Yöllä oli jälleen jäätävä myrsky. Tai ei nyt niin jäätävä, pikemminkin trooppisen kuuma, sillä aamulla herätessäni olin yltä päältä hiessä. Ravut olivat taas mellastaneet majassamme ja maa, jota lattiaksi kutsumme, oli täynnä niiden koloja.

Positiiviseksi yllätykseksi ihoni ei kuitenkaan ollut ärtynyt eilisestä snorklailusta ja saarihyppelystä, vaan tuntui jopa enimmäkseem normaalilta. Ah, mikä tunne, kun ihoa ei tunne! Ihan kuin se vain olisi ylläni muistuttamatta olemassaolostaan jokaksella askeleella. Ihan kuin tästä voisi todellakin selviytyä!
Aamiaisella saimme taas munaa ja tikkupullaa, jonka makua en voi liiaksi hehkuttaa. Kuin tuoretta sämpylää, jossa maistuu kuitenkin ripaus makeaa, pullamaista taikinaa. Ojentaessaan lohkeilleen emaljilautasen sain myös sen mitä olin oikestaan koko saarellaoloaikani odottanut. Hymyn naispuoleiselta Gunalta. Rektion, joka kertoi, että Guna tiesi minun olevan siinä, puolen metrin päässä vastaanottamassa lautasta. Ihan totta. Gunanaiset ovat siitä hassua porukkaa, että vaikka he laittavat ruokaa, siivovat ja pitävät huolta, he eivät kuitenkaan juuri puhu, eivätkä varsinkaan hymyile. Se on oikeastaan todella outoa. Vaikka he vaikuttavat mukavilta ja nauravat päätakakenossa keskenään, he eivät ota meihin kontaktia. Eivät vastaa kiitoksiin eivätkä sano "ole hyvä", vaikka ojentavat lautasen aina suoraan käteen. He eivät myöskään tervehdi, eivät edes nyökkää. Ja silti he vaikuttavat ystävällisiltä. Mutta toisaalta, emme ole heikäläisiä, emmekä tunne heidän kulttuuriaan, joten miksipä he suhtautuisivat meihin niin kuin me toisiimme?

Koska saarella ei ollut juuri sähköä ja akkuni alkoi olla vähissä, kirjoitan tätä postauksen loppuosaa vasta jälkikäteen Citystä. En muista tarkkaan, mitä päivällä teimme, varmaan niitä samoja juttuja kuin aina; katselimme merta ja otimme aurinkoa, uimme, snorklasimme ja luimme. Loikoilimme majassa ja kuljeskelimme rannassa. Mutta illan muistan, sillä sen tulen muistamaan aina.

Auringon laskiessa kokoonnuimme rannalle, sekä me saaren vierailijat että Gunat, joita oli viikonlopun kunniaksi saapunut paikalle muiltakin lähisaarilta. Istuimme kaikki yhdessä ympäri rantahietikkoa ja katselimme punaiseksi järjättyvää taivasta samalla kun pelikaanit lentelivät yllämme ja pienet valkoiset ravut kaivautuivat esille koloistaan. Auringon painuttua mailleen seurasi pitkä oudon valonkajon vaihe, kunnes ensimmäiset tähdet ja nurinpäin möllöttävä kuu syttyi hymyilevänä sirppinä taivaalle. Varpaat syvällä hiekassa joimme viintä ja pohdiskelimme syntyjä syviä samalla kuin tähdet taivaalla lisääntyivät ja viimeinenkin valonkajo valahti horisonttiin. Välillä kellahdimme selällemme ja etsimme taivaalta tähtikuvioita, mutta sitten taas nousimme ja joimme lisää viintä, keskustelimme ja haaveilimme.
Kun iltaa oli jatkunut jonkin aikaa, Gunat sytyttivät pienen kokon rannalle ja keräännyimme kaikki sen ympärille. Istuimme kahden Gunapojan, Palin ja Nalin, kanssa ja poikien tarjotessa rommia emme kieltäytyneet, vaikka karvas maku polttelikin suussamme. Koko ikänsä nuotion ääressä rommia maistelleita intiaaneja näky kipristelevistä naamoistamme taisi huvittaa, sillä pojat naljailivat jotakin gunaksi ja tarjosivat kokista päälle. Jossain vaiheessa iltaa Pali osoitti saarta, jonka valot näkyivät merellä, ja kertoi olevansa syntynyt siellä. Se oli kuulemma gunasaarista suurin ja siellä saattoi käydä koulua, kuten Pali oli tehnytkin. Suu hymyssä hän kertoi kuinka oli kasvanut saarella ja kuinka edelleenkin vieraili siellä joka päivä tapaamassa perhettään. "The whole life here" hän sanoi ylpeänä engalanniksi ja kohotti rommiaan "ito malando!" (cheers)

Tiesimme, että ilta saarella olisi viimeisemme ja harmitti, että joutuisimme pian jättämään taaksemme tuon luonnonläheisen kansan sekä päivät, jolloin ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Koetimme parhaamme mukaan olla ajattelematta seuraavana aamuna koittavia hyvästejä, mutta ajatus tuntui silti väijyvä jossain mielemme reunoilla jatkuvasti.
Kun viimein oli aika mennä nukkumaan, kömmimme majaamme ja nukahdimme haikeina, mutta onnellisina. Ihan pirun onnellisina.