En tiedä mikä tai monesko päivä tänään on, mutta yöllä satoi rankasti ja avattuani silmät palmunlehtikaton alla luulin jo hetken, että tavaramme olisivat kastuneet läpimäriksi. Sitä ne eivät kuitenkaan olleet, eikä liioin rannan hiekkakaan, joka ilmeisesti oli jo ehtinyt kuivua, sillä aamunkajossakin se kiilsi tasaisen valkoisena. Gunia lukuun ottamatta muut saaren kävijät taisivat vielä nukkua, sillä kävellessäni vastarannalle (kaikki 30 askelta, sillä saari ei edelleenkään ole sen suurempi) en nähnyt ketään.

Eilisen torkahdustuokioni jäljet näkyivät ja tuntuivat ihollani, ja ihanan rauhallisesta ja kauniista hetkestä huolimatta jokaiseen ruumiinosaani sattui ja vesi oli kohota silmiini, kun otin ensimmäisiä askeleitani. Hitto, että olen palanut. Noin 90% kehoni etupuolesta kihelmöi ja kirvelee, enkä uskalla edes ajatella, miten tarina vielä päättyy. Note to self, ei ilman aurinkorasvaa, ei ainakaan kahta tuntia keskipäivällä sammuneena.

Kivusta ja kirvelystä huolimatta sain lyllerrerryä saaren itäpuolelle (todellakin vain ne 30 aselta) ja onnistuin kampeamaan itseni mereen kaatuneen palmunrungolle istumaan. Huljuttelin jalkojani lämpimässä vedessä kunnes aurinko kömpi esiin mailtaan ja sen ensisäteet siivilöityivät palmunlehtien läpi kasvoilleni. Niihin aikoihin alkoi saaren muukin väki pikkuhiljaa heräillä eloon, ja pian gunien simpukkatorvi kertoikin jo aamiaisajan alkamisesta. Tarjolla oli paistettua tikkupullaa sekä munaa ja murukahvia, joka ei maistunut hääppöiseltä, mutta sai päivän käyntiin siitä huolimatta.

Palattuani palmumajaan lainasin Lotalta peiliä ensi kertaa pariin päivään tarkistaakseni poskieni punoitusasteen ja voi luoja, että näytin kamalalta. Vahingosta viisastuneena uitin itseni aurinkorasvassa ja uneksin viilentävästä aloeverakylvystä tai painekammiosta, jossa voisin kellua alasti antamatta minkään koskettaa ihoani. Varotoimenpiteenä käärin vielä itseni huiviin ja teleporttasin mielessäni palmun alle varjoon.

Onneksi päivä ei ollut lähimainkaan yhtä kuuma ja aurinkoinen kuin edellinen ja selviydyin siitä melko hyvin, lukuunottamatta pientäkin liikahdusta seurannutta ulinaa, jolla raastoin Lotan hermoja osittain ajankuluksikin. Iltapäivällä taivas synkkeni ja lopulta tuuli ja sade yltyivät myrskysi. Olimme kuitenkin ehtineet käyttää hyvän sään ajan hyödyksi snorklatessamme saaren edustalla, eikä meitä lopulta lainkaan haitannut leiriytyä pahimman myrskyn ajaksi majaamme maistelemaan viiniä ja lueskelemaan kirjojamme (joista Lotan btw kastui rannalla myrskyn aikana läpimäräksi).

Illallisaikaan kävimme syömässä Gunien perinteisen riisiannoksen ja ostimme kioskista kokikset, mutta muuten emme tehneet juuri mitään erityistä. Annoimme ajan kulua ja rentouduimme. Hepuloimme rannalla ja nauroimme niin, että naapurit hermostuivat.
Ei sen kummempia. Paitsi niin, pelikaani oli hyökätä kimppuuni. Oli hieman pelottavaa.