Kun aamu valkeni jouduimme pakkaamaan tavaramme lievästä ravusta (mankkutermi, suom. krapula) huolimatta sillä enää emme voineet venyttää lähtöämme. Ehdin kuitenkin käydä aamupäivällä vielä liitelemässä hieman kanjonien yllä kokeillessani canopya ja se kyllä kannatti, sillä olihan se nyt siistiä roikkua 10-vuotiaan pikkupojan solmuilla kiinnittämissä valjaissa rotkon yllä.

Myöhäisen lounaan jälkeen ahtauduimme bussiin ja lähtimme matkalle kohti Quitoa. Maisemat olivat hienot, kuten tullessakin, ja kruununa vielä koko komeuden päälle näimme matkalla sijaitsevan Cotopaxin tulivuoren, jonka luminen huippu kimalteli 5897 metrin korkeudessa täysikuun nostessa vierellä.

Saavuttuamme bussilla Quitoon jouduimme ottamaan vielä taxin lentolentälle. Jälleen kerran meitä yritettiin ukottaa, mutta laitoimme luun kurkuun ja kerroimme mistä suomimuija kusee. Siihen loppuvatkin muistikuvat, ainakaan kertomisen arvoiset, sillä sammuimme heti security checkingin jäljeen ja nukuimme kuola poskella, kunnes viimein 01 jotain koneemme lastattiin ja pääsimme matkaan. Lennon viihdetarjoilusta vastasi Lotta, joka purjosi pussiin koko matkan.