Profile
Blog
Photos
Videos
Reissun teeman mukaisesti säätiedot menivät vihkoon ja pilvisenä valjennut aamu muuttui aurinkoiseksi ennen kuin olimme saaneet aamiaisemme loppuun. Siitä puheen ollen, ei hullumpaa että kahvit, sämpylät, munakas ja tuoreista hedelmistä puristettu mehu irtoavat alle kolmella US dollarilla.
Aamiaisen jälkeen vuokrasimme pyörät ja lähdimme retkelle, jota itse olin odottanut kohteessa eniten - Casa del Arbolin huipun valloitusta. Syy miksi juuri kyseinen kukkula oli pyörinyt mielessäni jo useamman kuukauden voi kuulostaa yksinkertaislta, mutta mielestäni täysin pätevältä: kukkulan laella on keinu, jossa pääsee keinumaan yli maalman reunan. Nähtyänne kuvat, ymmärrätte mitä tarkoitan.
Matka ylös ei toki ollut helppo, sillä saavuttaaksemme määränpäämme meidän oli veivattava ahtereitamme 10 kilometriä pelkkää jyrkkää ylämäkeä ilman ainuttakaan pidempää tasannetta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja pohkeet hapottivat, mutta juomatauoillamme (ja niillä muillakin) ihailemamme maisemat motivoivat jatkamaan ja puolimatkan tienoilla olin jo niin innoissani, etten olisi malttanut enää pysähdellä. Millainen fiilis voikaan olla, vaikka hapottaa loputonta ylämäkeä munankuori päässään! Joskin toim. huom. Lotan (eriävät) kommentit aiheeseen liittyen julkaistaan myöhemmin...
Noin viiden tunnin nousun jälkeen saavutimme huipun 2660 metrissä. Jos olisin tuuletuksiltani ehtinyt katsomaan, olisin varmaan huomannut, että Lotta teki kuolemaa ja olisin saattanut osata sanoa, että olin hirmuisen ylpeä periksiantamattomuudesta ja siitä, että huipulla seisoi kaksi kokonaista suomimuijaa, mutta kuten sanottu, olin hieman liian fileinä tehdäkseni tämän, ja niinpä kerroin asiasta vasta jälkeenpäin. Maksoimme dollarin sisäänpääsymaksun alueelle, josta aukenivat parhaat näköalat, ja ostimme kokikset sekä banaanileivokset, jotka paistettiin meitä varten. Maksoimme koko setistä yhteensä 0,75 US dollaria - emme siis käytännössä mitään, vaikka koju oli 10 km säteellä ainoa, mistä sai ruokaa tai juomaa, ja joka olisi voinut pyytää antimistaan millaisen hinnan hyvänsä. No, turismi, ei vielä ole täällä se juttu.
Hengailtuamme useamman tunnin aurinkoisella laella ja nähtyämme pilvien raosta pilkistävän vitivalkoisen lumen peittämän tulivuoren huipun (joka vielä kahdesta kilometristäkin katsottuna näytti olevan aivan jäätävän korkealla, ja niinhän se olikin, yli viidessä kilometrissä nimittäin) koitti toinen siisti juttu, alamäkipyöräily. 10 kilometriä pelkkää laskua mutkittelevilla serpentiineillä alas vuoren rinnettä - kelpasi!!! Sen mitä vauhdiltani ehdin maisemia katsella, voin myös kertoa... no en kyllä voi edes kertoa, se on vain koettava.
Illalla lepuuttelimme pyöräilystä uupuneita lihaksiamme ja keuhkojamme (täällä laakson pohjallalkin olemme 1300 metrissä) syömällä ravintolassa kuuden dollarin pääruoat.
- comments