Filippoksen maa alkaa olla vahvasti paketissa. Yksi yo - puolikas paiva ja huomenna luistellaan kothi Borneota iltapaivalennolla. Mindorolta otimme perusmeiningilla tunnin lautan, joka kesti kaksi ja puoli - kuten niin usein tassa maassa kaikki. Mikaan Intia tama ei sentaan ole, mutta koska reistaajat ovat jo reistanneet hyvan ajan paatimme jattaa koko Filippiinien kierroksen lopulta perin saaren varaan. Jotenkin tuntui oikealta valinnalta lopulta, vaikka paljonhan tama saarivaltakunta sisallaan pitaa. Niinpa ollen myos lukemattomia paikkoja jai nakematta, mika sinansa ei ole pelkastaan huono asianhaara. Nyt edessa voisi hyvinkin olla uusia tulemisia Filippiineille silla esimerkiksi Palawanin saarikokonaisuus kiinnostaa, mutta useamman paivan lauttamatkailut tai ropelikoneilut eivat juuri nyt.

Taman hetkinen koordinaatti on jossain Manilan Makatin alueella - sen verran kovaa porukkaa saatamaan ja suunnitelmiensa seka kalentereidensa kanssa vaantamaan paikalliset couchsurfaajat, etta nayttaisi silta kuin kovasta yrityksesta huolimatta (7 eri CS-isantaa on jo yritetty hatyytella) tuloksena on pelkkaa epavarmuutta paikkojen ja isantien suhteen. Jatamme siis todennakoisesti talta kylalta (!?) taman muotoisen matkailukokemuksen hyvalla syylla valiin ja otamme helposti jonkin majapaikan jostain lahinurkilta.

Muutoinhan Filippiinit oli miellyttava kokemus jonka piiriin voi ja pitanee kuten mainittua palata uudelleen toisella kertaa. Hinnoiltaan jonnekkin Intian ja Malesian valiin osuva maa. Eraissa asioissa kuten viinan hinnassa jarjettoman halpa (Intiaankin verrattuna) ja toisaalta usein esim. majoitukseltaan yllattavankin hintava. Jostain syysta myos perinteiset vihannekset tuntuivat kustantavan aika naamattomasti - perunan ja porkkanan kilohinnan pyoriessa jossain yli euron pilvissa. Ja tama tietohan kaikkia perunan ja porkkanan rouskuttajia kovasti kiinnostaa - kiinnosti myos meita koska pitkalti koko Filippiinien lapi vaansimme napparan vaihtelun hengessa omat sapuskat. Toisaalta kotikutoista ruokaa haaveilevan pelastus on edelleen suhteellisen halpa riisi, jota kilo irtoaa puolella eurolla. Kalliit vihanneshinnat kertovat karua kielta - ruoan hinta on kovin korkealla naina paivina - tai sitten lankkaria taas systemaattisesti kusetettiin ja reippain elkein. Epailen kuitenkin maailmanmarkkinahintojen olevan silla mallilla, etta monen on syotava pelkkaa riisia ja kalaa. Siita tuntuu noin keskiverto-filippiinilaisen ateriakin koostuvan ja sita sitten vaannetaankin ja huolella lahes paivasta toiseen. Ravintoloissa perinteikas paistettu-riisi-sekoilu maksaa uron tai asteen verran alle, joten sillakaan ei koyhailija-matkailija loputtomasti koyhtymaan paase. Kaikki tasta edes asteen verran hienostuneemmat makuelamykset maksavatkin sitten usein tuplasti-triplasti ja kattohan on enaa rajana.

Filippiinilainen porukka tuntuu kaikesta huolimatta olevan hymyilevaa sakkia - auttavaista vakea usein eksyksissa olleita reissaajia kohtaan. Hymy kuuluu asiaan ja lopulta kerjaamistakaan emme ole oikeastaan lainkaan nahneet. Silti koyhien ja rikkaiden maara on jakaantunut kuten maailmassa tassa niin monesti. Ja vaikka lankkarin ei tarvitse kerjaamaan ruvetakaan - voi todeta etta Filippiineillakin kaikki on vahan jakaantunutta - myos se mista maksaa lankkarina ja mista paikallisena. Luonnollisesti tata voi koittaa valtella vetamalla tiukkaa no-no-riksalinjaa ja takertumalla paaosin paikallisiin kaikkialle kulkeviin jeeppeihin pitemmilla, mutta etenkin lyhyemmilla matkoilla. Metrokin maasta tiettavasti loytyy ja voipa hyvinkin olla etta seuraavana koitamme lahtea moista kokeilemaan. Lahes tiettavasti tuskaisen taysi ja haasteellinen, mutta sehan meille pian selvenee.

Soi: Jeepin tootit korvissa

-K

"Common sense is not so common"

- Voltaire