Profile
Blog
Photos
Videos
Lyhykaista sanahelinaa pukkaa jalleen. Vaihdoimme siis majapaikkaa ja pitajaa pysyen kuitenkin Marinduquen hohdokkaalla saarella. Isantavakemme evakoitui 'mokiltaan' rannan laheisyydesta ja siirtyivat paamajansa tuntumaan Santa Cruzin kylaan. Mehan teimme sitten saman ja majoituimme hulppean kolmikerroksisen kampan kattohuoneistoon, joka kooltaan lahentelee omaa asuntoa Suomen paassa. Ja tassahan se hiljalleen on alkanut kayda selvaksi, etta kyse ei ole aivan koyhimmasta filippiinilaisperheesta. Laivan kapteenin palkoille kannattaa nahtavasti pyrkia jos materiaan tarttuminen kiinnostaa: Kolme taloa, nelja autoa, kahdeksan koiraa, kolme kotiapulaista ja listahan on kaytannossa loputon.
Tanaan tehtiin meista yleista kylasta kylaan esiteltavaa tuotteistoa. Kuin hakkielaimia sankareita raahattiin tuvasta tupaan ja naureskeltiin siina sivumennen jarjetonta lankkaria, joka meni ostamaan evaaksi kookoksen. Ilmeisesti tata ei saa menna tekemaan Filippiineilla silla kaikilla kaytannossa takapihalla kasvaa kookospuu jne. Etikettivirheen jalkeen tapaukseen tunnuttiin palaavan naurunkippuraisissa tunnelmissa yhta monesti kuin tarinoihin, joita talon emanta meidan paivittaisista ruokailuistamme kertoili. Hammennysta nahtavasti aiheutti se, etta evastimme kaytannossa pelkkaa vihannesosastoa, pastan ja perunan valimaastoissa. Lihat, kalat, riisit ja oikeastaan kaikki paikallisen herkut jatettiin pitkalti rauhaan, mika kummastutti suunnattomia maaria kulttuurieroista kiinnostuneita isantiamme. Eihan siina ohessa oikeastaan mitaan oikeasti hammentavaa sitten paassytkaan tapahtumaan. Paivat olivat kepeita, auringonnousut aikaisia ja elo auvon kaikin mittapuin yksinkertaista, mutta antoisaa.
Taman iltapaivan ohjelmistossa oli siis siirtyma Santa Cruzin 40 000 asukin metropoliin, Marinduquen suurimpaan sellaiseen. Lupsakka kylahan tamakin on, vaikka toki reippaasti Torrijosta tai Poctoyn kylaa, jonka laitamilla viime paivat asuimme, suurempi. Paadyimme sitten iltapaivan kuluessa tutustumaan paikalliseen lepakkoluolastoon. Meininki oli siipien osalta nahkaisa kaikin puolin ja kilometrien katkoja katsastelimme talla kertaa vain muutaman sadan metrin matkalta. Aikamme jahkailimme ja vaansimme katta sitten sisaanpaasymaksuista, aivan kuin joku namakin luolat omistaisi (tai jos omistaa niin ei saisi). Isantamme loivat lopulta rahaa kouraan jonkun euron verran ja vaikka kyselimme paljonko olemme velkaa, saimme vastauksiksi lahinna vaivaantunutta hymyilya ja huoletonta viuhkomista kasilla... ei mitaan siis vielakaan. Pummailuun nama ystavaiset ovat jo tottuneet, mutta toisaalta kun jostain tuntuisi relevantilta jotain maksaa - asia tuntuu kaikin puolin sopimattomalta. Toisaalta jalleen kerran reissaajan ensimmainen laksy, jota nahtavasti paikalliset isantamme eivat talla kertaa olleet oppineet reissaajiakun eivat ilmeisesti ole, on se, etta hinnat tiedustellaan ja tapellaan ensitoikseen kuntoon. Asia osoitti jalleen paikkansapitavyyden, mutta toisaalta mehan emme edelleenkaan mitaan maksaneet - yrityksista huolimatta. Muutenkin meno on ollut pitkalti sellaista, etta mistaan ei ole erityisesti tarvinnut erillislaskua pyytaa. Maltillisestihan me esimerkiksi ruokia olemme pyytaneet, ja harskimpi voisi nahtavasti tyhjentaa poydat evaista, juomista jne. helpostikin, mutta pidetaan nyt jotain linjaa edes. Iltapaloja, paivallisia, lounaita ja aamupaloja tuppaa tulemaan vaivihkaa poytiin ja kaippa se sitten vieraanvaraisuuteen kuuluu, etta mitaan niista ei olla vailla. Toisaalta maksamme nyt kuitenkin 7 euroa asumisestamme ja eikohan se kata sipuli tai pari paivassa murkinaksikin. Tama kai kuitenkin on sita filippiinilaista vieraanvaraisuutta, jota hymyjen kera matkalaiselle tarjotaan. Huomenna sitten tamakin riemukas ja kieltamatta oikeasti hyvin lupsakka ja miellyttava perhe hylataan, kun suunnat ovat Mindoron saarta kohti.
Snorkkelipuoltakin paasimme sitten tarkastelemaan oikein omasta takaa. Pari paivaa sitten revittiin itsemme ylos aamun ajoissa ja liipaisinsormet herkalla siirryimme hyvan kilometrin matkan paahan rannasta riutan reunamia etsiskelemaan. Ja siellahan niita killui jalleen merielaman ihmeita, koralleja ja jopa noita paikallisia 'valo-valoja' eli kraitteja eli merikaarmeita. Mielonta tunnetta pukkasi kun riutta loppui kuin tyhjaan ja jai pyorimaan tyhjan paalle kun alhaalla 5-10 metrin paassa vasta pohja valkkyi. Tyhjyyden tunnetta...
Soi: Warren Zevon - My S***'s F***ked Up
-K
"If it were not for guests all houses would be graves"
-Kahlil Gibran
- comments