Hulppea Marinduque ja hulppeat isantamme Poctoyssa ja Santa Cruzissa hyvasteltiin pari paivaa sitten. Tyhjin kasin ei sitten millaan paassyt myoskaan lahtemaan - sekinhan oli pitkalti tiedossa. Talon mamma pukkasi kouraan arrow-rootista (paikallista vihannesherkkua) vaannettyja kekseja, kookos-siirappi tahnaa, lajan friteerattuja saban-banaaneja, tukuittain banaaneja ja paalle aikansa burmalaista reppuamme kauhisteltuansa, uuden (suoraan 80-luvulta napatun) repun kulkureiden matkaa suojaamaan. Muutenkin oli ilmeet jokseenkin huolestuneet isannillamme aamusella, kun meidat jeep-asemalle romuinemme jattivat.

Paivasta tuli sitten pitempi kuin tahtoisi edes valttavasti muistaa. Paattelimme etta Mindorohan se olisi sopivasti tassa lauttamatkan paassa ja kaikinpuolin kuulosti jarkevalta vaihtoehdolta, joten sita Mindoroa toteuttamaan. Karkeen isantiemme autolla asemalle, sielta jeeppi Boacin kylaan (saaren paakaupunki kyllakin kyseessa, mutta kooltaan taskukokoinen kyla), alle toinen jeeppi ja suunta Gasanin lauttarantaan. Puinen purkki vesille ja kolme-nelja tuntia lauttailua ja Mindoron saarella ensi toikseen kolmipyora alle, joka vie meidat bussiterminaalille, josta vain yhden vaaran minibussin jalkeen oikeaan bussiin ja jalat suussa pari-kolme tuntia kohti Calapania, itaisen Mindoron paakaupunkia ja lopulta Puerto Galeraan minibussilla. Sielta sitten Sabangin rannalle jeepilla, jonka jalkeen loput kilometrit viimeiselle rannalle Sinandiganiin paatettiin matka taittaa jonottelun, odottelun ja bussittelun jalkeen ihan omin varpahin. Kulkupelin vaihtoja sitten taas kertyi, mutta hirveampiakin paivia on nahty. Lauttamatka itsessaan sujui suhteellisen leppoisasti ja sulavia linjauksia myoten. Tayteenhan tuo purnukka oli lyoty niin ihmista kuin kaikenmoista tavaraa. Mekin sitten aikamme paikkaa etsiessamme paadyimme suuntaamaan laivan peralla sijainneeseen puisten huonekalujen lajaan. Vaansimme itsemme huolella auringolta suojaisiksi ja peittelimme itsemme suunnalta jos toiseltakin rottingilla ja ties milla magopuulla - emmeka joutuneet kuuntelemaan sen enempaa jostain syysta joka paikassa kirkuvia ja itkevia pentuja (isantamme Santa Cruzissa taisi osua oikeaan todetessaan, etta filippiinilaisilla on nakojaan liian vahan tekemista ja yot pitkat - niinpa kylla nayttaisi - kusessa on tamakin maa Intian ja Indonesian tavoin jo hyvin pian).

Sabangiin saavuttaessa tosin oli pieni itku paasta: paikka taynna elakoityneita alkoholisti lankkareita, jotka pyorivat pitkalti ymparipaissaan rantaviivoja seuraavaa San Miguel-tolkkia vainuten.Toisaalta jo tassa vaiheessa olimme paattaneet, etta meidan rantakaistale loytyy jostain muualta - paikasta jota ei onneksi jalleen matkaoppaissa mainita (mika tosin selvisi vasta myohemmin, silla retkikuntahan testailee jalleen omia seikkailija-sekoilijan lahjakkuuksia elamalla retkeilijan elamaa ilman oppaita - mutta toisaalta guesthousessamme asiaa paasin tarkastelemaan LP-kirjasen loydyttya hyllysta ja totesimme onneksemme etta koko ranta on jaanyt mainitsematta). Sabangin karaoke-molysta ja maksullisuuksista (kaikissa asian muodoissa) paastyamme tervehdimme hiljaista kylarantaa. Rantahan toki pieni ja kalastajakylaisa, mutta tuoltakin tiettavasti korallia pitaisi irrota silmiemme iloksi. Mitaan Marinduqueen verrattavaa nailta mailta voi tuskin edes odottaa - taydellisyyteen taipuvaista kai on aina vaikea ylittaa, mutta talla hetkella tama riittaa.

Guesthouse-rintamalla on sitten vedetty ennatykset rikki aivan huolella ja hartaudella. Mahdanko muistaa missaan, millaan reissulla tallaista leppoisuutta ja erinomaisen onnistunutta majapaikkaa. Lahtohintahan oli jossain neljantoista euron puitteilla, mutta koska tinkaus saa kuulua vahvasti kaikkeen myos taalla ja toisaalta tiesimme pienien netista revittyjen vinkkien kautta, mita asuminen suurinpiirtein pitaisi kustantaa, ja niinpa halkaisimme hinnan puoleen alkuperaisesta. Mutta sita paikka ... periaatteessa guesthouse, josta kuitenkin loytyy kaikenlaisia yllatyksia ja ihmeellisyyksia, kuten uima-allas (tassa hintaluokassa hammentava asia), vaikka vesia ei nahtavasti olekkaan vaihdettu sitten 1994 maaliskuun, periaatteessa ilmainen (mutta kaytannossa usein suhteettoman hidas jarkevaan kayttoon) netti, ilmaiset juomavesivarannot, keittio keskinkertaisine, mutta silti valttavine valineineen, pehmeahkot patjat, televisio kaikkine urheilu- ja elokuvakanavineen National Geographicilla hoystettyna, biljardipoyta, ystavallinen henkilokunta ja erinomainen laheisyys rantaan nahden. Siina sita sitten alkaa olla syyta siihen, miksi naissa vesissa ja rantahiekoissa voi pysytella huolella viela useamman leppoisan hetken.

Soi: Black Sabbath - Embryo

-K

"Security is a kind of death."

- Tennessee Williams