Profile
Blog
Photos
Videos
Yobussitus taka-alalla - suonissa virtaa viela ja henki taitaa olla tallella. Viimeinen rasti Burmassa etsitty ja loydetty - eli Yangonissa taas. Jokseenkin tapahtumakoyha ja loppuarvosanoiltaan helppo paluumatka suoritettiin eilisillan yon ja aamun toimiessa ajallisena tapahtumapaikkana. Varsinainen miljoo sen sijaan valtakunnallinen moottoritie nro 1. Mystisiin mittoihin naissa vesissa muotoutunut highway 1 loytyi lopulta jostain Meiktilan ja Pyinmanan (kaikille paljon kertovien kylien valista) ja sita kiisimme sitten onnellisesti pitkin pitkaa yota. Tahan astihan olemme enemman itsesta riippumattomin syin valttyneet taman pikatien tiimellyksista, kiivaasti aina kuvitellen etta tuota tieta viela rullaillaan burmalaisten pottupeltojen sijaan. Eilen koitti sitten sekin paiva kun toivehet toteutui ja tie loytyi. Todennakoisena syyna huomattavasti kinttupolkuja nopeamman tien valttelyyn lienee ollut kovat tietullimaksut, joita sitten pitkin eilisen yon pysahtelimmekin maksamaan.
Muutoin matka kului... helposti. Yousseja ei olla viela talla kiertueella nautittukkaan ja burmalaiseen matkustuskulttuuriin ne kuuluvat yhta lailla kuin junat ja lautat. Keskeinen kokemus, jotta burmalaista sielunmaisemaa ymmartaisi - siispa sopiva tehtava myos meille. Noin yleisesti on sanottava, ettemme ole suurisydamisia yobussin ystavia - pyrimme valttamaan kohdatessa joskus jopa useammin. Mieluummin hikoilen useamman paivan nimenomaan paivasaikaan kuin raavin asfaltteja yon hamarina tunteina. Eilinen kokemus kuitenkin palautti mieliin, etta ovathan yobussitkin paikkansa ansaitsevia - sopivissa maarin. Lahdimme liikenteeseen jopa vartti odotettua aikataulua iltapaivan kello neljaa aiemmin ja matka lahti kepeasti rullaamaan. Ilmastointi ei iskenyt hyytavyydellaan mutta tiputtelemalla Anskun paalle vetta tasasisin valiajoin (lampusta?!), jota sitten teippailimme alkumatkan tunnit antaumuksella maalarinteippia ja loputonta mielikuvitusta hyvaksikayttaen. Jossain vaiheessa tuli ilta jota jotenkin kummasti seurasi yo. Pysahdyksia oli muutamia - ei lopulta liiaksi jos ei liian vahankaan. Sujuvasti - jonka sanelemalla kulkueella myos me etenimme teitamme.
Burmalainen yobussihan ei ole mikaan Thaimaan bussiveljestensa kaltainen makuuvaunu tai edes Intiassa tai Kiinassa toisinaan teita kolaava liikkuva pakastearkku, jonka suojissa on kepea potkotella parempia paivia odotellen. Raskaan sarjan burmalainen edustaja on perusbussi astetta pehmeammilla tuoleilla, joita saa kuin saakin joskus jopa hammentavasti taaksepain nojautumaan. Ilmastointi toimii ajoittain - ei varjaa huulia tummansinisiksi jos ei jata aivan lampimaksikaan. Tamankertaisen bussimatkailun mielenkiintoisin ikkunastapallistelu tapahtui Nay Pyi Taw-kaupungin aavemaisuus. Jalleen kerran ohitimme tuon maailman hamyimman paakaupungin kuvatuksen. Militanttisen hallituksen rakennuttama autiomaamaisuus leveine bulevardeineen ja loputtomine toinen toisensa kaltaisiksi tehtyjen asuintalojen ja ravintolakompleksien kera osoitti jalleen taman juntan jarjettomyyden ja sen pyristelyn oman pakkovaltansa osoittamisen ja oikeutuksen saralla. Tyhjasta oli loihittu kuvankirkas, moderni ja edistyksellisyyteen pyrkiva, mutta jarjettomyyteen ja vainoharhaisuteen kaatuva kaupunki, jonka hammastely jatti mielen kummastelemaan vallanpitamisen ja siina roikkumisen sairaalloista maailmaa.
Loppumatkan merkillisyyksiin kuului sitten pysahtyminen jonkinlaisen burmalaisen ABC:n ymparivuorokautisessa syottolassa. Ilmeisesti kyse oli Burman ainoasta yollisesta ruokapaikasta, jonne kello yksi mekin parkkeerasimme. Parkkipaikka pullollaan bussia, jotka yollisia asfaltteja kirmaa ja loputonta varivalomainosta ja ruokailijaa yollista lounastaan paivallistamassa. Loppumatkan lopullisen lopun koimme vuolaiden pilkittelyjen jalkeen bussiaseman viela hamaraan varjoon, josta sitten 4.30 nappasimme taksin muotoisen kulkupelin Yangonin keskustaan. Jonkinlaisen passintarkastuksen aikaan kello 00.14 meita ylos potkistelleet malesialaiset reissaajatoverit, joiden kutsuhuutoihin ja -tonimisiin emme jaksaneet reagoida muuten kuin jaamalla bussiin nukkumaan - jakoivat kanssamme aamuisen taksimatkan. Koettiin siina yhdessaolemisen riemussa se ensimmainen brmalainen puhjennut takakumikin, jota sitten tien pientareella vaihdeltiin yllattavankin sukkelasti nopeitten ajanottolaskelmien mukaan. Taksi revitti heidat hienostohotellille ja meidat rakaiseen Daddy's Homeen, jonne tamankertainen tarina paattyy. Malesialaiset olivat leppoista porukkaa ja asustelevat insinoori-opettaja rooleissaan itseaan Penangin saarella, jonne kutsut vierailulle singahtivat joutuisasti aamun levottomien tarinatuokioiden paalle. Otetaan harkintaan tamakin tarjous - silla kyllahan Penangin Yrjonkaupunkiin (Georgetowniinhan siis) voisi vaikka pienimuotoisen pikavierailun taas sorittaa. Kelpo kyla, josta Sumatran ja ramadahin meille aiheuttaman nalkakuoleman poikasen jalkeen oppi pitamaan kovastikin jokunen vuosi ja reissu sitten. Kassellaan kuinka kulkueen kay. Ylihuomenna joka tapauksessa hvyastit Burmalle ja lentaen sinne Malesiaan - nyt ottamaan yliotetta univajeesta ja tilkitsemaan orastavaa nalkaisyytta. Burma koostetaan jonain paivana - tanaan solut lukossa sen verran suureen haasteeseen.
Korvissa soi: Bussin tootti, mutta myos 22 Pistepirkko - Angouleme 2036
-K
'There is no such thing as coincidence'
- Aleister Crowley
- comments