Profile
Blog
Photos
Videos
Osapuilleen viikon verran kestanytta hiljaiseloa blogiosastolla murretaan vihdoin modeemiosaston rankalla comebackilla. Joukkio sijoittui viikko sitten Patheinin kaupunkiin. Kylilla, jolta tama vahvasti Burman neljanneksi suurimman kaupungin sijaan tuntuu, huhutaan asuvan 300 000 ihmista, arvelluttava maara kileja, nippu koiria ja kourallinen kanoja. Patheinissa olemme jalleen, joten jonkinmoisia deja vu-hammennyksia on havaittavissa. Syyna paluulle Patheiniin ei ole sen syvempi rakkaussuhde tai edes erityisen intohimoinen hetken mielijohde, vaan tarkkaan ja pieteetilla suunniteltu matkan katkominen lyhyempiin osiin. Tuntuma on sellainen, etta Burmassa edetaan mihin vain erityisen hitailla askelluksilla, askelmerkkien laskemisen hyva puoli on se, etta kapisempiakin pikkukylia ehtii tutkailla huolella. Joskus vahan liiankin...
Patheinista suuntasimme aikapaivia sitten Chaungtha Beach- nimea tottelevaan rantakylaan. Ja siita alkoi sitten erittainkin addiktoiva elamanvaihe rantamaailman huolettomuuteen. Chaungtha oli jarea kokemus, kyla ilman mitaan aktivoiaa mihinkaan suuntaan. Helppoudessaan uskomaton, uskomattomuudessaan enemmankuin helppo - olematta silti tylsa tai turruttava. Painvastoin - paivat kuluivat kylan polkuja tallustellessa, nukkuessa, lukiessa ja kunnollisten kerrostalokyttaajien toimia harrastaen hammastelemalla keita kunakin paivana oli tiluksille saapunut. Siina sita sitten lahes viikko kulahti, eika lopulta irrottautuminen ollut enaa erityisen helppoa.
Kylan rauhallisuus loi myos meihin ja jokaiseen Burman-koluajaan tarvittavaa levollisuutta. Asiat alkoivat rullaamaan ja kasvavassa maarin alkoi Koh Changilta perujaan ollut keveys ja tyytyvaisyys olevaan valkkymaan pinnan alla. Sanoilla sanoen tuntui taivaalliselta olla Chaungthassa. Paikan vetonaula lienee ranta - ei erityisen hohtava, mutta jotensakin kuluneella tavalla luottamusta herattava. Guesthouse sijaitsi rannassa ja 8 dollariin tingitty bungalowimme loi hetkessa elajille suopeat oltavat. Todistelimme valittomaan alkuun pienimuotoista petipunkki-invaasiota, joka kuitenkin varotoimenpiteiden jalkeen jatti meidat vahemmalle huomiolle. Loput yot kuunneltiin huoneistojen valissa ryntailevien rottien touhuja ja taidettiin nukkuakin aina toisinaan.
Yhden aamun kuluttelimme pyorailemalla paakylan kupeeseen, etsityen maalaismaisemalliseen buddhalaistemppeliin, pagodaan, korkean kukkulan paalle. Toisena aamupaivana otimme snorkkelit ja jarjestimme itsemme kanssaretkeilijoiden kera laheiselle saarelle, jossa kirkkaissa vesissa teimme tuttaviksemme uuden joukon uusia merenelavia. Mukaan vesiin mahtui jopa palanen korallia, meduusoita ja kaikkea pirullisen hienoa mita meri voi sisallaan pitaa. Autioituneen saaren koko ei montaa neliometria lopulta ollut, mutta peri-burmalaiseen tapaan sieltakin loytyi vahva uskonkappale, kullattu pagoda. Hammastyttava maa - kaikin puolin. Oman osansa burmalaiseen elamaan tuovat myos elaimet, ja jollain hammentavalla tavalla tassa maassa tunnutaan ymmartavan lemmikkielainten peraan. Lemmikkielaimet nyt voitaneen laskea yleisesti jonkinlaiseksi keskiluokkaisuuden ilmentymaksi, mutta Burmassa tamakin saanto rikotaan vahvalla poikkeuksella. Nain ei siis ole. Kaakkois-Aasiankin mittapuulla koyhan Burman erityispiirre onkin juuri kotielainten yllapito. Guesthousen pihapiiri oli sen verran elavainen temmellystantere, etta suunnasta jos toisesta tuntui olevan tulossa elainta, josta myos huolta pidettiin. Kaneja, koiria, kissoja, kalkkunoita ja erityisen arhakoita ja rajahdysherkkia hanhia, jotka juoksuttivat guesthousen vieraita harkamaisilla hyokkayskohtauksillaan. Tokihan elaimia loytyy Kaakkois-Aasiasta, mutta yleensa kapiset piskit ja nalkakuolemaa lahestyvat kissat ovat jonkinlainen todiste sille, etta lemmikkeja nama elaimet eivat sentaan ole. Burmassa hyvaturkkiset koirat ja kissat, kanit ja hanhet ovat sitten jotain mystista elainrakkauden osoitusta. Naapurimaa Thaimaa, Kiinasta nyt puhumattakaan pistaa buddhalaiuudestaan huolimatta elaimensa yleensa pataan - taalla nayttaisi sailyvan koirat ja kissat ainakin osin soppakulhon nurjemmalta puolelta.
Chaungthalta lahteminen osoittautui sitten luvattoman hankalaksi - ei silla etteiko 2 ja puolen tunnin verran aikaa tuhlanneita pottupellon kyntajia (lue busseja) paivittain lahtenyt hurjalle 50 kilometrin matkalle Patheiniin, mutta henkilokohtainen ihastuminen paikkaan joka tarjosi kaikessa keveydessaan kaikki tarpeet hetken hiljaiselolle ja odotetulle pysahtymiselle - teki lahtemisesta sitten moninkerroin haikeampaa. Useampana aamuna todettiin, etta tanaan lahdetaan, mutta iltapaivan viimeisten bussien jo taitettua polyisen pihamaamme huomasimme olevamme Chaungthassa edelleen ja onnellisina siita. Burmaan tulevalle voinee kertoa, etta kulku on hikista. Intian tapaan taallakaan ei ole mihinkaan kiire, joten paikasta toiseen edetaan verkkaisella matelunopeudella, joka voisi helposti olla hidastetuista still-kuvista, mutta joka onkin vain burmalaista konttaamista paikasta toiseen - miljoonan valipysakin kautta. Jonkinmoisia express-busseja lienee olemassa, mutta olisiko se sitten paikallista matkailua kunnioittavien reissaajaressukoiden mieleen - ei. Vaikka valitus kuuluu kuuroille korvillekin - paivaakaan en vaihtaisi pois. Konttaamalla kotiin... Konttaamalla kotiin-retkiryhmamme suunnitelikin jo pienoista pistokoetta valtatie nro 2 kohti, mutta paatyi hieman toisenlaisiin suuntiin ja kulkuneuvoihin - joista lopussa hieman lisaa. Toisaalta todellisuudessa tiet ovat siina kunnossa etela-pohjoinen (eli Yangon-Mandalay) valia lukuunottamatta, etta ihme etta taalla edes liikutaan. Olkaamme siis ylpeita teista tai tien-tapaisista kun niita edes on.
Burmassa vaeltelevan on syyta muistaa, etta yleisesti matkaaminen etenkin bussilla ottaa aikaa ja maksaa muita Kaakkois-Aasian kolkkia enemman. Patheinin ja Yangonin valin onnistuin tinkaamaan helvetillisen vaannon ja tinkaamisvirren jalkeen 5 500 kyattiin alkuperaisen 7 000 sijaan, mutta edelleen tama on jokusen tonnin paikallista enemman. Noin 5-6 dollarin hinta ajassa suhteellisen lyhyesta ja kilometreissa vielakin lyhyemmasta matkasta on kohtuullisen paljon jopa Thaimaahan ja Malesiaan verrattuna. Ruoka on yleisen nakemyksen mukaan hieman sekundaa - burmalainen keittio komppaa useilta osin kiinalaista keittokoulukuntaa eika lopulta lisaile mittan erityisen hammentavaa omaperaisyytta soppaan. Tama siis taman hetkisen nakemyksen varjossa ja se varjohan on viela valovuosia liian lyhyt todellisen tilannearvion vetamiseen. Mutta vedellaan ne paatelmat nyt kuitenkin, kun ei mitaan tapoja ole kuitenkaan. Asumukset ovat usein 'taynna', mika kaytannossa tarkoittaa kuitenkin Intiastakin tuttua juttua - eli hotelleilla ja guesthouseilla ei ole lupia ulkomaalaisten propagandakoneistolle 'arvelluttavan' mutta rahallisesti erittain 'tervetulleen' aineiston majoittamiseen. Niilla joilla luvat ovat tapaa myos hinnat olla hieman ylakanissa. 10 dollarilla nyt asuu yleensa (vaikka Chaungthassa supliikin ottaessa vallan neuvottelimme itsellemme 2 dollarin yo-alennuksen) jopa niin etta asumuksessa on ilmastointi ja oma huussi. Ilmastoinnin kayttomuotoja hieman haalistaa se, etta sahkoa Yangonia lukuunottamatta ei yleensa ole saatavilla kuin keskiyosta tai illasta aamukuuteen. Mitaan jarjetonta kilvoittelua ja ilmastointielamystelya ei siis tarvitse sentaan odottaa ja hyva niin. Nyt kun puolitoista viikkoa on takana alkaa Burmasta jo hataisella tavalla pitamaan. Ihmiset todellakin ovat iloisia ja ystavallisia kuten useat taalla kayneet ovat tuuletelleet. Kaduilla tuijotellaan kuten Intiassa - ja naureskellaan tuon tuostakin, mutta yleisesti ollaan aidosti kiinnostuneita asioista ja kuulumisista. Jutteluille tullaan siis kepeasti ja tarinaa pukataan siitakin huolimatta, etta yleinen linja hallituksen aivopesussa onkin se, etta ulkomaalaisia kohtaan tulee olla hyvin tarkkoja. Arvaamatonta aineistoa siis ollaan. Olkaamme pois.
Patheinista poispaasemiseksi on lahinna kolme vaihtoehtoa. Bussi, jonka nahneina emme ole erityisen vakuuttuneita sen uusintamahdollisuuden valttamattomyydesta, juna seka laiva. Irrawady-joen kupeen Pathein on juuri sopiva paikka pienelle jokihassuttelulle. Talla(kin) kertaa rahallisesti vain pienelle hassuttelulle, silla jonkinlaisen kabinetin itselleen valtaaminen kustantaisi noin 40 dollaria hengelta kun taas meita lahempana oleva sikaosasto koyhentaa rahavarojamme 7 dollarin osalta. Kaikessa muussa hassuttelu onkin sitten varmaan jotain suurempaam jonka suuremmuuden hyvista tai huonoista puolista on viela mahdotonta menna tarkasti mitaan sanomaan. Kello viisi nousemme ratsaille jokilaivan kansipaikoille ja huomenissa olemme lahes 20 tunnin keinuttelun jalkeen rantautuneet Yangoniin. Optimaalisessa vaihtoehdossaan, mutta silti todennakoisyyslaskelmien piirissa. Burman (ja etenkin hallituksen sanelemaa) vankkaa jakautumista meihin ja muihin korostaa sekin, etta jalleen kerran maksamme matkasta noin kaksinkertaisen hinnan. Silti 7 dollaria ei kuulosta taman tason kyntamisessa kovinkaan suurelta vaaryydelta. Lisaa jakautumista osoittaa sekin, etta lippuja myydaan yhdell lankkarille kaksi eli meille kahdelle hampuusille nelja. Kyllahan siina taas paita rapsuteltiin kun virallisten muodollisuuksien jalkeen tamakin asia meille ilmoitettiin. Sen verran tasa-arvoilija pyrin aina olemaan, etta tuon selkeasti ilmi sen, etta kylla tama kaksinais-hinnoittelu on myos meille jos ei tuttua niin ainakin tunnettua. Esimerkiksi Intiassa lisahintaa pyritaan tuon tuostakin repimaan salakavalasti, mutta taalla hinta on sentaan jotenkin selkeammin nahtavilla ja tuplahinnat kaikkien tiedossa. Syyttomiahan taman maan ihmiset siihen ovat, etta hallitus tuntuu karkkaalta maksattamaan pienta 'lisaa' lankkareiden kukkaroilla. Pirullinen juntta, mutta minkas teet kun Kiinaa ja USA:ta ei taaskaan jaksa kiinnostaa. Sita tuttua tarinaa...
Soiden: Wojciech - Mnemonumenteille
-K
'Aika seisoo - nukkuu tuuliviiri'
- Eino Leino
- comments