Profile
Blog
Photos
Videos
Parin paivan paluu Yangoniin tapahtui siis kuten alustaviin suunnitelmiin kuului - jokilautalla. 18 tuntiseksi lipsunut lauttailu aloitettiin ensin virallisten muodollisuuksien myotajaisissa eli lipunostolla. Laivathan kuten paaosin junatkin ovat valtion - ja tassa tapauksessa - poikkeavasti yleensa muista esimerkeista kansallistaminen ei ole erityisen hieno asia tassa maan kolkassa. Kansallistaminen kun kaytannossa tarkoittaa juntan tukemista on huolella mietittava, milloin, miten ja missa moiseen tilanteeseen itsensa asettaa. Sen verran periaatteista taas luisteltiin, etta otettiin kuitenkin ne lauttamatkat ja koitetaan nyt elaa sitten senkin rastin kanssa. Todellisuutta silmiin katsoen lauttamatkailu on oikeasti eras paikalisin matkaamisen muoto ja Burmassa jokainen joenuoma ja poukama on pullollaan laivaa, lauttaa ja lossia - ylittamassa, alittamassa ja sivuuttamassa jokaista pientavirtausta ja pulleamaa. Nain asiain laita on myos Patheinin ja Yangonin valilla. Lippujen ostaminen aloitettiin odotellemalla virallisen tahon saapumista tyopaikalle lippuja myymaan. Lankkari talla kolkalla ja tassakin suhteessa ostaa lippunsa erikseen eri tiskilta ja eri hintaan. 7 dollarin lippu molemmissa kourissa paasimme yllattavan mutkattomasti tilanteen herroiksi ja ulos hallitusrakennelmasta yhtena kappaleena.
Jokunen tunti vieteltiin aina yhta ihastuttavassa Patheinissa - odotellen ja jonotellen. Lopulta viiden aikaan astumme laivaan ja keraamme perseitten alle jakkarat ja kummastelemaan tulevia liikkumisen muotoja. Jakkroista tietysti tullaan repimaan viela pienta lisamaksua, mika osaltaan selittaa miksi niin harva jakkaroilla keikkuu ja tyytyy lattiapaikkoihin. Ilta etenee kummastelun kummentavassa valossa - paikalliset tarkkailevat hammennyksen vallassa ja valehtelematta kaikkia liikkeitamme niin, etta jokainen ennaltasuunnittelematon tai -suunniteltu kadenliike tai paanpyoraytys aiheuttaa yleisossa suunnatonta mielenkiintoa. Mainita tuskin tarvitsee kuinka paljon hammennysta aiheuttaa esimerkiksi evaiden repusta tonkiminen tai kirjan repusta esilleottaminen. Hammennys kuuluu asiaan - aivan kuten Intiassa ja kuten ei esimerkiksi Malesiassa, Burmassa lankkarin toimia tutkaillaan jatkuvalla mielenkiinnolla. Riippumatta siita, kuinka mielenkiintoiselta esimerkiksi pahkinan suuhun laittaminen tai kirjan lukeminen voi ulkoisesti nayttaa. Ilta vaihtuu yoksi - kirja toiseksi ja lopulta taidan saada untakin pari vartin mitallista. Ansku sijoittuneena lattialle - vaihdamme puoli neljan aikaan paikkaa - ja yllatan itseni kykenemalla nukkumaan kaksi tuntia laivan lattialla kaikista ennakko-oletuksista poiketen. Kuudelta auringonnousun vahtaamista ja odottelevia tunteja - kunnes yhdentoista aikaan laiva rantautuu viimeisen kerran. Matka onnistuneesti takana - guesthuussia etsimaan Yangonissa. Laivailu todellakin onnistui lopulta hyvin - ainoastaan yhden normeista poikkeavan tapahuman voinee mainita. Illalla seitseman-kahdeksan aikoihin lautta tarisee, varisee ja hytkyy - valot pimenevat ja yleinen paniikki tuntuu valtaavan uppoavan Titanicin, mita seuraa kymmenen sekuntia myohemmin tilanteen taydellinen normalisoituminen. Lopulta tuossa ajassa ei ehtinyt edes pelastussuunnitelmaansa kaivella housuntaskuista saati lapikayda - aivan kuin sellainen sitten olisi olemassa ollut. Ilmeisesti potkurit hyytyivat johonkin joen mutaan ja matka tyssasi hetkeksi siihen, mutta vain murto-osaksi koko maratoniamme.
Loppujen lopulta on sanottava, etta vaikka vasymysta kieltamatta olikin havaittavissa eilen narkoleptisen olotilan noustessa poydille jo riksakyytia jarjestellessa - oli tama aikaisempien vuosiemme maratoneista kenties kuitenkin se kaikkein kevein kokemus. Jotenkin matkan tasaisuus ja luonnollisesti hyva seura seka hyvat kirjat auttoivat. Suosittelen kaikille pienta retkimasokismia - joskin vain pienta sellaista - haluaville. Vaihtelun varikkaissa valoissa vaihdoimme siina sitten Yangonin majapaikkaammekin ja tukikohta sijaitsee talla hetkella Daddy's Guesthousessa - hyytavalla ilmastoinnilla ja lahes jatkuvalla sahkolla varustetulla kodolla keskisessa Yangonissa. Majapaikat yleensa tarjoavat tassa suunnassa Kaakkois-Aasiaa (eli Myanmarissa) aamupalan huoneen hintaan sisaltyen. Talla haavaa hinta on 12 dollarissa ja 10-12 dollarin hintapolitiikka tapaa olla se perinteinen suuntaviiva Yangonissa. Paljoa alle ei paase, vaikka kuinka kuppaista kamppaa hakisi. Ja toisaalta 10 ei viela irtoa mitaan vuosituhannen hotellikauppaa, vaan jotain kepean kelvollista - yleensa ilman omaa vessaa, mutta jonkinlaisella ilamstoinnin tapaisella - kuten talla kertaa.
Jotain aivan muuta saimme tutkailla tanaan, kun suoritimme ekskursion Myanmarin kuuluisimman hotellin uomiin. Kysehan on - hengitystaan pidatteleville - The Strand... Alkaamme huoliko mikali tama ei mitaan sano - kyse ei ole Singaporen Raffles'n tai Bangkokin Oriental'n kaltaisesta legendaarisuudesta, mutta toisaalta kenties kuuluisimmasta Burman hotellista kaikesta huolimati. Sen verran sattui kolonialistilta aamutuimaan tuntumaan, etta pieni vierailu ei tuntunut mahdottomalta ollenkaan. Kolonialismin ajoilta peritynyt rakennus sijaitsee Yangon ja Bagan joen syleilyssa rantapenkalla - kolme kerrosta hieman reilu 30 huonetta ja syntymavuosi 1901. Mestoilla heiluivat aikanaan niin Noel Coward, George Orwell, Oliver Stone kuin Mick Jagger ... ja me tanaan. Huoneiden hinnat 500-1100 dollaria, joista kyllakin nain hiljaisina kauden ulkpuolisina aikoina ropisee puolet komeasti pois. Siinapa taustoja vierailulle. Paatettiin pienessa tylsistyman hetkessa aamusella, etta kaydaanpa kurkistamassa olisiko siina meille luukku seuraavaksi oiksi. Vedetaan siis paalle kuppaisimmat petipunkin jyrsimat vaatteet ja lahdetaan katsastamaan paastavatko edes eteiseen sisaan. Ja yllatyshan on suuri kun ovi aukeaa jaatavan ilmastoinnin hyvaillessa ja olemme respassa ihmettelemassa hammentavaa hotellikokonaisuutta. Rohkeasti vain kysymaan, etta onkos teilla huoneita ja etta voitais kurkistaa. Tassa vaiheessa ei sitten enaa mitaan haveliaisyytta ollutkaan, vaan oltiin taysilla kauppoja tekemassa. Esittelijamme oli suulas tapaus, ja kyseli jo siina kayntikortteja ja nykyisen hotellimme nimea ilmeisesti haluten hieman kartoittaa olimmeko mahdollisesti oikeasti ostoaikeissa. Kuvitellut kayntikortit olin 'jattanyt' nykyiselle 'hotellillemme', jonka nimea en millaan saanut paahani. Homma toimi ja ei kun katsastamaan tarjontaa. Kaikki kolme erilaista huonevaihtoehtoa kaytiin lavitse - lopulta viimeiseksi 200 nelion Strand sviittiin, jonka silla 1100 dollarilla saa itselleen yhdeksi yoksi lunastaa. Huh huh - mutta olihan se kokemus - erittain kaunis rakennus sisalta ja ulkoa, vaikka voinkin kolonialistiarkkitehtuuria haikaileville majoittujille sanoa, etta 7 eurolla tapaa saada melkein yhta siistin joskaan ei proystailevan tai mittaamattoman suuren huoneen Sri Lankan Kandysta tummaa puuta ja narisevia lattialankkuja yopaikaksi Olde Empire Hotelista. Sinne muuten on taas pakko paasta, kunhan Sri Lanka on meita lahempana tai me sita. Kurkistusta porvariston elamaan juhlimmekin sitten palautumalla maan pinnalle ja syoksymalla ilolla katukeittioihin tinkaamaan paivan kuumasta keitosta. Mutta pitihan se haveliaisyytensa ja pokerinaamansa kayda testaamassa nyt kun taalla sentaan ollaan.
The Strandin tajuttomuudesta ja proystailevyydesta onkin sitten hyva tai huono - kuinka vain - palata arkeen ja todeta, etta Burmassakaan ei koyhalla hyvin mene ja ero rikkaan ja koyhan valilla on enemman kuin Yangon joen leveys kertaa pituus. Siina missa hallituksen pamput riehakoivat Strandin kaltaisissa (mutta ei suoranaisesti Strandissa, joka on valtio-omisteisuutensa kahleista jo aikanaan vapautunut) loistokkuuksissa ja toisaalta elostelevat valtion kassaa julkein konstein on demokratia yhta kaukana kuin ihmisoikeudet Saudi-Arabiasta ... tai taalta. Minkas teet - suoraan ei kaduille huutamaankaan voi lahtea, mikali tahtoo palata kokemuksistaan kertomaan, mutta vituttaahan tama. Silti juuti se tiedon levittaminen nakemansa ja kokemansa kautta esimerkiksi myohemmin kenties paras konsti. Vaikka Burmaan tulemista tai tulematta jattamista voi perustella miljoonin keinoin - tuntuu etta yksi monista yhta oikeista tai vaarista keinoista onkin juuri tulla kaymaan - katsoa, pistaa mieleen, kertoa myohemmin muualla ja olla unohtamatta. Kunhan tarpeeksi moni nakee taman kyttayksen ja koyhyyden (vaikka Intian tasoista tama ei aivan hataisesti paatellen tunnukkaan olevan) saattaavat myos voimakeinot loytya, jolla hallituksille muualla maailmassa saadaan iskostettua, etta oikeus se on Burmassakin ihmisyyteen tai edes sen mahdollisuuteen. Koitamme noudattaa saantojamme.
Strandin ohella toinen paiva Yangonissa on kuluteltu palautumiseen. Matkaaminen kun on kuitenkin ja edelleenkin Burmassa sellaista hien hajuista raatamista - bussin penkin tai lauttalattian jaljilta perseet ruvella toikkaroimista. Burma meilta puolessa valissa ja eihan tassa olla viela paljon mihinkaan edes ehditty. Seuraavana aiommekin etta pohjoiseen suunta ja katsotaan mihin ja kuinka pitkaksi aikaa ennenkuin paluu lentokentille on tapahtuva. Siihen kuitenkin viela kaksi viikkoa ja yksi pienimuotoinen, mutta tarkea henkilokohtainen tehtavakin Burmassa suorittamatta.
Soiden: Cheap Trick - Cry, Cry
-K
- Leo Stein
- comments