Profile
Blog
Photos
Videos
Seuraa pitka ja turruttava kertaus menneiden paivien pitkaan ja turruttavaan matkantekoon. Matkaan siis!
Yangonista matkaan irtaudutaan intoa tulevia haasteita kohtaan reput taynna valmiuksia periaatteessa (mutta eihan nyt sentaan kaytannossa) mihin tahansa tulevaan. Otetaan bussi asemalta Taungoon kylapahaiseen, joka joskus tarinan mukaan oli paakaupunkiainesta. Sen viitisensataa vuotta sitten epailisin. Nykyisellaan kyla on kutistunut 'valtatie' ykkosen ymparille saarretuksi jaaneeseen kuppilan, teepuodin ja parin hotellin nuhjuiseen yhteisrintamaan. Vaikuttavaa... Koska suunnitelma on katkoa muutoin 12-15 tunnin yobussimatka pohjolaan pienempiin tekijoihin - jaamme Taungoon kylille hammastelemaan kylan kuppaisuutta. Yoksi Aasia-vaellusten ensimmaiseen motelliin, joka kaytannossa tuskin erosi guesthoussista tai hotellista millaan tavalla. Hammnetava kokemus yhta kaikki. Tummia puupintoja ja erehdyttavan paljon hamahakkeja joka puolla, jotta seurue alkaa epailemaan saapumistamme Araknofobia-elokuvan lavasteisiin. Yo on erilainen - jonkinlaisen kuvan siita, mita terroristi-epailyt saavat kayda lapi CIA:n kidutusleireilla, alkaa hahmottumaan varsin varhain yon aikana. Viisi minuuttia hiljaisuutta, jonka jalkeen juuri uneen lipuneet mielet heratellaan generaattorin parinalla ikkunamme alta. Taas sen verran rauhaa, etta on nukahtaa, jonka estaa vedenpumppaamisoperaation yolliset aanet. Viisi minuuttia unta ja burmalainen kukko sekoaa ajanlaskussaan luullen kello kahden pimeytta aamuauringon nousuksi. Epailematta sekaisin on maailma - uskomme siina itsekin kukon ajantajua ja herailemme vain huomataksemme, etta kello todellakin on vain sen kaksi yolla. Unta palloon ja auringonnoustessa olemme iloisesti hereilla - virkeita emme sentaan.
Taungoon hylkaaminen ei aiheuta suurempia tunnereaktioita - pienimuotoista riemua lukuunottamatta ja suuntaamme bussiaseman eli kadunvarren suuntaan heiluttelemaan bussipoloisia pysahtelemaan. Saamme kulkuneuvon lopulta pysahtymaan ja suuntaamme Meikhtilan kaupunkia kohti. Bussikuski tekee rukoukset ennen matkantekoa ja ostaa uhrilahjana kukkasia periburmalais-buddhalaiseen tyyliin - myos me epailematta toivomme kaikkien mieleenjuolahtelevien jumalten suojelusta ja luistatamme kytkinta kohti seuraavaa pysakkia. Seitseman tunnin, lukuisten laheltapiti-tilanteiden ja yhden peruutuspeilit muassaan vieneen sivuosuman jalkeen saavumme Meikhtilaan. Yllatamme itsemme. Nayttaa paremmalta kylalta kuin pitkaan aikaan ja paadymme sita juhlimaan kavelemalla guesthousille riksojen tai mopotaksien sijaan. Guesthouse yllattaa meidat kuten vain Burma tapaa osata - maksamme vain 6 dollaria huoneesta joka kokolattiamaton rupisesta astmaattisuudestaan huolimatta vaikuttaa paremmalta kuin guesthouseilla pikkukylilla on tapana tai sen koomin lupana olla. Deja vu:t paalle ja toistamme edeltaneen yon nukkumattomuusoperaation huolella ja ikkunamme alla olevan parkkipaikan auton kaasuttelu ja kaynnissapito-maratonilla.
Meikhtilan hylkaamme seuraavan aamun koitteessa ja toteamme, etta pohjolan paatepisteeseemme paasee vain neljan tunnin bussimatkailun jalkeen. Bussiasemalla tappelemme itsemme pohjolan bussiin 3 000 kyatin hinnalla - vaikka alkujaan kokeilunhaluisimmat lipunmyyjat pyrkivat pyytamaan 5 500 kytain hintaa (1 000 kyat = noin 1 euro). Kilpailuttaminen kannattaa - ja pieni naurunremakointi aina kun hinta on naurettavuuksissa. Helpolta ajallisesti tuntuvan neljan tunnin matkasta muovautuu jonkinlainen sadeveden kastelema tragikomedia, jollaista en muista elaneeni aivan vasta. Puolessavalissa matkaa vesisateet iskevat avonaisen bussin ovesta ja pieksee meita, muita matkustajia ja lattialla killuvia rinkkojamme siihen tapaan, ettei paljon kuivempana pysyisi edes Irrawadin suistossa. Hiljalleen alkaa selveta, etta sadekausi on pohjoisessa sen verran myohassa tai pitkittyneessa tilassa, etta kuivia hetkia on etsittava enemman kuin loydettava. Saavumme Burman matkamme todennakoiseen lakipisteeseen pohjoista pituutta ja vesittynytta leveytta huomioitaessa. Kaupunki on Mandalay - syyna tanne tuloon on oikestaan se, etta koto-Suomessa meita muisteleva Mandala-kanimme nimi liippaa tarpeeksi lahelta kaupunkia, joten tulimme tanne lahettamaan hanelle postikortin... Siina sitten selvitys siihenkin asiaan, etta minkalaisin perustein me vaellamme reissuissamme... ja talla kertaa kaksi hikista ja yksi sateista paivaa loytaaksemme itsemme monsuunien pieksemilta kaduilta. Toisaalta jos viime reissun eraskin intialainen kyla (Kalimpong) valittiin karttakirjan ja summittaisen sormen osoituksen yhteispelilla, lienee tamakin kerta luvanvaraista. Ja tuohon on viela lisattava, etta Kalimpongin suoma arpaonni vei meidat noin puolen tuhannen kilometrin paahan mistaan mihin olisimme muutoin menneet. Toisaalta kyla oli eras parhaista summittaisista osumista viime reissulla - eli samaa taktiikkaa kaytamme astrologisen tarkasti ja mandalaymaisen vesisateen ehdottomuudella myos talla matkalla. Jaamme odottamaan, minne arpaonni meita viela vie. Mandalayhin tuleminen ja kortin lahettaminen oli sitten se missiomme pohjolassa. Tehtava lahes suoritettu.
Mandalaysta on viela vaikea mitaan itkumuurit murtavaa sanoa. Vetista lienee lahinna - kadut uivat eriasteisissa vesittyneisyyden tiloissa, ja me tallaamme niita katuja nilkkoja myoten sandaalit mudassa. Niita kumisaappaita voisi joku tosiaan kohta lahettaa tahan suuntaan... tai sitten kaymme kylpemaan kaduille burmalaisten loisten sekaan. No joo - sentaan sateenvarjon olemme ehtineet loytaa - sadetakki nyt olisi jo proystailya. Yhden guesthousen ehdimme jo tuhota - kattotuulettimen osalta, johon Ansku ripusteli paivan pyykit - joten vaihdoimme vahin aanin majapaikkaa. Taas kerran sai huomata Lonely Planet-opaskirjan hyodyllisyyden. Yangonin guesthousesta 'lainaamamme' reissaajan 'muka' raamattu on lahinna hyodyllinen osoittamaan mihin paikkoihin ei kannata menna. Jos guesthouse on mainittuna kirjassa - se on painopaivamaarastaan ehtinyt nostattaa hintaa ja laskea tasoa eksponentiaalisesti. Inflaatio on toki kovaa nailla tantereilla, mutta jotain rajaa sentaan - tasota puhumattakaan. Yleisesti sanottakoon, etta kartat ja suuntavaistot on hyva jostain kirjasesta ottaa. Muutoin haemme lahinna kaupunkialueen jossa 'kehuttuja' ja silla tasonlaskulla ja hinnannousulla varustettuja majapaikkoja loytyy, ja etsimme laheidyyesta jonkin kirjan ulkopuolisen paikan, joka osoittautuu yleisesti paremmaksi, halvemmaksi ja kodikkaammaksi kuin kirjan paikat. Nayttaisi silta, etta turhan moni reissaaja menee edelleen kurinalaisesti niihin paikkoihin, kaupunkeihin ja ravintoloihin, jotka kirjassa saavat maininnan - orjallisuutta voi siis harrastaa tassakin suhteessa. Mieluummin elsyn matkallani johonkin epamaaraisen viehattavaan kolkaan (oli se sitten kaupunki tai hotelli) kuin pitaydyn valmiiksipureskellussa banaanipannukakussa (pienta reissaajameaforaa kayttaakseni - ja pannukakkuhan on juuri sellainen valmispaketti ja helppo ratkaisu tassa analogiassa).
No huh huh - menipa taas. Sitten tiedotteita petipunkkirintamalta. Burma vaikuttaa olevan petipunkin toinen kotimaa ja me olemme talla haavaa noiden ihastuttavien elioisten ihastuttavia kantajia. Ilmeisesti Chaungtha Beachin pyyhkeista mukaamme tarrautuneet toverit ovat sitkeydessaan ydinlaskeumankin alta kuoriutuvia piruja, joiden todellisia tarkoitusperia ei henkilokohtaisen vittuilun ohella ole helppoa kokonaisvaltaisesti arvioida. Joka tapauksessa olemme pesseet eilisen vaatteitamme ja saman teeman varivaloissa jatkamme myos taman paivan. Kuka nyt mitaan temppeleita haluaisi katsella kun petipunkeista selviytymistaistelu on huomattavasti jannitavampaa raapimisen kaikissa mahdollisissa pystyasennoissa. Tanaan on aika kastaa rinkkamme kylpyammeeseemme (jollaisen hammentavyydessa olemme hotellistamme loytaneet). Satelun jatkuvassa ropinassa saatamme levahdella Mandalayn kuninkaallisessa kaupungissa ja hotellien ulkopuolella jatkuvasti parveilevien ja kiertoajeluja huutelevien taksikuskien kiusaksi viela muutamankin paivan - ehka viikonkin. Burma ei ainakaan meille olemitaan temppeli-rallia tai jatkuvaa nakemista - enemmankin kokemista, olemassaolon opettelua - katsotaan josko jossain viela kaytaisinkiin. Tiet ovat tietamattomat.
Ja nyt alkoi internet-kuppilan amyreissa soimaan sitten burmankielinen versio 'Raindrops Keep Falling on My Head'-kappaleesta - kuinka osuvaa - ironian jumalat nauravat pahaisille sieluparoillemme.
Ja se soi ja se soi: Jukka Takalo - Elama on vittu(maista murehtimista)
-K
'It is better to fail in originality than to succeed in imitation. '
- Herman Melville
- comments