Profile
Blog
Photos
Videos
Kaksikko kotiutui eilen iltasella taysin uusille, jokseenkin hammentaville mutta ennen muuta kiehtoville maisemille - Burman Yangoniin. Matka Bangkokista Yangoniin sai lahtolaukauksenomaisen alun metrojen ja paikallisjunien jalkeen Suvarnabhumin lentokentalta. Air Asialta hankittujen lippujemme ongelmakohdaksi oli muotoutumassa matkatavaraosastomme. Lippuja tilattuamme paadyimme hylkaamaan minkaanlaisen matkatavaralisan maksamisen. Kieltamatta sekavuudessa sekaavaakin sekavamman sivuston sekavuus aiheutti sen, etta hylkasimme mahdolliset tavaramaksut olettaen, etta kai nyt jotain matkalaukkua saa ilmaiseksi Air Asiallakin lennattaa. Asia valkeni pian - edessa kuudensadan bahtin (n.15 euron) kustannukset kahdesta rinkasta, joiden maksaminen ennakkoon olisi maksanut noin kymmenen euroa. Nokkeluutemme yhdistettyna virkailijan epaammattimaiseen huolenpitoon aiheutti kuitenkin tilanteen, jonka myota paatimme riisua Anskun rinkan alle seitsemaan kiloon. Seitsemaa kiloa keveamman tavaramaaran kun sai nostettua katevasti kasimatkatavaroihin. Nain tehtiin - ja niinpa maksoimme ainoastaan yhdesta rinkasta lisamaksun - noin 7,5 euroa siispa. Tuli lopulta halvemmaksi pienen varkkailyn kanssa kuin etta olisi maksanut koko summan jo lippuja tilattaessa. Kelpasi meille.
Muutoin Air Asia-lento oli kelpo kokemus - kone suhteellisen pieni, mutta riittavasti ilmavirtoja mukaileva pysyakseen ilmassa. Kouluarvosanalla 9-. Mitaan ilmaista ruoka-juoma-palvelua turha etsiskella, mutta toisaalta parinkymmenen euron lipuilla sellaista ei kylla kaynyt edes odottamaan. Yangonissa sitten alkoi se perinteinen byrokratian kanssa kilpaa polkeminen, viisumit kunnossa, mutta silti pienta jannitysta ilmassa nainkin suljetun maan kanssa yhteistyota tehdessa. Jonotusta, jonotusta, haukottelua, jonotusta ja lopulta vapautus kahleista ja uusi vankeus taksikuskien kanssa ja paivan taksasta keskustelemaan. Syvallisten - lahes metafyysisten - keskustelujen jalkeen saimme seuraa kahdesta saksalaisesta (mista naita rittaa!), joiden kera paasimme 6 dollarin linjakkaaseen hintaan. Sinansa hinta oli sopiva - kerrankin oikeastaan enemmankin kuin sopiva - silla kaikkineen olin valmis maksamaan lahemmas 10 dollaria suhteellisen pitkasta matkasta, kuten olin itselleni antanut ymmartaa. Yllattavaa muutenkin, etta hinnat ovat toistaiseksi jopa odotuksia halvempia taksien ja majoitusten suhteen, mika jostain kummasta syysta passaa talle budjetinvenyttelijaporukalle. Taksikuski tuntui leppoisan miellyttavalta ja kertoili hieman taustoja muun muassa siihen milla puolella katua tanaan autolla ajetaan. Tilanne tuntuu vaihtuvan aina tasaisin valiajoin - tata nykya hallitus on sita mielta, etta suunta on oltava oikenpuoleinen ja sovitaan nyt sitten vaikka niin. Perinteisesti brittilaisten entisissa riistomaissa (siirtomaissa) ajellaan vasemmalla, mutta ilmeisesti juuri nyt vanhan siirtomaa-ajan muistelu tallaisen asian tiimoilla on kertakaikkiaan liikaa, joten suunta on oikeanpuoleinen. Puolitoista dollaria sitten matkasta per taksimatkailija ja suunta Sule Pagodan kohdille, josta etsimaan majoituksia. Okinawa guesthouse osui kohdille parin 'taynna' olleen jalkeen. Taynna oleminen tarkoittaa usein sita, etta hallitus maaraa pienempia majapaikkoja valttamaan lankkareiden majoittamisen - kalliimpien ja hallitusomisteisten hotellien sijaan.Okinawassa sitten paalle rankka neuvottelu paikan hinnasta - ja lopulta 15-20 dollarin huone 11 dollarin sopuhintaan. Koska mukanamme oli myos saksalainen pariskunta, joka kavi ensin kurkkimassa ylakerran tuuletinhuoneen, saimme me rauhassa tutustua alakerran huoneeseen. Tuulettimen sijaan paikalla olikin taysi ilmastointi, joka tietysti toimii silloin kun sahkot toimivat - eli ilman generaattoreita yleensa illalla ja yolla - vaihtelevalla vaihtovalilla. Hieman tyrmistyneita olivat tietenkin saksalaiset kun selvisi, etta toiset saivat ilmastoinnin ja toiset tuulettimen samalla taksalla. Eivat nuo nurkille jaaneet, vaikka ehdotin solidaarisuuspuuskassa etta yhden yon jalkeen voisimme vaihtaa ylakerran ja alakerran huoneita keskenamme. Lahtivat sitten sita omaa onneaan etsimaan - ja mikapas siina sitten. Okinawa oli toimiva - hieman homeinen, kuten nayttaa nailla nurkilla tapana olevan, mutta aarimmaisen kodikas ja ennen muuta erilainen.
Koska majapaikan hinta olisi tanaan ollut jotain eilisesta poikkeavaa ja poikkeustilanteesta kalliimpaa, paatimme tanaan aamupalan nieltyamme etsia halvempi ja omalla vessalla varusteltu murju. Garden Guesthouse lienee se kuuluisin (ja kaikki lukijathan huokailevat nyt niita 'olisihan se pitanyt tietaa'-huokauksia) Yangonin budjettimajapaikka. Tallakin kertaa meilla lankkari w***kareilla on sitten ilmastointi ja jopa oma vessa, joten kylla tassa kohta on pakko rankaista itseaan jollain petipunkkisella dollarin guesthouse-luolalla. Jos nyt oikein toivomaan alkaa niin saattaa tosin nykyisessa majatalossammekin nuo ystavaiset tuttavaiset lakanoittemme ja ennen kaikkea peitoissamme asustella. Sehan selviaa piakkoin.
Muuten ensikosketukset Yangonissa ovat sen oloiset, ettei tieda oikein mita tekisi, minne menisi, kuka olisi? Jollakin kummastuttavalla tavalla tama kaupunki vaikuttaa sekoitukselta seka siamilaista kulttuuria ja uskontoa etta intialaista maisemaa. Valittomana reaktiona on tuleva deja vu- tunne siita kun pari vuotta sitten laskeutui hamillaan Intian Kolkataan puhtoisen ja kliinisen Bangkokin jalkeen. Silloinkin tunsi olevansa oikeassa paikassa - Kolkatan kulmilla - samaa voi sanoa Burman aloituksesta Yangonin osalta. Ihmiset vaikuttavat iloisilta ja avoimilta - vaikka historia ja hallituksen toimet muuta olisivatkin.
Suuntasimme aamun ensi toiksemme temppeliin - Sule Pagodaan, jonka ymparilla suuri osa Yangonin guesthouseista sijaitsee. Pagodassa tervehdimmme muuan munkkia, jonka kanssa aloimme rupattelemaan - ja kasittamatonta kylla ensi toikseen ... politiikasta. Sehan on luonnollisesti Burmassa tiukan linjan ei-ei-puheenaihe, joten yllatimme odotuksemme valittomalla puheenavauksella. Ja mehan emme siis aihetta tapetille nostanut. Painvastoin munkki paatyi turinoimaan kommunismista, Kiinasta, jonka vaikutus Burmaan on (kuten niin moneen muuhunkin maahan - etenkin Afrikassa) melkoisen kouriintuntuva, vaaleista seka viimeisimmasta munkkien kansannoususta, joka oli surullisesti paattynyt kuolemiin ja verenvuodatuksiin. Hankin oli vankilakakkunsa istunut ja hallituksen pakkovallan voiman kokenut. Rohkeana miehena han kuitenkin jakoi kokemuksiaan. Eihan siina itse tohtinut edes mitaan kysya, sen verran hamillaan tuli oltua munkin valittomasta avoimuudesta. Jai kaiken kaikkiaan tunne, etta vastarinta on kuitenkin jykevaa, vaikka yleisesti voisi kuvitella etta valvonta ja tarkkailu on silla tasolla, ettei mitaan voi tehda tai sanoa. Miehen vahvuus oli sitten kuitenkin se uskonto, buddhalaisuus joka vallitsee nailla suunnilla vahvana ihmisten arkipaivissa. Tuon maailmankatsomuksen siivin tama kansa saa uskoa siihen, etta joskus ovat kahleet katkeavat.
Soimassa: Editors - The Weight of the World
-K
- Daisaku Ikeda
- comments