Päivä 8(9)

Ti 21.9.2010 ANTERINMUKKA - TAHVONTUPA (18 km)

Kun ajoissa menee nukkumaan, herää myös ajoissa. Heräsin jo 6:45. Söin siinä vaatimattoman aamiaisen, ainoan kahviannokseni ja kaksi palaa pelkkää näkkäriä. Niillä pitäisi sitten jaksaa. Pilkoin vielä puita ja matkaan lähdin 8:25. Homma alkoi Anterinjoen yli kahlaamisella. Se hoitui sopivasti saunan kohdalta, niin ei tarvinnut kenkiä etukäteen lainkaan pukea. Suoraan lipokkailla sai lähteä. Sitä paitsi tunturipuro raikasti ja karisti loput unihiekat pois. Ilma oli kirkas ja lämpöä 5 astetta. Tämä toiseksi viimeisen päivän vaellus suuntautuu jo kohden etelää ja autoa Tahvontuvalle. Heti ensimmäiseksi oli edessä 100 metrin nousu kun Pikkureutupää piti kiertää itäpuolelta. Reutupää oli sellaista tarpomista märässä metsässä. Reilun parin kilometrin jälkeen alkoi sitten oikea nousu tuntureille. Edessä oli 627 metriä korkea Siliäselkä. Nousua oli seuraavaksi edessä 260 metriä. Pysähtelin rinteelle vähän väli istuskelemaan. Ei siksi että kunto olisi ollut niin huono, heh, vaan koska pilvettömältä taivaalta paistoi aurinko ja tunturimaisemat olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienoja. Siliäselän huiputin klo 10:25, eli 2 tuntia lähdöstä. Matka oli edennyt nyt noin 5 km. Seuraavat pari kilometriä olivatkin sitten taivallusta tunturin selkää pitkin etelään aurinkoisia maisemia hämmästellessä. Seuraavaksi hieman alamäkeä ja noin 50 metrin nousu Reututunturin itäpuoleiselle töppyrälle. Sieltä näin että Siliäselälle oli juuri noussut Anterista jälkeeni lähtenyt 3 hengen ryhmä, eli isä, tytär ja hänen poikakaveri. Mulla oli näköjään tunnin etumatka. Saas nähdä saavatko mut kiinni. Seuraavan kilometrin aikana oli tultua 100 metriä alaspäin, mikä on sinänsä harmi, sillä tiesin että jokainen alaspäin otettu askel pitää myös kivuta uudelleen ylöspäin. Nyt sitten alkaa Vongoivan valloitus. Vongoivan ensimmäiselle huipulle asti ei kannata kivuta, vaan jäädä hieman alemmas. Ennen Vongoivan korkeinta tunturia oli hieno rotkopaikka. Keittelin siinä ainoan lämminkuppi - keittoni ja otin aurinkoa. Tiesin että loppupäivän kipuamisille tarvitsen lisäenergiaa. Puolukoita ja mustikoita on tullut syötyä runsaasti kun tuntuu että energiatasot ovat vähän matalalla. Sitten alkoi parinsadan metrin ylöspäin kapuaminen. Vongoivan rinne on aika louhikkoinen, joten tarkkana saa olla ettei telo koipea. Välillä taas istuskelin rinteessä ja ihastelin maisemia. Lounaasta oli saapumassa pilvirintama. Saas nähdä ehdinkö huipulle ennen sitä. Pilvet näyttävät olevan minua alempana, eli näkyväisyys häipyy kun pilvet saavuttavat mut. Nyt töpinää tossuihin. Ehdinkin huipulle 634 metrin korkeuteen noin 5 minuuttia ennen kuin pilvet kietoivat mut sisäänsä. Noin, nyt on Vongoivan huippu saavutettu jo kolmannen kerran. Aina yhtä kiva kokemus, joskin joka kerta on ollut aivan erilainen. Esimerkiksi 2008 samaan vuoden aikaan huiputus tapahtui kovassa tuulessa ja räntäsateessa. Kerkesin ennen pilviä muutaman kuvankin räpsimään. Tämä on kyllä hieno paikka. Koska en ennen ole käynyt Vongoivan räystäällä, joka on tässä parin kilometrin päässä, päätin seuraavaksi suunnistaa GPS:n avulla pilvessä sinne. Se sijaitsee Vongoivasta suoraan etelään. Reitti oli aika louhikkoinen, mutta päätetty mikä päätetty. Noin kolmen vartin päästä olinkin perillä. Siellä oli jyrkkä pudotus etelään. Olisi varmaan ollut hienot näkymät jos en olisi pilven sisällä. Se oli tällä kelillä jotenkin aavemainen paikka. Nyt ei ollutkaan Tahvontuvalle linnuntietä kuin noin 3 km. Laskeuduin räystäältä itärinnettä. Siellä olikin aika tiheää vaivaiskoivikkoa, mutta läpi vaan. Päätin lasketelle kaakon suuntaan, jolloin törmään suoraan Tahvon tuvalle etelään laskevaan Tyyriojaan. Pari kilometriä ennen Tahvoa löysin metsästä melko tuoreet karhun jätökset. Nyt silmä tarkkana… Seuraavaksi melkein tallasin kanttarellien päälle. Äkkiä talteen. Niistä saan oivaa ravintolisää. Eteeni ilmestyi länsi-itä suuntaan johtava puro monta kymmentä metriä syvän kurun pohjalla. Päätin seurata sitä itään ja välttää näin jyrkän laskeutumisen ja nousun. Pian puro yhtyikin Tyyriojaan. Päätin seurata loput pari kilometriä tätä puroa Tahvolle. Puron varsi oli aika huonokulkuinen, mutta onneksi matka ei ollut pitkä. Löysin kanttarellien kavereiksi vielä runsaasti tatteja. En kyllä tiedä mitä olivat. Niitä olisi ollut poimittavaksi varmaan parikymmentä, mutta otin vain muutamia. Lopulta saavuin Tahvon tuvalle klo 15:50, eli päivän saldo oli 7,5 tuntia ja 18 kilometriä. Tuvalla oli yksi kaltaiseni yksinäinen vaeltaja Keravalta. Hän tuli juuri saunasta, joten pääsin sinne saman tien. Sauna olikin aivan taivaallinen. Kävin kolme kertaa kieriskelemässä purossakin, sillä uimaan siinä ei mahtunut. Tahvon sauna on kyllä hyvä! Se kolmen hengen seurue tuli juuri tuvalle kun lopettelin saunoskelun. Sain heiltä näkkäriä ja siltä Keravalaiselta aamupuuron ja kiisselin. Kyllä on mahtavaa porukkaa! Suuri kiitos kaikille. Kyllä maistui sienimuhennos näkkärin kera ja pasta hyvältä! Nyt sain taas voimani takaisin. Myöhemmin tuli vielä kaksi miestä saunomaan. Kolmikko majoittautui varaustuvan puolelle. Viimeisimmän saunojat ilmeisesti teltalla johonkin, eli olin Keravalaisen mukavan kaverin kanssa autiotuvan puolella kahdestaan yötä. Parin hävityn pasianssin jälkeen menin ajoissa nukkumaan.