Oitis lentokentalta ulos astuessa vastaan iski paitsi alkuun jarjettoman kuuman ja kostean oloinen ilma seka joukko taksia tarjoavia lahes vihaiselta kuulostavia "avustajia". Paatimme ottaa bussin airport-bussin keskustaan olettaen ettemme maksaisi hirveaa ylihintaa ja etta olisimme nopeahkosti perilla. Pienena yllarina bussi kuitenkin seisoskeli ruuhkassa lopulta yli kolme tuntia, jonka jalkeen paasimme hyppaamaan ensimmaisessa mahdollisessa kadunkulmassa ulos. Kaveleskelimme keskustassa hammentyneina ympariinsa suunnaton kohti Banglamphun matkailijaghettoa, siella kun kuulemma ainakin majataloja riittaa. Matkalla tormasimme massiiviseen ihmislaumaan, ja pian ruuhkien syy selvisi: oli kansallinen juhlapaiva. Emme heti saaneet selvaa mista oli kyse, mutta lopulta runsaiden sekavien pidgin-keskusteluiden jalkeen jaimme kasitykseen etta kyseessa oli kuningasparin 60-vuotishaapaiva. Pyorimme juhlahumussa aikamme ja rantauduimme lopulta majataloon Khaosanin lahettyville, 600 bahtia yo.

Seuraavan paivan missiomme oli saada junalippu Chiang Maihin. Tiesimme ettei halpoja kyyteja tarjoaviin tuktukkeihin kannata luottaa, mutta silti meita lopulta vedatettiin. Ensimmainen kusetusyritys tapahtui kun yritimme paasta asemalle; se on kuulemma kiinni (kello siis 12 paivalla). Koska meille tarjottu superedullinen kyyti "valtion viralliseen turisti-infoon" vei meita lahemmas asemaa ja koska halusimme kokeilla tuktukkia, suostuimme kuitenkin. Perilla kavimme sisalla kokeeksi kyselemassa junalippuja, ei kuulemma loydy kolmeen paivaan mitaan, mutta lennot ja viidakkoretki elefanttifudiksen kera kyllakin, "cheap, cheap". Hetken kuunneltuamme haivyimme, kysyimme paikalliselta tytolta ohjeita ja otimme paikallisbussin asemalle. Asemalla meita yritettiin yhta lailla vedattaa, lipunmyyntipiste on kuulemma kulman takana "vain parin minuutin kavelyn paassa". Sanoimme naiselle palaavamme asiaan ja ostimme lippumme aseman omalta tiskilta. Kolmas ja onnistunut kusetus sattui matkallamme takaisin majatalolle hakemaan reppuja seka nappaamaan pyykkipussin pesulasta. Kavelimme jollakin aukealla ja tormasimme taysin satunnaisen oloiseen mieheen, joka vaikutti turistilta hankin. Juttelimme aikamme niita naita, luulimme miesta kiinalaiseksi turistiksi (kamera kaulassa jnejenjne), kun mies kertoi etta tanaan valtio sponssaa tietyn kilven alla tuktukkeja viemaan turisteja ympari kaupunkia jonkinlaisessa matkailunedistamistarkoituksessa. Koska juuri eilen oli ollut valtava juhla ympari katuja, tama kuulosti jollain lailla hyvinkin uskottavalta. Lisaksi me olimme alkaneet jutella hanelle, ei han meille, ja kaikki tuntui muutenkin hyvin luonnolliselta. Miehen neuvojen perusteella nappasimme viereiselta kadulta keltakilpisen tukin, ja kuski selitti samaa. Kuski heitti meidat ensin hakemaan pyykit ja reput, sitten valtavan buddhapatsaan luo. Kuski odotteli kaikessa rauhassa meidan mennessamme menojamme, mutta kertoi seuraavaan kohteeseen ajaessaan, etta jos pistaydymme eraassa kaupassa, emme osta mitaan ja tulemme samantien ulos, han saa ilmaista bensaa. Ajattelimme etta mikapa jottei, on mukava istuskella kyydissa kuin siirtomaaherra ja katsella aurinkosuojan alta kaupungin eloa. Sama kuvio toistui pariin kertaan, mutta viimeisella kohteella kuski yhtakkia havisi. Emme kuitenkaan olleet maksaneet mitaan, joten ihmettelimme koko homman mielekkyytta. Ilmeisesti paikalla pyorinyt tuktuk-keisari pyoritti koko kuviota, ja kyyti takaisin asemalle tms maksoikin yhtakkia kymmenkertaisen hinnan. No, emme maksaneet vaan lahdimme kavelemaan. Aikamme kaveltyamme tajusimme kuitenkin ettei matka olekaan niin lyhyt kuin kuvittelimme, ja huutelimme takseja ja tuktukkeja, lopulta kuitenkin maksaen sen 100 bahtia kyydista. Tosin talla rahalla ajelimme koko paivan, haimme tavaramme, naimme erilaisia huijarifirmoja seka saimme kyydin asemalle, joten mikaan kovin paha kusetuksen maku ei suuhun jaanyt. Ehka joku todella uskoo timanttien olevan juuri tanaan superhalpoja, seka etta ne euroopassa myymalla saa moninkertaiset voitot... tai etta juuri tanaan puvut ovat edullisia ja juuri tama paikka on ainoa joka myy aitoa thai-silkkia. Kaipa tarpeeksi moni matkalainen astuu ansaan, kun homma kerran nayttaa kannattavan.

Yojunassa Chiang Maihin tapasimme tanskalaisen matkalaisen Ebben, jonka kanssa loimme korttia illan. Seuraavana paivana tiemme erkanivat, kun lahdimme etsimaan vuokraskotteria Ebben katsastaessa jotakin majataloa.