Profile
Blog
Photos
Videos
Vuokrasimme aikaisin aamusta skootterin Mr. Mechanicista ja lahdimme tien paalle. Liikenne Chiang Maissa tuntui huomattavasti rauhaisammalta kuin Bangkokissa, mutta silti sekaan pelotti ensi alkuun lahtea. Melko nopeasti rytmiin kuitenkin tottui, ja tarkeinta tuntui olevan ajaa minne haluaa miten haluaa tormaamatta kuitenkaan kehenkaan. Ajoimme polttavan auringon alla Chon Thongiin pysahdellen valilla ostamassa pyyhkeita ja kyselemassa tieta.
Chon Thongissa majoituimme pieneen majataloon, jalleen 300 bahtia yo/huone. Paivan ylivoimainen kohokohta oli tormaaminen paikallisille markkinoille. Ajelimme kaupungista itaan katsellen peltoja kun naimme markkinat ensi kerran. Kavimme hieman pidemmalla katselemassa jokea, ja palasimme markkinoille. Olimme ainoat lansimaalaiset paikalla, ja suhtautuminen oli selkeasti miellyttavampaa kuin aiemmin. Kukaan ei yrittanyt tuputtaa mitaan ja ihmiset olivat ylipaataan erittain ystavallisia. Ostimme mukaan maukkaan munakkaan seka susheja paikallisella vivahteella.
Huoneessa marssi illansuussa pari muurahaisarmadaa, mutta ne keskittyivat lahinna viemaan roskia mukanaan. Kun roskat oli viety, muurahaiset katosivat.
- comments