Talvitakki ja Julle jäi autoon. Kesäpaita päällä ja silmät kyyneleistä täyttyneenä lähdin työntämään raskaita lentokärryjä lumen seassa kohti Helsingin lentokentän ovea. Se on menoa nyt.

Viimeisten "hyvästely"puheluiden jälkeen mieli alkoi jo heti kirkastua. Niin kuin Julle sanoi, yritin miettiä kaikkia matkan positiivisia asioita. Vitsi mikä kokemus meitä odottaa! Löysimme edulliset lennot Tukholmasta-Lusakaan Ethiopian Airlinesilla, joten ensin lensimme täältä kohti ruotsia. Pysähdyimme Kairossa, mutta seuraava koneen vaihto oli vasta Etiopiassa. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olimmekin jo Addis Ababassa. Jo lentokoneen ikkunasta näki, että Etiopia on todella kuiva maa.

Lentokentän vessa oli täynnä tummia naisia ja paperia ei ollut. Kaikki lavuaarit oli varattu, joku pesi hiuksia, joku kainaloita, joku jalkojaan ja joku meikkasi.

Katsoimme mistä lentomme lähtee ja menimme odottamaan penkeille. Jonoa portille oli koko ajan todella paljon, ja ajattelimme ettemme lähde sinne tunkemaan. Kun jono pienentyi niin menimme ja juuri ennen koneeseen astumista saimme kuulla että olemme menossa väärään koneeseen. Meidän kone oli siis jo lähtenyt!

Portista kuulemma lähtee samaan aikaan monta konetta, eli siis on itse pidettävä huolta että on juuri boarding timen aikaan siinä.

Alkupaniikista selvittyämme saimme tietää että seuraava lento Lusakaan lähtee… Huomenna. Aloin melkein itkeä. Saimme onneksi käännettyä sen huumoriksi, tuleepahan siis yksi kokemus lisää: D Saimme lentokentältä hoidettua meille Etiopian viisumit, hotellin ruokailuineen ja kuljetuksineen. Liikenne oli todella kaoottista ja pakokaasun käry otti oikein kunnolla henkeen. Ihmisiä kävelee paljon liikenteen seassa kerjäten tai myyden jotakin. Koskettavin kerjääjä oli lapsi äitinsä kanssa, jolla oli suuri kasvain kaulassa. Katujen varret olivat täynnä hedelmä-, peili-, ja tuolikauppoja. Naiset kantavat vauvojaan selässä, liinan avulla joka on sidottu rintojen edestä kiinni. Iso takamus tietenkin myös auttaa kantamista ;)

Addiksessa rakennettiin paljon. Meidän metalliset rakennustelineet oli korvattu itse oksista tehdyillä puutelineillä. Googletimme Addiksen parhaat nähtävyydet ja otimme taksin, Entoto-vuorelle. Liikenteen saasteen vuoksi oli välillä ihan vaikea hengittää. Matkalla vuorille näimme palasen paikallista elämää. Paikallisbussit(hiacet) täynnä ihmisiä menossa paikasta toiseen, markkinoita tien laidassa, lapset paimentamassa aaseja..

Naiset keräsivät kaukaa vuorelta pitkiä oksia ja heinää ja kuljettivat niitä, noin kahden metrin pituisia kasoja selässään. He näyttivät todella kärsiviltä ja matka oli pitkä! He kuulemma kantavat niitä siksi, että voivat lämmittää niillä lieden ja tehdä perheelleen ruokaa.

Entoto- hilliltä oli hienot maisemat, mutta kaupungin saaste hieman häiritsi sitä. Kukkulan museossa näimme mm. Kirahvin hännästä tehdyn moskiittopiiskan ja heidän historian kuninkaallisten tavaroita ja asunnon. Princess entrance oli talon meille sopivin sisäänkäynti ;-) Kuulimme myös että jos Etiopiassa menee naimisiin kirkossa, niin ei voi enää erota. Vain kuolema erottaa.

Koulujen päätyttyä muutenkin jo kaaottiset kadut täyttyivät tuhansista eri värisiin koulupukuihin pukeutuneista lapsista, jotka kävelivät tien varressa.

Matka Addiksesta jatkui vihdoin Lusakaan aamulla ja perillä kuuma trooppinen ilma otti meidät vastaan. Ihanaa, aurinko ja lämpö! Lusaka oli lentokoneesta nähden todella vehreä maa Etiopiaan verrattuna. Viisumilapun täytettyämme jouduimme kunnon ristikuulusteluun viisumitarkastuksessa. Halusimme päästä halvalla ja kuulimmekin vanhoilta opiskelijoilta että tarkastuksessa kannattaa sanoa tulleensa lomalle - ei töihin. Sanoimme että olemme täällä 30pv lomalla ja paluulippuja ja hotellin nimeä kysyttäessä sanoimme että ne kaikki tiedot ovat sähköpostissamme. He ihmettelivät ääneen että mitä me oikein olemme tänne tulleet tekemään… Mutta saimme viisumit! Otimme double-entryn, eli voimme käydä jossain naapurimaassa myös tutustumassa. Laukkumme tulivat päivää aiemmin kuin me, joten ne odottivat meitä siellä kiltisti. Lusakan kenttä oli todella pieni. Meitä vastassa oli kolme ihanaa Sambialaisnaista, kaksi opiskelijaa ja opiskelija-asuntolamme emäntä. Poskisuudelmien jälkeen matka kohti kampusta alkoi, koulun pakettiautolla.