"The real voyage of discovery consists not in seeking new landscapes, but in having new eyes."

― Marcel Proust

Hoi An odotti meitä aamunkoitteessa ja majoitumme aika ylellisessä hotellissa. Pihalla oli kaksi uima-allasta ja kylpylä. Kahden hengen huoneemme oli valtava, oli parveke ja näkymä uima-altaalle. Ensimmäiseksi oppaamme vei meidät vuokratuilla polkupyörillä brunssille. Menimme paikkaan, josta sai paikallista erikoisuutta Cao Lauta. Se oli jonkin sortin nuudelikeittoa. Hyvältä maistui kuten aina. Innostuin ottamaan jopa pöytään tuotua salaattia, koska se näytti niin ihanan tuoreelta. Tämä osoittautui pian pahaksi virheeksi.

Pyörän vuokraaminen päiväksi ei maksanut juuri mitään ja pyörän selästä näki kaupunkia kaikkein parhaiten. Skoottereita oli paljon mutta liikenne oli rauhallista verrattuna Saigoniin. Pyörän selässä oppi nopeasti olemaan valppaana joka tilanteessa. Outoa oli, että pyörässä ei ollut pirikelloa tai valoja. Hoi An on tunnettu räätäliliikkeistään, joten menimme vierailulle yhteen. Heti kun astuimme sisään, ympärillämme alkoi pyöriä pieniä aasialaisnaisia asukansioineen, puhuen hyvää englantia, tuoden ilmaisia vesipulloja, valmiina palvelemaan. Pojat teettivät itselleen puvut ja itse ajattelin teettää iltapuvun, koska minulla ei ollut ainuttakaan. Valittuani kansiosta mallin, aloimme katsella kankaita ja värejä. Siinä kankaita katsellessamme mahassani alkoi tuntua todella oudolta ja oloni huononi nopeasti. Niin nopeasti, että keskeytin minua palvelleen naisen kesken lauseen kysyäkseni missä vessa sijaitsee. ONNEKSI paikassa oli vessa, koska jouduin todella juoksemaan sinne. Tajusin heti, että se johtui brunssilla syömästäni salaatista. Salaattiin ei pitäisi täällä koskea, koska se pestään vesijohtovedellä, joka on täynnä bakteereja. Vessasta päästyäni jatkoimme naisen kanssa iltapuvun suunnittelua. Puvusta tulisi yksiolkaiminen, tummanpurppura ja se valmistettaisiin sifongista. Hinta oli 115 USD. Puku valmistettaisiin minulle nopeassa ajassa, se olisi valmis seuraavana päivänä klo 16. Samoin poikien puvut vaikka heillä kuului niihin takki, liivi ja housut.

Loppupäiväksi pyöräilimme 4 kilsan päähän Cua Dain rannalle, jossa vihdoin pääsisimme Minh Thun kanssa kokeilemaan vesiskootterilla ajamista. Skootterin vuokraaminen oli edullista, maksoimme n. 12€ per henkilö puolen tunnin ajelusta. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin ajanut vesiskootterilla ja se oli aluksi paljon vaikeampaa kuin olimme kuvitelleet. Emme meinanneet päästä ranta-aallokosta ollenkaan eteenpäin ja ajauduimme rantaan vähän väliä. Molemmat tipuimme vuorotellen paatista. Touhumme näytti varmasti kokoelmalta Baywatchin pieleen menneitä otoksia. Lopulta yksi skootterin vuokranneista miehistä ajoi meidät syvemmälle ja ui itse rantaan. Kuinka amatöörejä mahdoimmekaan olla :D Mies selitti, että vaikka aallot tulevat päin naamaa niin niitä ei pidä pelätä, ajaa vain suoraan aaltoa kohden niin kauan, että päästään ulapalle. Kun vihdoin tajusimme homman jujun, se oli mahtavaa!! Kiljuimme riemusta kuin lapset vaikka vettä pärskyi naamaamme koko ajan.

Hoi An on myös yksi UNESCOn maailman perintökohde ja olen huomannut, että Vietnamissa niitä tuntuu olevan erityisen paljon. Hoi Anin vanha kaupunki onkin näkemisen arvoinen paikka. Se on ensimmäinen kaupunki tällä reissulla, jossa tuntee olevansa todellisessa Aasiassa, ilman yhtäkään pilvenpiirtäjää tai länsimaalaista rakennusta. Vanha kaupunki on täynnä aasialaista tunnelmaa Ja siellä vaellellessa tulee tunne kuin olisi Hayao Miyazakin animessa. Erityisen tunnelmallinen kaupunki tuntui olevan iltaisin kävellessä Thu Bon-joen rantaa pitkin. Joka puolella roikkui erilaisia lyhtyjä ja Hoi Anin silta oli täynnä niitä. Sillalla myytiin veteen laskettavia lyhtyjä ja niitä virtasi pitkin jokea. Söimme illallista rantaravintolassa ja maistoin ensimmäistä kertaa wontonia ja hot potia. Wontonit olivat vähän kuin tacoja, mutta taikinaan sisään oli leivottu katkarapuja, jonka jälkeen kuori oli paistettu. Kuoren päällä oli vihanneksia, mutta niitä sai usealla eri täytteellä. Hot Pot taas oli keitto kaikilla merenelävälisukkeilla. Sitä sai myös eri versioilla. Koko kattila tuodaan pöytään kaasulevyn kera ja siitä saa ottaa itselleen sopivia annoksia nuudeleiden kera. Todella hyvää!!! Saatiin Minh Thun kanssa kahdestaan 3 litran kattila, ei oikein jaksettu loppuun asti :D

Kävimme myös tunnin veneajelulla Thu Bon-joella. Oppaan hyvä ystävä oli kapteenina, joten saimme hieman erilaisen kokemuksen kuin muut turistit. Pysähdyimme matkalla paikassa, jossa paikalliset valmistivat tuoretta maissia keittämällä sen. Kapteenimme kävi hakemassa kaikille yhdet maissintähkät. En ole koskaan syönyt niin tuoretta maissia ja se oli yllättävän hyvää. Maisemat venereissulla olivat vaihtelevat. Matkan varrella näkyi todella vaikuttavia, isoja taloja, joiden vieressä saattoi olla aaltopellistä kyhättyjä tönöjä. Jonkin verran paikallisia kalastajia tuli soutuveneellä vastaan ja saimme nähdä miten kalastus tapahtuu. Kalastajalla oli jonkinlainen heittoverkko, jonka hän heitti jokeen ja keräsi narulla takaisin. Hän sai siihen yllättävän paljon pikkukaloja. Kasvillisuus reitillä oli monipuolista. Kun ajoimme pieniin joenuomiin, kasvillisuus oli viidakkomaista. Vedestä nousi valtavia, metrisiä vesikookospuita. Tuli mieleen kohtaus Ilmestyskirja.Nyt- elokuvasta, jossa nuori amerikkalaissotilas on veneen kyydissä matkalla Vietnamin synkimpään viidakkoon. Vesikookospuissa kasvaa ihan syötäviä vesikookoksia. Kapteenimme kävi katkaisemassa meille yhdestä puusta vesikookoksen ja aukaisi sen. Saimme kaikki yhden pienen kookoksen, jonka sisällä on hedelmä. Mielestäni se ei kyllä maistunut millekään.

Hoi An oli koko ryhmän mielestä niin kiva kaupunki, että olisimme voineet jäädä sinne pidemmäksikin aikaa kuin kahdeksi päiväksi. Kun kolmantena aamuna lähdimme bussilla kohti Huen kaupunkia, satoi kaatamalla, eli hyvä hetki lähteä.