"He who does not travel does not know the value of men."

Tuskaisen kuuden tunnin minivanissa istumisen jälkeen saavuimme hiljaiseen Vang Viengiin. Maisemat ovat matkalla upeat, koska tie kulkee vuorten välissä. Tie on kuitenkin erittäin mutkainen ja kuoppainen. Lisäksi auto oli ahdettu ääriään myöten täyteen, kuten täällä on tapana. Istuimme kuin sillit purkissa. En yleensä kärsi matkapahoinvoinnista, mutta tuolla reissulla alkoi olemaan jo merkkejä ilmassa.

Kuljetus jätti meidät bussiasemalle, josta tuktuk vei kaupunkiin. Minulla oli vain sellainen ongelma, että käteinen oli loppunut, koska Luang Prabangin käteisautomaatit eivät toimineet uuden vuoden päivänä. Pysähdyimme välillä automaatilla mutta setelit olivat kuskille niin isoja, ettei hänellä ollut rikkoa sitä. Nyt puhutaan siis 10€ arvoisesta rahasta. Siitä voi päätellä kuinka vähällä rahalla ihmiset tulevat täällä toimeen. Tuktukissani oli onneksi saksalainen poika, joka pystyi rikkomaan setelini. Kuski ei osannut GH:llen ja yritti lisäksi veloittaa minulta ylihintaa. En suostunut. GH:nkin löysin lopulta kun kysyin neuvoa toisesta GH:sta.

Olin varannut sängyn 6 hengen huoneesta. Lähes heti kun olin asettunut aloilleni, aloin jutella huoneeseen saapuneen saksalaisen tytön, Julian kanssa. Hänkin oli juuri saapunut Luang Prabangista ja matkusti yksin. Matkalla hän oli tutustunut brittipoikaan, Joshiin, joka majoittui samassa paikassa. He olivat menossa kiertelemään kylää ja pyysivät minua liittymään seuraan. Vang Vieng ei ollut yhtään niin tunnelmallinen ja persoonallinen paikka kuin Luang Prabang. Kaupungissa ei oikeastaan ollut juurikaan nähtävää. Vang Viengia ympäröivät vuoret ja Song-joki virtaa kylän halki. Maisemat ovat kyllä kauniit mutta ei siellä mitään tekemistä ollut. Siksi menimmekin heti varaamaan päivän patikkareissun läheisestä matkatoimistosta. 25$ pääsisimme käymään kolmessa eri luolassa, joista yksi on vedenalainen, nauttimaan lounaan, patikoimaan kylien halki ja laskemaan Song-jokea alas uimarenkaalla. Tätä suosittua ajanvietettä kutsuaan tubingiksi ja Vang Vieng on siitä erityisen tunnettu.

Päivän patikkaretki sisälsi kyllä yllättävän vähän patikointia, patikoimme korkeintaan tunnin. Luolat olivat mahtavia. Jos on erityisen innostunut luolaamisesta, niin Vang Viengistä niitä löytyy kymmenittäin. Kävimme luolissa, jotka olivat niin pimeitä ja syviä, että sinne tarvitsi otsalampun ja oppaan. Luolissa oli aavemainen tunnelma ja odotin Smeagolin hyppäävän eteeni kiven takaa hetkenä minä hyvänsä. Vedenalainen luola oli kiehtovin. Sinne piti mennä uimarenkaan päällä kellumalla, koska suuaukko oli niin matalalla. Luolassa oli umpipimeää ja vesi tuntui jäiseltä. Seinää vieressä meni köysi, jota vetämällä pääsi eteenpäin. Luola oli U:n muotoinen, mutta emme menneet ihan toiseen päähän asti, koska minua ja Juliaa alkoi palella.

Reissu päättyi tubingiin. Joki on matala ja virtaa aika verkkaisesti. Kun kysyimme oppaalta kuinka kauan menee laskiessa uimarenkaalla kylään, hän sanoi, että keskimäärin kolme tuntia mikäli ei melo itse eteenpäin. Olin sen kuultuani jo ihan tylsistynyt. En voinut käsittää mitä järkeä on lillua kolme tuntia joessa. mutta pitihän sitä kokeilla. Otin heti alussa hyvän kirin ja Josh ja Julia jäivät kauas taakse. Oppaamme seurasi kajakilla vieressä. Seilasin yksinään aikani kunnes joessa tuli vastaan jätkälauma. He olivat varustautuneet asianmukaisesti. Heillä oli yksi uimarengas keskellä ja he olivat ryhmittyneet omine renkaineen sen ympärille. Uimarenkaan keskellä heillä oli kylmälaatikko täynnä Lao-olutta. He pyysivät minua liittymään seuraansa. Ajattelin, että matka taittuu varmasti nopeammin niiden jamppojen kanssa ja liityin heidän seuraansa. He tulivat Briteistä, Kanadasta ja Ausseista. En yleensä juo olutta, mutta nyt se tuntui kuuluvan asiaan. Join kokonaiset puoli pulloa Lao-olutta. En ole eläessäni juonut niin paljon olutta. Merkittävä saavutus siis…

Joenvarsi ja tubing-reitti oli vielä puoli vuotta sitten melkoinen menotunneli. Koko Vang Viengin kaupunki oli tunnettu menomesta. Reppureissaajat tulivat sinne laskemaan uimarenkaalla jokea alas ja matkan varrella pysähtyivät drinksulla joen varrella olleissa baareissa. Senhän tietää miten siinä käy kun känniääliöt päästetään laskemaan alas jokea, joka on välillä kivikkoinen ja nopeasti virtaava. Turistikuolemia oli paljon vuosittain. Yleensä turret laskivat päissään kiviin tai hyppäsivät niihin. Tarina kertoo, että homma loppui kun seinään kun australialaisen diplomaatin poika meni päissään hyppäämään kiviin, kohdasta, jossa oli kyltti kieltämässä hyppäämisen. Tietenkin. Poika kuoli, mutta pojan isä oli erittäin vaikutusvaltainen. Australian hallitus oli painostanut Laosin hallitusta sulkemaan kaikki baarit tubing-reitin varrelta. Joenvarsi oli autio koko reitin varrelta ja monessa kohtaa näkyi autioita baareja, joiden edessä oli kyltti Closed.

Autio on muutenkin oikea sana kuvaamaan Vang Viengia. Yhdeksän, kymmenen maissa kaupunki oli kuin aavekaupunki. Ei ketään missään. On vaikea kuvitella, että Vang Vieng on joskus ollut reppureissaajien villein menomesta. Baareja oli muutama, mutta niissä oli porukkaa harvakseltaan tai ne olivat tyhjiä. Kaikki baarinomistajat sanoivat samaa, kaupunki oli hiljennyt sen jälkeen kun tubing-reitin baarit oli suljettu. He olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että vuoden, parin sisään Vang Viengissa on taas hyvä meno.

Toisena päivänä Vang Viengissä lähdimme Joshin kanssa pyöräilemän siniselle laguunille. Paikka oli noin 7 kilsaa kylästä ja siellä oli myös, yllätys yllätys, luola ja laguuni, jonne pääsi uimaan. Onneksi otimme hieman tyyriimmät maastopyörät, koska tie laguunille oli todella kuoppainen ja kivinen. Puolessa välissä matkaa en enää tuntenut takapuoltani. Maisemat olivat silti upeat, vuoristoiset ja pyöräilimme parin paikallisen kylän läpi. Paikalliset asutukset täälläpäin ovat hyvin yksinkertaisia, bambusta rakennettuja, ikkunattomia majoja. Majat ovat usein korkealla maan pinnasta, tolppien varassa. Uskoisin, että sillä taloa suojellaan tulvilta ja mahdollisilta petoeläimiltä. Ihmiset ovt ystävällisiä ja kaikki huikkaavat Tsabadii (hyvää päivää) ohikulkijoille, lapset vilkuttavat iloisesti.

Siniselle laguunille ja luolaan oli pieni pääsymaksu, 1 euro tms. Tämä oli ensimmäinen luola, johon pääsimme ilman opasta, mutta ilman taskulamppua ei voinut mennä minnekään. Lamppuja vuokrattiin jokaisen luolan suulla, omaa ei tarvinnut. Luola sijaitsi todella korkealla vuoren seinämässä ja oli aikamoista kiikkumista päästä ylös. Ei todellakaan liikuntarajoitteisille ihmisille tarkoitettu kohde. Luola oli kuitenkin näkemisen arvoinen paikka. Luola ei ollut pituussuunnassa kovin syvä, mutta korkea, ja pimeä. Luolareissun jälkeen uimme laguunissa, jonka veden väri todellakin oli taivaan sininen. Hyppäsin laguuniin köydellä joka roikkui puun oksasta. Harmi, että kuvat siitä eivät säilyneet, koska kamerani ja puhelimeni varastettiin samana iltana. Siitä lisää myöhemmin, mutta sen voin myöntää, että se oli omaa huolimattomuuttani.

Toisella puolen Song-jokea oli edullisia ja kauniita bungaloweja, joihin osa porukastamme vaihtoi heti seuraavana päivänä. Itse päätin jäädä nykyiseen GH:ni vaikka se olikin huonotasoisin tähän mennessä. Huoneessamme oli kylppäri, jonka WC:n kansi tulvi aina kun sen veti ja nurkassa oli yksi kuollut torakka. Kun aamulla menin suihkuun, kuumaa vettä ei tullut ja kesken suihkun sähköt katkesivat. Oli pakko hakea otsalamppu, jotta pystyin ajelemaan sääret. Huomautin respassa veden kylmyydestä, mutta kovasti en kehdannut valittaa huoneesta, josta maksoin alle kolme euroa yöltä.

Kävimme porukalla joka ilta syömässä samassa ravintolassa vaikka palvelu oli legendaarisen hidasta eikä kaikkia tilauksia aina tullut. Ravintola sijaitsi aivan joen varressa ja sieltä näki loistavasti auringonlaskun. Paikan nimikin taisi olla jokin Sunset riverside restaurant ja sinne oli vaikea löytää sattumalta. Meille kävi kuitenkin juuri niin ja myöhemmin kuulimme, että se oli kylän paras paikka seurata auringonlaskua. Kävimme parina iltana baarissa muutamalla mutta kuten sanottua meno oli aika kuollutta. Yhtenä iltana onnistuimme löytämään baarin, Fat Monkeysin, jossa oli enemmänkin porukkaa mm. poikaporukka, jonka kanssa olin laskenut alas jokea.

Olimme Joshin kanssa huomanneet jo ekana päivänä Vang Viengissa, että useat matkatoimistot mainostivat päivän kajakkireissua Vientianeen. Olimme molemmat seuraavaksi menossa Vientianeen. Ajattelimme, että olisi mahtavaa vaihtaa kaupunkia kajakilla. Kävimme kysymässä hintoja ja lähtöjä. Retki tehtäisiin joka päivä mikäli mukaan saataisiin vähintään 5 ihmistä ja hinnaksi tuli n. 20€. Retkeen sisältyi kuljetukset, opas, lounas ja mahdollisuus uimahyppyihin kallionkielekkeeltä. Olimme saaneet mukaamme toistaiseksi vain Martinin, toisen brittipojan, johon Josh oli tutustunut Luang Prabangissa. On huvittavaa kuinka täällä törmää jatkuvasti samoihin reissaajiin, koska kaikki käyvät samoissa kohteissa ja kulkevat reittiä joko etelään tai pohjoiseen.

Jouduimme jäämään Vang Viengiin vielä yhdeksi yöksi, koska lauantain kajakkireissulle Vientianeen ei ollut ilmoittautunut tarpeeksi porukkaa. Varasimme reissun sunnuntaiksi, koska siellä oli jo tarvittava määrä ihmisiä. Viimeisenä päivänä lähdimme Lucy Caveen. Luolan sisällä oli laguuni ja matkan luolalle saattoi mennä pyörällä. Porukkamme oli kasvanut viimeisenä päivänä viisihenkiseksi. Seurueessamme oli nyt Josh, Martin ja kaksi brittityttöä. Pyöräilimme melkoisen matkan riisipeltojen poikki ja metsän halki. Luolan suulla odotti opas ja tästä luolakierroksesta tulikin varsin ikimuistettava.

Opas oli keski-ikäinen laomies, joka huuteli meille koko ajan kehotuksia aasialaisaksentilla: Be carefuul, ok, come on come on… sloowly sloowly. Välillä hän pysähtyi ja kehotti: "Buutiful, buutiful, foto, foto tank u!" Erikoisinta oli kuitenkin luolan kivimuodostumat, joita hän halusi meille esitellä. Kaikki olivat hänen mielstään hyvin seksuaalisia. Yhden kiven hän esitteli: "Look, it's a big p**** " Toinen esitti hänen mielestään penistä ja yksi naisen rintoja. Hän esitteli kivet käyttäen kaikkea mahdollista seksuaalista elekieltä. Katsoimme toisiamme hämmennyksen vallassa, nauraen vedet silmissä, koska ukkoa ei vaan voinut ottaa tosissaan. Luola oli todella syvä ja välillä niin matala, että piti ryömiä. Välillä piti mennä pitkospuita pitkin, joissa opas tarjosi aina apua meille naisille. Syykin selvisi. Jos nousin tikkaille, jossa tarvitsin työntöapua, hän vain tarrasi peppuuni. Kun tämä toistui muutaman kerran, kysyin brittitytöiltä: "Is he grabbing your asses as well???". Tytöt vastasivat, että olivat huomanneet saman. Jos yritin mennä toisin päin, hän onnistui jotenkin kummasti tarttumaan etumukseeni. Se oli hämmentävää, koska lännessä olisin välittömästi läimäissyt miestä, mutta täällä en tiennyt miten suhtautua. Joka oppaassa kehotetaan, että mitä tahansa tapahtuu, älä aseta aasialaista tilanteeseen, jossa hän menettää kasvonsa. Päätin, että en tarvinnut sen luolamiehen apua ja takaisin tullessa menisin ilman apua.

Laguuni sijaitsi aivan luolan perällä ja siellä oli vettä vain polviin asti. Opas kehotti meitä uimaan. Menimme poikien kanssa kahlaamaan, brittityöt jäivät kalliolle ottamaan kuvia. Heti kun olimme päässeet veteen, opas veti itsensä alushoususilleen (aika pienet sellaiset) ja hyppäsi meidän kanssa laguuniin. Hän alkoi roiskimaan vettä joka suuntaan, etenkin minun suuntaani, koska minulla oli valkoinen mekko. Todellinen luolavarustus siis päällä ;)Lopulta opas meni ottamaan valokuvan toisen brittitytön kanssa. Kuva on huikea. Siinä on oppaamme alushoususillaan, naama virneessä näyttäen voitonmerkkiä vaivaantuneesti hymyilevä brittityttö vierellään. Paluureissulla opas ehdotti valokuvan ottamista koko porukasta. Ajattelimme, että onpa mukavaa, että hän ottaa kuvan meistä. Vielä mitä. Hän tunki itsensä minun ja brittityttöjen väliin jättäen Joshin ja Martinin selkeästi taaemmas ja pisti yhden porukkaan kuuluneen saksalaispojan ottamaan meistä kuvan. Kun pääsimme ulos luolasta, mekkoni oli mutainen ja osittain läpinäkyvä. Pervo oppaamme kuiskasi vielä jotain Joshin korvaan naureskellen ja sanoin, etten todellakaan halua tietää mitä hän sanoi. Josh oli samaa mieltä. Olimme kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä, että se oli ikimuistoisin luolakierros koskaan, kiitos pervon oppaamme.

Seuraavana aamuna olikin aikainen lähtö kajakilla Vientianeen. Matkalla tulisi kuulemma olemaan muutama haastavampi koski, mutta muuten melominen olisi melko helppoa.