Tässä on nyt vierähtänyt muutama viikko, jotka ovat pääasiassa kuluneet koulurutiineihin totuttelemiseen. Vieläkään en ole perillä, missä voin printata, tai miten löydän luokan, jota ei ole merkitty koulun virallisiin luokkalistauksiin ja josta aulan infotyypeillä ei ole mitään hajua. Saksa ei ole tuottanut niin suuria ongelmia kuin luulin, mutta silti esimerkiksi ensimmäisellä kunnon kouluviikolla viimeisten tuntien kohdalla alkoi päivän saksa-annos tulla vastaan. Yksi tai kaksi kursseistani pidetään jopa englanniksi (toisen opettaja ei itsekään ole vielä ihan varma, kummalla kielellä tunnit pidetään, mutta luulen, että suuren vaihtarimäärän ansiosta englanti nousee hallitsevaksi kieleksi).

Toistaiseksi kaikki kurssit ovat tuntuneet mielenkiintoisilta, jopa hyvin matematiikkapainotteiselle tasoituslaskun kurssille olen löytänyt jostain ihme motivaatiovarastosta voimia. Ehkä se on se eri kieli... En halua olla se ainoa tyhmä joka ei pääse kurssista läpi, joten teen tuplatyömäärän lukiessani saman asian sekä suomeksi että saksaksi. Myös ryhmätöihin tulee panostettua tavanomaista enemmän, ettei olisi niin suuri taakka muulle ryhmälle. Täällä muuten on joka kurssilla valtava määrä projekteja ja ryhmätöitä. Tai no, olen varmaan onnistunut valitsemaan itselleni sellaisen kurssicoctailin, että vain yksi kursseistani on projektiton. Semmoinenkin seikka lienee mainittava, että läppäri on aivan välttämätön varuste parilla kurssilla, kuin myös läppärin muisti. Ei olle vielä, mutta tullaan kuulemma asentamaan monta monta ohjelmaa. Tähän mennessä olen asentanut vasta unixin, mikä ei ollut aivan ongelmatonta, eikä lopputulos ollut niin kaunis kuin kuvittelin. Nyt minulla on koneen avautumisen jälkeen noin kolme sekuntia aikaa valita Windows (jos siis haluan sen), tai muuten Linux ottaa välittömästi vallan.

Olen myös vihdoin päässyt osallistumaan kaikkiin harrastuksiini. Kungfu on yhtä kivaa kuin ennenkin ja myös taijista tulee todella hyvä olo ja sisäinen lämpö. Yksi päivä oli pakko kävellä kotiin ilman takkia, kun hehkuin niin kovaa sisäistä energiaa, että takki päällä olisin hehkunut nestemäisessä muodossa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kaikilla muilla Wienin käppäilijöillä oli paksuhkot syystakit yllään. Konditionstraining on ainoa, josta en ole ihan varma, pidänkö siitä vai en. Hassua kyllä se on myös ainoa, jolle ilmoittauduin jonkun entuudestaan tutun tytön kanssa. Ilman tätä kaveria en varmaankaan kävisi tunneilla kovin aktiivisesti. Tunteihin kuuluu siis omatoimista hölkkää ulkona kentän ympäri noin 20 minuuttia, minkä jälkeen tehdään noin vartti erilaisia alkulämmittelyharjoituksia pujotellen jonossa tolppien väleistä. Ulko-osuuden jälkeen siirrytään sisätiloihin pieneen kellarikuntosaliin, jossa tehdään vajaan tunnin ajan vähän mitä sattuu. Suurin osa ajasta menee siihen, että kierretään kerran salin kaikki laitteet ja muut kummalliset työpisteet. Ei siis mitään toistoja vaan sellaista päämäärätöntä salilla heilumista. Pitää yrittää keksiä itselleen joku mielekäs suunnitelma noita saliosuuksia varten...

Kungfukaveri halusi välttämättä, että maistan tällaista herkkua, joten käytiin leipomossa, josta se osti molemmille yhden. Kiva ele, tylsä torttu. Kaverikin oli sitä mieltä, että tää ostos ei ollut parhaasta päästä.

Muuta mainittavan arvoista näiden parin viikon ajalta on uusi yritys Schönbrunnin kanssa. Tällä kertaa mentiin Mikaelin kanssa, vieläpä kunnon kierrokselle linnan sisällä. Sisätiloissa ei harmi kyllä saanut kuvata, mutta sisätilakuvia löytyy onneksi netistäkin, ja vieläpä ilman kameran edessä heiluvia turisteja. Turisteja siellä sitten olikin vähän enemmän kuin muutama. Meillä oli sellaiset kivikautisen matkapuhelimen näköiset audio-oppaat, mutta jos olisi halunnut opastetun kierroksen, olisi sellaiselle varmasti voinut livahtaa aika helposti, kielitarjontaakin olisi ollut kiinasta espanjaan. Välillä jopa päädyttiin kolmen oppaan johtaman ryhmän piirittämiksi. Turistimassat eivät onneksi hankaloittaneet liikaa linnakokemusta, vaan pääsimme näkemään upeita tiloja ja huonekaluja.

Syötiin linnan kahvilassa Mozart-leivokset ihan vain nimen takia. Tämän kohdalla ainakin pätee sanonta: moni kakku päältä kaunis.