Profile
Blog
Photos
Videos
Joulu tuli ja meni yllättävän nopeasti. Odotin, että Suomea ja kaikkia perinteitä olisi tullut itkuun asti ikävä, mutta vissiin skype ja osittain Suomen voimin saavutettu joulutunnelma (koristeet, musiikki...) lievittivät pahimmat oireet. Kyllä sen silti huomasi, ettei meidän joulujälkiruoka ollut yhtä hyvää kuin äidin tekemä, mummolavierailun tunnelma ei samalla tavalla välittynyt skypen avulla ja joulupäivän aamupalakuivakakku puuttui kokonaan.
Aattoaamu toi tullessaan kymmenen asteen lämpötilat ja auringon, joten päätettiin mennä kävelylle nauttimaan mitä epätavallisimmasta joulusäästä. Kaupunki oli myös epätavallisen vilkas! Menimme ihan keskustaan katsomaan, josko jotkut joulumarkkinat olisivat ollet auki (eivät olleet!), ja keskusta kerrassaan vilisi ihmisiä! Samalla tajusin, etten ole koskaan ollut aattona tai joulupäivänä Helsinginkään keskustassa. Millaistakohan siellä olisi? Varmasti ainakin hiljaisempa, eivätkä ainakaan vaatekaupat olisi auki...
Muuten päivä meni aamun siivoukseen, ruokien laittamiseen, lahjojen avaamiseen ja kuten muutamaan kertaan mainitsinkin jo, skypessä.
Joulupukki oli varsin antelias ja toi meidän jouluananaksen juurelle aika kasan lahjoja. Suurin osa oli onneksi syötäviä herkkuja, joten voimme joulu- ja Suomi-tunnelmoida pitkälle tammikuuhun (ja sitten ollaankin jo taas kotona), mutta oli mukana mm. loistavia käyttöesineitä, kuten pandahattu:
Mikaelilla on vähän vaikeuksia ymmärtää, miksi en kehtaa sen antamaa lahjaa kauheasti julkisesti käyttää. Ehkä olen liian arkatassu, mutta ajattelin säästellä hattua erityisen hauskoihin hetkiin, kuten kummityttöni kanssa ulkoiluun.
Joulupäivänä Mikael sai viimeisen lahjansa multa, kun vein sen yllätyksenä Wienin planetaarioon. Luulin, että kyseessä olisi ollut joulumatka Heureka-kinon tyyppisesti sisältäen paljon liikkuvaa ja syöksähtelevää kuvaa sellaisessa kupoliteatterissa, mutta itävaltalaiset eivät oikein osanneet hyödyntää kupoliteatterinsa hienouksia. Esitys sisälsi siis muutaman dian, jotka olivat pitkälti kuvia Wienin tähtitaivaasta, ja paljon puhetta, josta osa meni kyllä mun korvilta ohi. Penkit olivat myös turhan mukavat sellaiseen pimeään tähtitaivashuoneeseen, jossa selostaja puhuu kosmisesti värähtelevällä äänellä. Tavallaan esitys oli kyllä hieno ja mielenkiintoinen, mutta kun odotukset ovat vähän erilaiset, niin se ei tunnu ihan niin hienolta. Mikael kyllä tykkäsi :D
26. päivä käytiin joulu ohi -kävelyllä maailmanlopun säässä. Mua ei hirveästi olisi innostanut mennä tohon kauhuleffapuistoon kylmässä ja tuulisessa säässä, mutta olipahan sekin kokemus.
Ja sitten niihin hulluihin. En ole varma, kuinka paljon olen niistä aiemmin kirjoittanut, mutta ne ovat niin iso osa elämääni täällä, että mainitsen mieluusti useampaankin otteeseen. Toistaiseksi olen löytänyt kolme selvää kategoriaa:
1. Huutajat: Suomessa joskus harvoin saattaa nähdä ihmisen, joka mumisee itsekseen jotain, mikä kuulostaa suodattamattomalta ajatusvirralta. Ja ei, en tarkoita nyt sitä, miten itse joskus mutisen jotain sekavia, vaan sellaista, minkä itse ehdottomasti suodattaisin suusta ulos pääsevästä osuudesta: lähellä seisovien ihmisten haukkumista ja ilmaa saastuttavaa kiroilua. Wienissä tämä viedään astetta pidemmälle. Huutajien asiasisältö taitaa olla suunnilleen sama, mutta ilmeisesti asia on sen verran painavampi, että se pitää päästää huutaen ulos. Joskus tämän saattaa mennä pelottavan puolelle. Esimerkiksi Mikaelin katse viipyi eräässä henkilössä (ei olla vieläkään varmoja, oliko se nainen vai mies) hetken liian kauan, ja henkilö sai kauhean raivokohtauksen huudellen ensin päin Mikaelin ja siirtyen sitten seiniin. Henkilö vaikutti kyllä hyvin traumaattiselta ja toivonkin, että hänellä on joku, joka pitää hänestä huolta. Samalla tajusin myös ihailla ihmisiä, jotka työskentelevät vastaavien henkilöiden kanssa, itse en uskaltaisi tehdä juuri mitään, etten pahentaisi tilannetta.
2. Yksinäiset hyräilijät: kertoo jo varsin hyvin, mistä on kyse. Toisinaan näkee sellaisia ihmisiä, jolla yksinäinen ääntely menee sellaista musiikin tahtiin hyräilyä korkeammalle tasolle. Jännin tähän asti kohtaamani henkilö silitteli raitiovaunun seinää ja kujersi kuin kajahtanut kyyhkynen.
3. Koskettelijat: tähän lukeutuu myös Hilda-mummo, joka olisi halunnut kutsua minut luokseen ihailemaan porraskäytävää ja vessoja, jotka olivat kaikille yhteisiä ja sijaitsivat sisäpihalla. Mummon iholle asti uiva käytös, tökkivä sormi ja oma pieni kiireeni estivät kuitenkin visiitin ja mahdolliset murhatapauksen. No, tämä tapaus saattoi olla vain vähän yksinäinen vanhus, mutta vähän turhan epämääräinen lähemmäksi tuttavuudeksi. Viimeisin parempi esimerkki on tältä päivältä, kun kaupassa joku mies tarttui mua hiuksista kiinni ja mutisi jotain. Käännyin sitä päin ja kysyin saksaksi, että mitä ihmettä, mutta mies ei päästänyt irti. Revin sitten hiukseni omin käsin irti miehen kourasta, minkä jälkeen mies lähti kävelemään lihatiskille päin jupisten. Olin hyvin hämmentynyt ja sain yhtä hämmentyneitä katseita myös vieressä oleelta pariskunnalta.
- comments
Pinja Hui mitä hulluja! Onneks ei meidän visiitillä tollasiin törmäilty. Toi mummo oli hyvä, "mahdollinen murhatapaus" xD
erika jouluananas :}