Profile
Blog
Photos
Videos
14.12.2009 Bangkok
Saavuimme reissuiltamme perjantain sijaan toissapäivänä, lauantai-aamuna. Se miksi saavuimme päivää myöhemmin kuin oli tarkoitus, onkin pitempi tarina ja niinpä taidan säästää sen viimeiseksi;). Juna oli perillä Bangkokissa hieman seitsemän jälkeen ja ehdin nopeasti piipahtaa Sivalaissa suihkussa, ennen luennolle lähtöä. Ensimmäistä kertaa saavuin luennolle viimeisenä, vaikkei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun olin myöhässä. Palautin tunnilla kaikki kotitehtävät ajoissa ja se taisi olla niin erikoista, että paikallinen opettaja hymyili leveästi ja totesi: "You aa my best student, look everyone!"
Viikkoa aiemmin lomamme Chiang Maissa jatkui rauhallisesti. Kuninkaan syntymäpäiväjuhlat olivat melko vaisut, vaikkemme tosin mitään valtavaa rellestystä odottaneetkaan. Kävimme syömässä hyvin sekä katsomassa keskustan torilla kuinka ihmiset olivat kerääntyneet kuuntelemaan paikallista orkesteria ja katsomaan ilotulitusta, joka ei kyllä vetänyt vertoja Tampereen itsenäisyyspäivän ilotulitukselle. No ainakin juhlat olivat tunnelmalliset ja niiden hartaudesta välittyi selvä kunnioitus hallitsijaa kohtaan.
Sunnutaina kävimme retkellä Doi Suthepin vuorella sijaitsevalla temppelillä, sekä Chiang Mai Zoo:ssa, joka on Thaimaan suurin eläintarha. Molemmat olivat ehdottomasti vierailemisen arvoisia kohteita. Temppeli oli kaunis ja näkymät vuorelta Chiang Maihin olivat upeat, sijaitseehan temppeli sentään 1600 metrin korkeudella. Eläintarhakin oli todella positiivinen yllätys. Eläimillä tuntui olevan tilaa aitauksissaan ja ympäristö oli mahdollisimman luonnonmukaisen oloista (vaikka tiedä sitten mikä on todellisuus eläineten oloista...). Eläintarha sijaitsi myös Doi Suthepin vuoren rinteillä. Kuvat varmasti kertovat näistä paikoista enemmän kuin osaan sanoin kertoa:).
Päätimme sunnuntaina, ettemme haluakaan lähteä alaspäin Bangkokia kohti vaan suuntasimme vielä pohjoisempaan Pai:hin, entiseen reppureissaajien suosikkikylään, joka on nyttemmin kallistunut ja saavuttanut suosiota paikallisten lomakohteena. 150 kilometriä serpenttiinitietä vuoristossa ylös ja alas taitettiin n. kolmessa ja puolessa tunnissa. Maisemat näyttivät lupaavilta, mutta puolessa välissä ilta pimeni niin, että Pai:hin saapuessamme emme oikeastaan enään nähneet mihin tulimme.
PAI. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, sillä keskusta oli aika lailla vilkkaampi, kuin mitä olimme odottaneet. Onneksi tajusimme seuraavana päivänä saapumisestamme vuokrata skootterin ja onneksi tapasimme erään Pai:ssa asuvan Aussin, joka kertoi meille minne kannattaa suunnata. Heti, kun saimme kulkupelin allemme ja pääsimme kilometrin verran kylän keskustan ulkopuolelle, aika pysähtyi. Ylitettyämme Pai River:n saavuimme maaseudulle, jossa sinisen taivaan alla lepäilevät keltaiset pellot ja rehevän vihreät vuoret ympäröivät meidät joka puolella. Siitä lähtien se oli rakkautta.
Vietimme kaksi yötä ylihintaisessa bungalowissa keskustassa, kunnes löysimme peltojen keskeltä Farmers Home:n vaatimattoman bungalowin, jossa meidän olisi pitänyt olla koko ajan. Vaikka paikka oli alkeellinen, sieltä löytyi kaikki tarvittava, vessa, suihku, pehmeä sänky ja hyttysverkko. Tähän aikaan vuodesta ilmastoinilla kun ei Pai:ssa tee mitään ja telkkarikin olisi ollut täysin tarpeeton. Skootteri oli meillä vuokralla kaksi vuorokautta ja kiertelimme sinä aikana kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Näimme kuumat lähteet, World War II Memorial Bridgen, Pai kanjonin, Pam Bok vesiputouksen ja paljon muuta mielenkiintoista ajellessamme maaseudulla n. 20 km:n lenkin. Tiet olivat mukavan rauhallisia ajella ja maaseudulla tuli vastaan enemmän norsuja kuin autoja.
Toiseksi viimeisenä päivänä Pai:ssa kävimme varaamassa ja maksamassa Vani kyydin Chiang Maihin, sekä junaliput Chiang Maista Bangkokiin. Illalla istuimme Jussin kanssa vaatimattoman bungalowimme kuistilla Kostin nukkuessa ja siemailimme Chang-olutta. Pimeässä kaukana vuorten alla loisti vain muutamien bungalowien valoja ja sirkkojen sirityksen lisäksi Farmers Homen ravintolasta kaikui vaimeasti paikallista iskelmää. Viileän ilman ansiosta tunnelma oli kuin Suomessa juhannuksena, vain aurinko puuttui. Tulevan lähdön aiheuttamasta haikeudesta huolimatta mietimme, kuinka onnellisia ja onnekkaita olemmekaan.
Torstaina onnemme kuitenkin hetkellisesti kääntyi, sillä kun saavuimme Chiang Maihin, saimme kuulla, että junalippujemme kanssa "saattaa olla ongelma". Ne eivät nimittäin olleet siellä "toimistossa" (joka osoittautui Panda House hotelliksi), mistä junaliput meille myynyt Tom (Krittapat) oli kertonut meidän saavan ne. Ensin Tom sanoi meille puhelimessa, että junaliput oli lähetetty vahingossa Paihin ja että joku on lähtenyt tuomaan niitä meille. Lähdimme käymään asioilla ja kun palasimme hotellin virkailija kertoi meille, että Tom on huijannut ennenkin ihmisiltä rahoja ja hän todella toivoi, että saamme lippumme. Aloimme kuitenkin pelätä pahinta.
Monen puhelun jälkeen Tom järjesti meidät rautatieasemalle, jossa totesimme, ettei meillä ole edelleenkään lippuja. Palasimme Panda Houseen. Virkailijat olivat pahoillaan puolestamme ja neuvoivat meitä, kuinka kannattaa toimia. He myös soittivat kanssamme poliisille ja olivat joka tavoin avuksi. Uhkailimme Tomia poliisilla ja vaadimme häneltä lippujen hinnan lisäksi hotelliyön aterioineen, sillä meillä ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin jäädä Chiang Maihin yöksi. Olimme jo valmistautuneet palaamaan Pai:hin vaatimaan rahoja Tomilta poliisin kera, mutta seuraavana aamuna rahat tupsahtivat hotellin tilille, joten varasimme helpottunenina junaliput seuraavaan yöjunaan. Täytyy myöntää, että hampaankoloon jäi kaivelemaan, ettei Tom saanut vieläkään rangaistustaan ja jatkaa varmasti edelleen tekosiaan...
Se on jännä juttu, että vaikka periaatteessa tietää, ettei ihmisiin täällä kannata luottaa liikaa, niin näköjään ihmisten ystävällisyys sokaisee. En olisi Pai:ssa osannut hetkeäkään epäillä Northern Green Pai Adventure Tours:n ja Tomin luotettavuutta, varsinkin kun toimiston edessä luki "Tourist information". Ehkä taas opimme jotain, ja mikäli joku on matkalla Pai:hin, älä toista tekemäämme virhettä. Pyydämme myös kaikilta apua levittämään sanaa tästä (muuten niin ihanan kylän) nilkistä!
- comments