Bangkok 17.11.2009

Aika Bangkokissa on kulunut hurjaa vauhtia eikä mikään muu päivä täällä ole tuntunut pitkältä, paitsi sunnuntai ennen poikien saapumista. Silloin vain odotin päivän vaihtumista seuraavaan. Ja se odotus palkittiin. Viime viikon maanantaina koitti vihdoin se hetki kun sain lähteä noutamaan Jussia ja Kostia lentokentältä. Voi miltä tuntuikaan, kun pieni pellavapää juoksi pitkin lentokentän käytävää kädet leväällään ja kapsahti kaulaan kuiskaten korvaan: äiti. Sillon eivät olleet onnenkyyneleet kaukana, vaikka vain pari viikkoa ehdittiin erossa olla.

Viime viikko meillä kuluikin pitkälti poikien kotiuttamisessa. Kiertelimme majoituksemme Sivalai Placen lähiseutuja, kävimme kaupassa, pyykkäsimme, osallistuimme kaikki koulun järjestämälle Thain kielen alkeiskurssille, vietimme aikaa uima-altaalla ja kiertelimme taksilla ympäri Bangkokia. Näytin Jussille ja Kostille Khao San Roadin tavarameren, sekä Lumphini Parkin, josta löysimme kuin löysimmekin Kostille lasten leikkipaikan:) Yritin myös käydä koulussa, tai siis kävinkin, mutta kuinka läsnäolevana, se on eri juttu.

Etukäteen hieman jännitti, miten Kosti suhtautuu kuumuuteen ja hurjaan liikenteeseen ja löytyykö täältä riittävästi tekemistä pienelle pojalle. Hieman myös mietitytti mitä ruokaa Kosti voi täällä syödä. No, ainakin tähän mennessä kaikki on osoittautunut paljon helpommaksi, kuin mitä olin osannut kuvitellakaan. Ruokien suhteen ei ole ollut mitään ongelmaa, kunhan muistaa pyytää mej phet ka, ei tulista kiitos. Kuumuuskaan ei ole menoa haitannut, tosin ensimmäisestä hikisestä ja katkonaisesta yöstä viisastuneena olemme pitäneet ilmastointia tai fan:ia (eli tuuletinta) päällä öisin.

Ei hyvää, ettei jotain huonoakin, niinpä pääsin viime viikolla tutustumaan sekä paikalliseen sairaalaan, että hammaslääkäriin. Sairaala, Thonburi Hospital, on yksityinen sairaala aivan lähellä majoitustamme. Se on erittäin siisti, palvelu on todella hyvää ja kaikki kenen kanssa asioin puhuivat englantia, mutta täkäläinen hoitokäytäntö on ehkä hieman huvittava. Kävin punnituksessa, verenpaineen mittauksessa sekä n. kolmen hoitajan ja yhden lääkärin juttusilla, ennen kuin tapasin oikean lääkärin hoitamaan käsivarressani olevaa haavaa. Tosin eipä tarvinnut soitella etukäteen ja jonotella päiviä lääkärille pääsyä. Nyt käyn sairaalassa kerran päivässä puhdistuttamassa haavan, siihen asti, kunnes se paranee. Tätä sairaalaa voisin ehdottomasti suositella kaikille Thonburin seudulla majoittuville.

Hammaslääkärissä taas kävin Sivalai Placen omistajan suosittelemassa Dental Health Center:ssa. Sanotaanko, että kokemus oli ihan OK, mutta väitän nähneeni Bangkokissa kliinisemmänkin näköisiä hammaslääkäreitä. Paikka oli hieman kulahtanut, eivätkä lääkärin instrumentitkaan hohtaneet uudenaikaisuuttaan... Lääkäri puhui kuitenkin myös ihan ymmärrettävää englantia ja oli todella ystävällinen, joten päälimmäiseksi jäi ihan hyvät tunnelmat käynnistä. Tätä paikkaa en kuitenkaan välttämättä suosittelisi pahasti hammaslääkärikammoiselle.

Eilen illalla palasimme Hua Hinistä, jossa olimme viettämässä viikonloppua. Paikka oli melkoisen tavanomainen turistiranta, vilkas eikä kovin puhdas, mutta mukavan lähellä Bangkokia. Olihan siellä aurinkoa, merta ja hiennoa hiekkaa, josta Kostin oli mukava taiteilla hiekkalinnoja. Paikka ei kuitenkaan mitenkään vetänyt vertoja Koh Sametin saarelle, jossa poikkesimme suomalaisporukan kanssa pari viikkoa sitten. Koh Samet oli leppoisa ja kaunis; merivesi oli turkoosia, rannan hiekka valkoista ja saaren nimen mukaisesti samettisen pehmeää.

Menomatkan Hua Hinille taitoimme Vanilla (pikkubussi), joita lähtee Victory Monumentilta n. puolen tunnin välein. Vanikyyti oli kyllä mielestäni aikamoista kaahailua ja muutaman kerran tuli painettua omaa jarrua takapenkillä. Kostia ei tainnut jännittää ollenkaan. Paluumatkan Hua Hin:sta kuljimmekin paikallisten suosimalla kulkuvälineellä, ilmastoimattomalla junalla. Matka ei ollut ainakaan hinnalla pilattu. Meidän kaikkien liput maksoivat yhteensä alle 3 euroa.

Junamatka oli alkuun ihan mukava hienoine maisemineen, mutta matkan viiden tunnin kestosta, kaksi viimeistä tuntia alkoivat tuntua puuduttavilta ja kuumuus sekä meteli loppumattomalta. Kostikin kysyi loppumatkasta joka pysäkillä: "Jäädäänkö me tässä?". Jussi näki junassa jännittävän välikohtauksen, kun paikallinen humalainen trubaduuri sai vaunussamme iskun nyrkistä ja lopulta poliisi vei hänet pois. Minä olin niin uppoutunut Madventures:n Kansainvälisen seikkailijan opaaseen, että en havainnut koko tapahtumaa. Harmi, sillä thaimaalaisia taitaa nähdä aika harvoin tappelemassa...

Se siis viikonlopusta ja viime viikosta. Nyt on sitten jälleen yksi kouluviikko alussa ja näyttää siltä että siitä saattaa tulla jo melko opiskelun täyteinen. Olemme saaneet ensimmäisen laajemman kotitehtävämme International marketing kurssilta.Tehtävänä on n. 10 sivuinen essee, lähdemateriaalina kymmenen kirjaa ja palautukseen aikaa kaksi viikkoa, tämän lisäksi myös muilta kursseilta alkaa sadella tehtäviä, joten ehkä nyt on aika ryhdistäytyä. Tähän asti koulu onkin ollut lähinnä orientoitumista ja elämä täällä yhtä lomailua. No, enpä aio tehtäviä vääntää kotona hampaat irvessä, vaan otan tietysti kannettavan ja kirjat mukaan altaalle. Mikäs siellä on lukiessa, kun aurinko paistaa ja hotellin kioskista saa aivan mahtavaa, vastajauhetuista pavuista valmistettua Ice Cappucinoa!

Seuraavat pari viikkoa ja viikonloppua aiomme viettää Bangkokissa, joten eiköhän aikaa opiskelullekin jää. Seuraavana matkakohteena tähtäimessä siintää vehreän vuoriston ympäröimä, Thaimaan toiseksi suurin kaupunki Chiang Mai sekä maan suurin eläintarha sen lähettyvillä Pohjois-Thaimaassa. Niitä odotellessa aiomme nauttia leppoisesta elämästä Bangkokissa ja asettua aloillemme tänne rauhassa.