Bangkok 22.11.2009

Nyt on ollut muutaman päivän aivan mahtava ilma. Lämpötila on pysytellyt alle kolmenkymmenen, mutta aurinko on kuitenkin paistanut lähes koko ajan kirkkaalta taivaalta. Näinä päivinä on pystynyt kulkemaan jopa lyhyitä matkoja kävellen ilman, että hiki valuu norona selässä. Eilen kun kävimme iltapäivällä uimassa, meille tuli kaikille jopa hieman kylmä, mitä ei ole tapahtunut varmasti kertaakaan aiemmin!

Perjantaina vietimme vapaapäivääni lokoisasti Siam Park Cityn vesipuistossa, Bangkokin laitamilla. Puistossa oli erikseen huvipuisto-osio kaikkine vetkutuslaitteineen ja kummituslinnoineen, sekä perällä sijaitseva vesipuisto. Kosti olisi tietysti halunnut testata kaikki laitteet, mutta isänsä viisaiden neuvojen ansiosta hän tiesi hyvin koko loppupäivän, missä laitteessa tulee pissa housuun ja missä taas oksennusta paidalle... Niinpä laitteet jäivät kokeilematta yhtä pientä kolikolla toimivaa vanhaa autoa, sekä dinosaurusajelua lukuunottamatta. Water Park oli tietysti kovasti Kostin mieleen ja kyllähän me isommatkin siellä viihdyimme, vaikka puisto olikin selvästi suunnattu enemmän lapsille kuin aikuisille.

Perjantai-ilta menikin hyvin suomalaisissa tunnelmissa, sillä alakerran vaihtarikaverimme järjestivät meille kaikkien iloksi pikkujoulut! Meitä suomalaisia on täällä niin paljon, että vieläkin tapaamisissamme tulee tutustuttua uusiin ihmisiin, mikä on tietysti oikein mukavaa. Me jaksoimme Kostin kanssa olla mukana juhlahumussa hieman yli kahdeksaan, jonka jälkeen olikin jo hyväksi lähteä pienen pojan kanssa kotiin keräämään voimia seuraavan päivän luentoa varten. Jussilla oli tällä kertaa hyvin ansaittu oikeus jatkaa iltaa muiden kanssa. Porukan bileet jatkuivat RCA:lla, joka on paikallisten nuorten ja muunkin bilekansan suosima baarikatu Bangkokin keskustan tuntumassa. Mukavaa kuulemma oli, siitäkin huolimatta, että kadulla myydään varmasti Bangkokin kalleimat Chang-oluet.

Eilen illalla lähdimme kävelemään hotelliltamme läheiselle hieman isommalle kadulle Charantchanitwong:lle etsimään illallistamispaikkaa. Täällä kun tulee päivittäin syötyä parikin kertaa ravintolassa, vain aamupalat ja pientä iltapalaa olemme syöneet asunnollamme. Nyt eksyimme ensimmäistä kertaa ravintolaan, jossa kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Harmittelimme, kun meillä ei ollut mitään sanastoa mukanamme ja niinpä osasimme sanoa thaiksi vain kanaa, ei tulista, vähän tulista, kaksi ja vettä. Jännityksellä odotimme, mitä eteemme tuodaan. Saimme kuin saimmekin kaikki oikein maukkaat paistetut riisi/kana annokset, sekä vettä, kaikki noin sadalla bahtilla eli vähän yli kahdella eurolla. Parin viikon ravintolatestailujen perusteella mielestämme parhaita (ja halvimpia) ovat ehdottomasti olleet pienimmät ja vaatimattomimmat keittiöt, joissa paikallisetkin syövät. Ja mitään vatsaongelmia meillä kellään ei ole edelleenkään ollut.

Tänään piipahdimme päivällä Chatuchakin Weekend Marketilla. Aina viikonloppuisin markkina-aluelle ahtautuu kuutisentuhatta myyjää ja monin kertaisesti asiakkaita. Tavaran määrä oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Sieltä löytää varmasti kaiken tarvitsemansa tai pikemminkin kaiken, mitä ei oikeasti tarvitse... Me katselimme markkinoilla lähinnä vaatteita, ja teimme heräteostoksia. Kostille tulikin ostettua pari lintumagneettia, jotka taitavat kuulua gategoriaan: heitetään roskiin, kun lähdetään kotiin. Tarpeeton kulutus on juuri yksi niistä asioista, jotka häiritsevät itseäni tässä kulttuurissa, niinpä toivon, että ensi kerralla tällaiset älyttömät hankinnat jäävät meiltä väliin.

Niin kuin olimme etukäteen uumoilleetkin, vaaleakutrinen poikamme on herättänyt täällä kovasti ihastusta ja ihmetystä paikallisten keskuudessa. Monet heiluttelevat ja hymyilevät kadulla meille ja Kostille ja siitähän vasta riemu syntyy, kun Kosti hymyilee ja sutkauttaa takaisin Sawatdee cup. Hotellilla suuri osa henkilökunnan naisista on kovasti pikkumiehen perään ja niinpä Kosti saakin päivittäin nameja poskisuukkoja vastaan. Saapa nähdä, mitä kujeita Kosti nameja ansaitakseen vielä tänä aikana keksiikään.

Tekstistä saattaa paistaa läpi, että se opiskelun täyteinen viikko, josta puhuin, ei ole ihan vielä alkanut. Saapa nähdä alkaako se täällä ikinä;). Ehkä olen jo niin omaksunut paikallisten rennon ja stressittömän elämänasenteen, että paluuta Suomessa totuttuun työtahtiin ei enää ole...