Profile
Blog
Photos
Videos
Tääl on pitkii ja laihoi puita
Tiistai 21.10.2008 São Paulo
Tääl on pitkii ja laihoi puita
Istutaan taksissa matkalla meidän hotelliin, ja Päkä fiilaroi hienoja puita ja sanoo niistä Tiinalle. Siihen Tiina: "Niin on, pitkiä ja laihoja". Hetki ollaan molemmat hiljaa ja sitten katsotaan toisiamme ja naurahdetaan samaan aikaan: "Vähän niinku mekin." Sitä ennen pohdittiin Sao Paulon kentällä, että fiesta tarkoittanee taukoa, kunnes toinen meistä muisti että se onkin siesta. Ja nyt täällä Sao Paulon hotellihuoneessa tapellaan, kumpi oli se, joka muisti tuon.
Sitten ajassa taakspäin. Brasilian-matkamme meinasi tyssätä jo alkuunsa Helsinki-Vantaan lentokentällä lähtöselvityksessä. Virkailija ei olisi mielellään päästänyt meitä lähtemään, sillä meillä ei ole viisumeita, vaikka meinaamme olla maassa yli 3 kuukautta. Hikoilimme tiskillä Päkän ehdotellessa kohteen vaihtoa Lanzarotelle, meanwhile typy sähköisessä hameessaan juoksenteli yli liukuhihnojen kyselemässä virkaveljiltään ja -siskoiltaan, josko meidät silti sopisi päästää matkaan. Typy totesi paikalle palatessaan, että lentoyhtiö ottaa riskin päästäessään meidät maasta ilman asianmukaisia asiakirjoja, mutta printtasi kuitenkin ystävällisesti liput neuvoen samalla meitä valehtelemaan jatkossa, mikäli matkamme kestosta kysellään. Eli valheen mukaan olemme kaksi kuukautta Brasiliassa, minkä jälkeen matkaamme Iguassun putousten kautta Argentiinaan. Päivikki vielä Frankfurtin kentällä opetti äärimmäisen uniselle Tiinalle, miten tämä sanotaan portugaliksi, mikäli Sao Paulossa siitä joku kysyy. Tiina oppi: "Iguacu, depois Argentiina." Tosiasiassa aiotaan olla Brasiliassa koko viisi kuukautta ja hakea viisumit sitten joskus vähän myöhemmin jostain.
Tiinan vyötärölle asti ulottuvat kainalohikiläiskät alkoivat kuivua ja typyn hameen sähköisyys hellittää, kun saimme sanottua hyvästit rakkaalle Julialle. Tämän jälkeen salskea Helsinki-Vantaan turvatarkastustiimin priimus, Timo Lahtonen, saattoi meidät porttien sisäpuolelle, muistuttaen vielä Tiinaa ottamaan matkapuhelimensa laatikosta mukaan.
Lento Frankfurtiin sujui hienosti rinta rinnan, mutta koneen vaihdon jälkeen jouduimme istumaan peräkanaa seuraavat 11 tuntia. Tiinan vieressä istui pitkällä pikkurillinkynnellä varustettu aasialainen luihu mies, ja Päivikin kylkikaverina oli brasilialainen rupinen harmaahapsi. Tiina ehti nukahtaa kolme kertaa, ennen kuin pääsimme kiitoradan päähän; Päivikillä kesti muutama tunti unen saamisessa, mutta hyvin nukuimme kuitenkin, kunhan alkuun pääsimme.
Päivikki oli jo tekemässä maailman ennätystä selviämällä vain yhdellä kusemisella 11 tunnin lennon aikana, mutta paskahätä yllätti viimeisen tunnin aikana, ja kyllähän se kusikin siinä samalla sitten tuli. Tiina tavoillensa uskollisena istui kuin tatti omalla paikalla aina Sao Pauloon asti jalat turvoksissa. Tämän jälkeen odotimme matkatavaroitamme noin 45 minuuttia, kunnes käännyimme ympäri ja huomasimme, että ne oli toiselta hihnalta nostettu lattialle selkämme taakse odottamaan.
Taksimatka meni mukavasti maisemia katsellessa, ja löysimme lopulta mukavan hotellimme, Hotel Joamarin ja sen vaaleanpunaiset lakanat, leppoisan kävelykadun varrelta. Tämän kaiken jälkeen kello oli 10 aamulla ja olimme jo valmiita yöpuulle. Nyt siis lounaan, kiertelyjen ja kahvittelujen jälkeen sinnittelemme punaviinin voimin, ettemme nukahda ennen kello kymmentä (teidän klo 3 yöllä), jotta saamme heti alkuun rytmistä kiinni. Ja by the way - Brassikirja tuntuu olevan oikeassa sanoessaan: "brassit haluavat kahvinsa as strong as the devil, as hot as hell and as sweet as love."
Jatkosuunnitelmamme: lisää punaviiniä ja guarana-limua, illallinen jossain vaiheessa ennen pimeää (tämä katu lienee kertoman mukaan vaarallinen pimeän tultua), Anna-Leena Härkösen "Ei kiitos" -kirjan ääneen lukua ja hereilläpysymistä… vielä 6,5 tuntia… Kenties myös erä uuno-korttipeliä.
- comments