Profile
Blog
Photos
Videos
Viimeisenä kokonaisena päivänä Yangonissa käytiin kansallismuseossa. Museo oli täynnä toinen toistaan arvokkaampia esineitä, kultaa ja jalokiviä ja kaikkea arvokasta riitti. Tämän jälkeen suunnattiin syömään intialaiseen ravintolaan, missä opas taas tilasi ja sääti meille laskut ja lopputulos oli todella hyvää ruokaa paljon ja hintaa kahdelle tuli noin 4300 kyattia eli noin nelisen euroa. Tämän jälkeen siirryttiin Chinatowiin etsimään löytyykö sieltä Mahjong settiä mutta asia osoittautui mahdottomaksi uhkapelien laittomuuden takia. Kuulema settejä löytyy mutta eivät tainneet uskaltaa myydä kun mukana oli länkkäreitä.
Seuraava päivä meni lähinnä lentokentällä kun ei rinkkojen kanssa jaksattu lähteä Bangkokkiin pyörimään. Mutta pääsimpä ekaa kertaa elämässäni potkuriturbiinikoneeseen. Tosin paikallisten ymmärrys lentoturvallisuudesta on vähä niin ja näin. Kesken laskeutumisen yksi tyyppi nousi seisomaan ja laittamaan passiaan matkalaukkuun. Samaten toinen katseli tietokoneelta leffoja koko matkan sekä nousut että laskut vaikka kuulutettiin erikseen ettei niin saisi tehdä. Tosin eipä sitä kukaan tullut lopulta kieltämäänkään. Vientianeen päästyä kello oli jo niin paljon että hotellin löydyttyä oli aika mennä nukkumaan.
Seuraavana päivänä totesimme lentokentälle päästyä että lento on pari tuntia myöhässä joten se meni taas odotteluksi mutta nyt oli seurana kaksi suomalaista jotka tulivat sovitusti mukaan tässä vaiheessa reissua. Luang Namthaan kun pääsimme niin kävimme eka varmistamassa että vaellus on yhä voimassa ja sitten etsimään Guest housea, joka löytyikin pian hurjaan 60.000 kipiä yö hintaan eli noin 6 euroa. Ruokaakin saatiin siitä sitten heti vierestä kaksi Friend Riceä, iso olut, ja 2 Hedelmä shakea maksoivat 49000kip eli viitisen euroa.
Nyt sitten odotellaan huomista reissua ja toivotaan että saadaan vaatteita siihen mennessä mitkä kaikki ovat nyt pesussa. Guest housen respa ei ihan osannut englantia mutta vakuutteli että saadaan aamulla ne mutta ei olla varmoja onko aamu ennen ysiä milloin niitä tarvitaan.
- comments