Profile
Blog
Photos
Videos
Matkan viimeinen päivä Intiassa. Mihin se kuukausi jo meni? Vaikea tajuta, että seuraavana aamuna lähtee lento kotiin. Siinä mielessä Delhi tekee meille palveluksen, on paljon helpompi lähteä täältä kotiin kuin jostakin paratiisisaarelta.
Vaikka tämä hotelli on mikä on, niin silti asiakkaita tuntuu riittävän. Eilen illalla oli ylätasanteen ravintola täynnä ja aamupalallakin riitti jengiä. Nyt on virallisesti monsuunikausi ohi ja matkailijat saapuu Intiaan luottaen, että vettä ei enää tule saavista kaatamalla. Ihan erilainen ilmasto Delhissä nyt onkin, kuin kuukausi sitten kun tänne tultiin. Ei meinattu ensin tunnistaa bazaarikatua samaksi mutavellikujaksi, kun nyt se on valettu betonilla. Sama virtsan haju, roskakasat ja niistä lentelevät kärpäset kuitenkin todistivat kadun olevan se sama. Tänään seikkailtiin näillä slummikujilla, otettiin joku maamerkki, jotta osataan takaisin sokkeloista. Mitään kunnollista karttaa ei tästä paikasta varmaan kukaan ole osannut tehdä. Täältä saa kaikkea; omenoita, ruoskia (Leevi kieltäytyi kahdesti ostamasta), hammastahnaa, kattiloita, vaatteita, helyjä.. Ja samalla täältä ei löydy mitään ja kaikilla on samat tavarat. Koitettiin ottaa kyyti jonnekkin kauppakeskukseen, mutta ei siitä mitään tullut. Täällä täytyis osata hindiä, jotta menisi asiat jakeluun. Viimeisenä päivänä ei jaksa kauheasti rehkiä, joten tultiin takaisin tutulle bazaarikadulle. Leimasinkauppa oli avannut ovensa ja menin ostoksille, kuten olin eilen kauppiaalle luvannut. Leimasimet on puupalikoita, joihin on käsin kaiverrettu kuvio. Ostin muutaman ja hintaa tingatessa päädyttiin kaupanpäällisiin, pieneen leimasimeen ja mulle hennatatuointi. Mielessä kävi kaikki ne ohjeet joita ennen matkalle lähtöä saatiin, yksi oli, että älä vaan ota hennatatuointia, niistä saa allergisen reaktion! No, ei ole vielä tullut. Leimasinkauppias teki kuvion tosi taitavasti, vapaalla kädellä. Tarjosi chaita ja istuttiin kaupassa tovi. Kauppias piti siinä samalla lounastauon, kaivoi eväät esille ja alkoi syömään. Herttainen ukkeli. Hotellilla rapsutin hennavärin pois, kuten neuvottiin ja nyt on oranssi kuvio kädessä. Sen pitäisi ilmeisesti jotenkin tummua huomiseksi..
Löydettiin tämän kaupungin tähän asti hienoin pubi, joka voisi aivan hyvin sijaita vaikka Porin Väinölässä. Täällä sellainen paikka tuntuu luksukselta. Nyt pakataan viimeisen kerran tavarat, katsotaan tuleeko jotain elokuvaa telkkarista ja aletaan nukkumaan. Huomenna on pitkä päivä edessä ennen kuin päästään Poriin saakka. Toivottavasti nissan odottaa lentokentän parkkipaikalla :)
- comments