Tänään meni koko päivä Agran reissuun. Intialaiset yllätti meidän aamuvirkkuudellaan ja herätys tuli 06.15, vaikka puhetta oli että 07.00 lähdetään. No, ei se mitään, onneksi en jättänyt repun pakkaamista aamuun kuten ensin meinasin. Mentiin taksilla ja aina autojen kuntoa mielenkiinnolla odotetaaan.. Tällä kertaa oli niin söpö auto, että täytyi siitä oikein kuva ottaa. Sisätilat oli verhoiltu valkoisella pitsikankaalla ja valkoisilla pyyhkeillä istuinosat, koska housut voi olla litimärät kun taksiin pääsee. Pieniä miinuksiakin löytyi kuten, että toinen etulasin pyyhkijöistä puuttui kokonaan eikä takana ollut turvavöitä. Niin ja sivupeilit on hyvä pitää kokoajan oven ikkunaan päin käännettyinä, etteivät lennä heti seuraavassa risteyksessä irti. Eli turvallisuudessa oli pieniä puutteita, mutta annettakoon ne anteeksi kun hengissä vielä ollaan. Meno oli aika hurjaa ja ruuhkasta johtuen menomatkamme venyi kolmesta tunnista viiteen.. Kuskimme oli siitä harvinainen intialainen, että ei puhunut juuri mitään, saatiin siis olla rauhassa ajomatkat ja nukuttiin välillä. Kielimuurin takia meille jäi epäselväksi miksi kuski pysähtyi kuvaamaan auton rekisterikilpeä webbikameralla.

Agra näytti ihan samanlaiselta kaupungilta kuin Delhi. Suunnattiin samantien Taj Mahaliin, kun sitä varten Agraan oltiin tultu. Mukaan hyppäsi ihan kiva opas, joka esitteli meille hautamuistomerkkiä. Multa meni yksityiskohdat vähän ohi, joten täytyy varmaan googlettaa.. Mutta sen ymmärsin, miten kaunis se koko alue oli ja varsinkin itse Taj Mahal. Vaikka oli lähemmäs 40 astetta lämmintä ja hiki virtasi, tuli kylmät väreet kun Taj Mahal avautui näkyviin. Me oltiin pilvisellä säällä liikkeellä, mutta voin kuvitella miten upea se on esimerkiksi aamuauringossa kun marmori kimaltelee. Hetken päästä oli kimallus kaukana, kun mentiin pyöräriksalla takaisin autolle. Vettä alkoi tulemaan kaatamalla, eikä pyöräkuski jaksanut polkea meitä kolmea (minä, Leevi ja opas) koko matkaa. Tuli vähän tyhmä olo istua kyydissä ja katsoa kun pieni mies työntää meitä voimillaan eteenpäin. Avuksikaan ei oikein voinut mennä, joten täytyi vaan antaa rupian puhua. Muutenkin sääli ja myötätunto on täällä asioita, jotka pitää vaan unohtaa. Pelottavan helppoa vaan katsoa muualle, kun pieni tyttö tulee kerjäämään tai joku esittelee auton ikkunan takana apinaansa muutaman rupian toivossa. Itseasiassa ne apinat kävi mua sääliksi, ei se mies joka niitä talutushihnassa pompotti.

Koko päivä meni autossa istuen, mutta oli kiva päivä silti. Hostelliin palattuamme pidennettiin majoitusta vuorokaudella. Päivät ovat menneet tosi nopeasti, eikä me huomenna oltais ehditty vielä mihinkään lähtemään. Ollaan kuitenkin valmiit pyyhkimään Delhin tomut sandaaleista ja ottamaan lento kohti etelää. Johan tässä ollaan kolme päivää paikoillaan oltukkin ;)

Yleisesti olostamme Intiassa sen verran, että yllättävän kivuttomasti on tämä alku mennyt. En ole pelännyt täällä yhtään (paitsi taskuvarkaita, mutta en niitäkään kovin paljon), vaikka ei näihin parane luottaakkaan. Kai me vaan sopeudutaan hyvin joukkoon, kun intialaisetkin on aika pienikokoista kansaa ja rauhaa rakastavia. Jotain kertoo jo sekin, että vaikka ruuhkassa olisi kolmessa rivissä autoja vieri vieressä, joukossa pari täyteen ahdettua riksaa, skootteria ja lehmä, eikä siltikään intialaisen kasvoilta ole luettavissa kiukkua tai kärsimättömyyttä. Ehkä voisin oppia heiltä jotain :D Ötököitä ei ole ollut riesaksi asti, ne sujahtaa nopeasti piiloon koloihinsa kun huoneen ovi avataan. Maitohappobakteerit ja käsidesi on pitänyt mölyt mahassa ja siitä olemme kiitollisia hindujen jumalille (Vishnu, Brahma ja Siva). Jumalista puheenollen, odotan että milloin näen sen mainostetun Incredible India:n, viitteitä siitä on jo nähty, mutta toivoisin vielä jotain hienompaa.