Junalla Bangkokista Surat Thaniin

Kuten aiemmin jo mainittiinkin, niin Bangkokissa oli läksiäisrankkasade, kun meidän piti maanantai-iltana lähteä hotellilta kohti juna-asemaa. Meillä oli liput yöjunaan, joka olisi seuraavana aamuna Surat Thanissa. Chumpon olis ollu lähempänä ja sieltä pääsee myös Pha Nganille, mutta juna olis ollut siellä perillä joskus neljältä aamulla tms, joten päätettiin mennä Surat Thaniin asti. Siellä oltaisiin kai joskus seitsemän kahdeksan aikaan. Tosin viime reissulla aikataulut ei ainakaan pitäny ihan paikkaansa, joten odotettiin, että ihan ei ajat ole prikuulleen tarkkoja.

Päästiin kaikkien kamojen kanssa metrolla asemalle. Reitti oli entuudestaan jo tuttu, koska siellä tuli käytyä silloin epäonnistuneella jokireissulla. Asemalla oltiin ihan ajoissa ja siellä odoteltiin sitten jonkun aikaa ja mussutettiin maissia ja muita kojuilta ostettuja herkkuja. Asemalla oli iso liuta muitakin, sekä paikallisia että länkkäreitä. Hieno asema muuten. Sellainen vanhemman tyylin arkkitehtuuri ja jotenkin hyvä fiilis. Kohta sitten paineltiinkin jo junaan, joka on siis sellainen vanhemmantyylinen, ei mikään pendolino. Mutta varsin viihtyisä.

Suuntana siis Koh Pha Ngan, saari Thaimaan itärannikolla, Etelä-Kiinan merellä, Thaimaanlahdella. Ensin yö junassa, sitten bussi satamaan ja vielä lautalla itse saarelle. Yö junassa meni ihan suht leppoisasti, ei parasta unta (Matiakselle tuskin ollenkaan unta..), mutta junan sängyt on tosi mukavia ja sängyn eteen vedettävän verhon takana saa olla ihan rauhassa. Yhdellä paikalla on siis vastakkain kaksi penkkiä, jotka yöksi vedetään sängyksi ja konduktöörit tulee ne petaamaan tyynyineen ja peittoineen. Penkkien yläpuolelle avataan toinen sänky. Junassa kiersi ravintolavaunun edustaja kyselemässä kuka haluaisin ruokaa tai juomaa tai aamukahvia, ja ne tarjoiltiin sinne omalle paikalle. Muutama muukin ruokamyyjä vieraili junassa kun oltiin pysähdyksissä jollain asemalla. Edelliskerralla junamatka oli tosi miellyttävä, mutta tällä kertaa vaunussa oli aika paljon nuoria länkkäreitä, luultavasti matkalla half-moon juhliin Pha Nganille, ja ne riekku vähän pidempään ja piti hiukan enemmän meteliä. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Junassa on silti fiilistä. Jotain spesiaalia, etenkin kun ovet on auki ja näkee ulos ja äänet on sellasia vanhanaikasia kolinaääniä. Vessatkin vielä toimii niin ku junan vessa.

Aamulla pöppöröitiin hereille joskus kuuden seitsemän aikaan ja juotiin aamukahvit. Siinä sit sängyt muuttu taas penkeiksi ja katseltiin ympäristöä ja odoteltiin määränpäähän saapumista. Joku Surat Thaniin menevä nuori pariskunta oli hieman liian innoissaan hieman liian aikasin ja kun juna pysähty pikku stopille, niin tämän pariskunnan naisedustaja luuli, että perillä ollaan ja hyppäs junasta kamoineen pois. Perillähän ei vielä oltu ja juna tietysti lähti liikkeelle ja tyttö jäi sitten sinne tasanteelle itsekseen. Poikaystävä oli kai ehtinyt hypätä takaisin tai jotakin ja tuli sitten konduktöörille selittämään, että tuo tyttöystävä jäi tuonne menneisyyteen! Oli kohtuu hädissään. Ei me kyllä kaukana oltu Surat Thanista, että uskoisin tytön saaneen aika helposti kyydin juna-asemalle, mutta tiedä tuota sitten. Tällainen pieni selkkaus niillä, tuntui mainitsemisen arvoiselta. Vähän siinä ihmeteltiin, että tuollaistakin saattaa saada aikaiseksi. Varmasti paikalliset autto asiassa kuitenkin. No, me jatkettiin ihan perille asti kuitenkin…

Surat Thani ja pikku häslinki…

Surat Thanin asemalla olikin jo bussit heti odottamassa matkustajia, jotka jatkaisivat matkaansa tuonne saarille. Kuskeilla ja oppailla oli kovin kiire, ja ohjasivat meidät ja meidän laukut ensin toiseen bussiin ja vaihtoivat sitten meidät viereiseen bussiin. Ihmeteltiin vähän, mutta meille vastattiin että molemmat autot tulee kyllä samaan paikkaan… Okei, toivottavasti. Siinä bussimatkan alussa sitten kysyttiin vielä oppaalta, että mites kun meidän laukut laitettiin toiseen bussiin? No hän siinä sitten huokaisi siihen tapaan, että meidän laukut ei ole tulossa samaan paikkaan tai ne tulis sinne joskus myöhemmin, joten hetken päästä meidät ja kyseinen opas jätettiin tien sivuun odottamaan paikallisbussia. Tuo satamaan menevä bussi oli siis matkalla 100 kilometrin päähän pois Surat Thanista. Noh, hän selitti että mennään bussilla niiden toimistolle kaupungin keskustaan, laukut tuodaan sinne ja me mentäisiin sitten iltapäiväbussilla ja laivalla.

Siinä odoteltiin tien vierellä paikallisbussia. Keli oli kyllä hieno. Hiton kuuma auringonpaiste, hehe. Bussi tuli, sellanen romu niin ku ne täällä on, hyvän tunnelman omaavia busseja. Siinä paikallisbussissa tuli vapaa olo. Kunnon vanha bussi, jonka ikkunat ja ovet oli auki ja thaimusa soi täysillä. Aurinko paisto ja me vaan oltiin siinä bussissa ja odoteltiin, että meidät käsketään pois. Siis että ei haitannut, vaikka meidän laukut oli jossain ja suunnitelma ei ihan pitänyt, vaan tavallaan juuri se teki hetkestä täydellisen. Kyllähän se siinä väsymyksessä ensin vähän kiristi, että laukut oli jossain, mutta heti kun sen tajus, että asia hoituu enivei, niin sitten vaan rentoutu ja nautti siitä omasta seikkailuhäslinkifiiliksestä, mikä tälläsistä jutuista tulee. Tälläset jutut on monesti juuri niitä matkailun parhaita hetkiä. Oltiin kai aamu ysin maissa siellä toimistolla, jossa meille sanottiin että puoli yhdeltä tulisi bussi… Oli siis aikaa pyöriä vähän Surat Thanissa. Ei olla siellä koskaan oltu kaupungissa pyörimässä, joten ihan jees. Laukutkin tuli aika nopsaan odottamaan meidän kanssa. Syötiin ja pööpöiltiin ja ostettiin vihdoin Matiakselle lipokkaat ja Heinikin halusi uudet ja pööpöiltiin vähän lisää, syötiin lisää ja sen sellaista. Koitettiin etsiä Stitchille ihan kunnon aurinkolaseja, jotka suojais oikeasti silmiä, mutta ei oikein lasten kokoja löytyny. Sit kun oltiin siinä tunnit kulutettu, niin bussi luonnollisesti tulikin.

Tunnin bussimatkan jälkeen päästiin lähelle satamaa. Bussista ulos ja sellaseen ihme kärryyn, jota vois ehkä kuvailla jonkun possujunan ja auton risteytykseksi, hah. Hassu vehje joka tapauksessa. Satamassa odotettiin vähän lisää :) ehkä tunti tai jotain ja sitten meidän valtava lautta saapui. Lipunmyyjä oli sillon Bangkokissa sanonut, että ottaa meille vähän isomman veneen, koska se on mukavampi lapsen kanssa, ja noh, tämä olikin tosi iso. Sellanen autolautta. Ja se teki matkasta aika reilusti hitaampaa. Mutta Stitchillä oli siellä kavereita ja tosi hauskaa, joten mikäs siinä. Ja lautta oli myös ihan kiinnostava valokuvauksen ja videokuvauksen kannalta. Joskus kolmen tunnin päästä saavuttiin vihdoin Phanganille! Jihuu, laskettiin että matka oli ollut aika lailla tasan 24 tuntia siitä, kun lähdettiin Bangkokin hotellista juna-asemalle tähän hetkeen kun saavuttiin ilta puoli kuuden maissa saarelle… Ei ihan pikanen reissu. Suihkuun, suihkuun, syömään, syömään…