Profile
Blog
Photos
Videos
Heippa mussukat,
Nyt ollaan sitten paadytty legendaariseen Borneoon. Oltiin ihan monttu auki, kun saavuttiin lentokoneella Balikpapaniin. Tuntui kun oltas saavuttu ihan eri maahan. Missaan ei nakynyt roskan roskaa, ihmiset puhuivat jopa vahan englantia, kaupungin keskustassa oli puistoja, jalkakaytavia, muitakin lansimaisia ihmisia (ehka jopa 5!:) ja isoja ostoskeskuksia. Kirjauduttiin hotelliin ja mina eli Anna aloin valmistautumaan ensimmaiseen graduhaastatteluuni. Olin ihan maha kipeana jannityksesta, mutta kun lopulta paasin taksilla (siina oli jopa mittari) jarjeston toimistolle, joka oli myos haastateltavan koti rentouduin ja haastattelu meni jopa aika hyvin. Minulla oli kaytossa tulkki, joka teki haastattelusta ihan uudenlaisen kokemuksen. Tulkki ja haastateltava polttivat koko ajan ketjussa paikallista ruskeasavuista tupakkaa ja valilla ma hikoilin niin hirveasti etta pelkasin etta nenanpaasta alkaa tippua hikea kysymyspapereiden paalle. Haastateltava eli Ahmed kutsui minut seuraavaksi paivaksi takaisin toimistolle jossa nakisin toisen jarjeston edustajan, jota voisin haastatella. Seuraavana paivana tultiin sitten samin kanssa kaikkine kimpsuinemme haastatteluun ja lahdimme sitten suoraan bussiasemalle..tai niin me luulimme. Itse asiassa kuski kiilasi bussin kupeeseen ja me hyppasimme bussin sisaan kaikkine rojuinemme. Maassa maan tavalla!:)
Matkalla Samarindaan naimme kaunista metsaa, mutta paaasiassa oljypalmuviljelmia ja joutomaata, joka oli hylatty sen jalkeen kun yhtio oli repinyt siita kaiken irti. Samarindan bussiasemalla meilta meinasi paasta itku ja ma lahdin paa raivosta punaisena yhdesta taksista pois kun paikalle keraantyi jarkyttava koori hc-kusettajia ja muita nilkkikuskeja, jotka rupesivat vaatimaan aivan torkeita hintoja siita etta veisivat meidat keskustaan. Meilta meni niin maku koko kamalasta kaupungista, etta se on vasta nyt korjaantumassa. Samarindan kuskit ovat kaikista rankimpia joita ollaan tavattu ja kohtelevat meita harvoja turisteja aivan kamalalla tavalla. Taalla pitaa vaan kestaa kovana ja yrittaa olla raivostumatta aivan totaalisesti. Saavuttiin lopulta Samarindan keskustaan ja selvisi etta hotellissa johon oltiin meinattu menna ei ollut kuin de lux huoneita vapaana (testasin todenpitavyyden salakuuntelemalla paikallisen miehen keskustelua respan miehen kanssa). Soittelin muihin hotelleihin, mutta missaan niissa ei puhuttu muuta englantia kuin "I do not speak English". Jouduttiin siis ottamaan huone hotellista, josta siihen mennessa oli selvinnyt sen verran etta henkilokunta eli respan poika ja apupoika eivat selkeasti tykanneet meista. Nieltiin ylpeys ja majoituttiin sinne vannoen etta lahdetaan sielta livohkaan heti kun loydetaan toinen hotelli. Vedettiin illalla viela kunnon iso herne nenaan siita kun meidan telkku ei nakynyt kunnolla ja lopulta saatiin alennusta. Ollaan huomattu etta meista on tullut joissain tilanteissa yhta kieroja kuin naista. Ei sulateta asioita enaa niin helposti ja osataan olla tosi tiukkoja, jos meita kohdellaan huonosti.
Se on huolestuttavaa, etta pienen osan ihmisista kierous ja torkeys vaikuttaa niin paljon meidan mielipiteisiin paikallisista ihmisista kun totuus on etta normaalit ihmiset ovat todella ihania, lamminsydamisia ja avoimia meita kohtaan. Toisena Samarindassa vietettyna paivana otettiin taksi (sellanen pikkupaku, jossa istutaan puupenkeilla ja jolla on tietty reitti ja hinta riippuu tinkijasta) yhdelle terminaalille josta vaihdettiin angkoriin (paku jossa istutaan perakkain ja sylikkain ja jonka hinta riippuu tinkijasta), joka oli aivan taynna ihmisia, mutta sinne silti survottiin lisaa porukkaa. Mun vieressa istui ihana vanha ruipelo mamma, joka ei puhunut sanaakaan englantia mutta silti meilla riitti juttua. han oli erityisen ylpea siita etta osasi kirjoittaa pieneen muistivihkoonsa minun nimen. Myohemmin han toi meille lintz-tyyppisia hedelmia maistettavaksi. Samin vieressa istui vanha papikka, jonka kanssa sami heitti juttua lonely planetin lopussa olevaa fraasiosiota. Meidan maaranpaana oli Pampengin dayak-kyla, jossa esitetaan joka sunnuntai tanssiesityksia, jotta kylan kulttuuriperinto sailyisi sukupolvelta toiselle. Esitykset oli tosi hyvia ja myohemmin ma jouduin poseeraamaan valokuvissa vaikka kenen vauvan kanssa, koska se oli heille tosi suuri juttu, etta ma valkoisena naisena pidan sopoliinja sylissa:) Kylan talo oli aivan taynna jengia jotka olivat tulleet katsomaan esityksia. Me oltiin tanskalaisaijan ja parin muun lisaksi ainoita turisteja.
Oho nyt tuli yksi seta ja tati juttelemaan ihan innoissan kun nakivat etta olen kanssa bule eli lankkari, joten nyt pitaa keskittya heihin.
Isoja halauksia!
Ai niin pakko viela mainita etta Sami kavi Makassarissa viimesina paivina kauneussalongissa kampaajalla ja paikallisella punttiksella treenaamassa haukkaa:)
- comments