Profile
Blog
Photos
Videos
Hei ystavat,
Mita kuulu? Meille kuuluu hyvaa:) Merjan juttuja on aina niin ihana lukea. Kiitos Merja! Pahoittelut siita lomautuksesta. meitakin vahan kuumottaa, etta miten kay Samin tyon kanssa, mutta eikohan se siita.
Ollaan hyvin valmiita lahtemaan Sulawesista Borneon puolelle. Suomea ja kaikkia rakkaita ihmisia siella (ja tietty ellua jossain itarajan toisella puolen) on aika kova ikava. Talla hetkella majaillaan taas Makassarissa eli Etela-Sulawesilaisessa miljoonakaupungissa. Tultiin tanne eilen rentoutumaan ja hoitamaan kaikkia rastihommia eli kirjottamaan blogia, hakemaan kamppaa Suomesta ja kirjoittelemaan annan graduun liittyvia meileja. Paatettiin panostaa hotellihuoneeseen eli ollaan yota aika isossa keskitason hotellissa. Tingittiin hinta 240 000 rupiaan eli noin reilu 15 euroon. Hintaan kuuluu aamupala ala indonesia eli yllariyllari nasigorengia. Meidan huone on nyt meidan valiaikaiskoti, jota ollaan kaivattu. Meilla on yhteinen ja puhdaslakaninen sanky, vaatekaappi, puhdas kylpyhuone, telkkari, ilmastointi ja minijaakaappi! ihanaa:) Kaytiin eilen ekana syomassa masut tayteen paikallisessa lounastiskiravintolassa, jossa osoteltiin ruuat mita haluttiin ja sitten nautiskeltiin ruuista. Ollaan yritelty opiskella indonesiaa, koska sen osaaminen olis todellinen etu. Harvat puhuu enemman englantia kun pari lausetta ja osa ei sitten puhu edes sen vertaa, etta osaisi numerot sanoa. Anna kattelee nyt innoissaan englannin kielisia ohjelmia ja lukee samalla indonesialaisia tekstityksia, etta ei turhauduttas kommunikointitilanteissa niin helposti.
Kaytiin eilen myos kauan odotetulla ruokakauppareissulla. Makassarissa on aivan suomalaisen oloinen ruokakauppa! Aivan ihanaa oli ostaa jaakaappiin jugurttia, hedelmia (jotka on niin paljon kalliimpia kaupassa kuin kojuissa) ja kurkku-tomaatti-juustoleipatarpeet, joita sitten naposteltiin illalla koska ollaan niin kyllastyneita liikkumaan taalla pimean aikaan. Taalla ei olla tormatty yhteekaan kuumottavaan tilanteeseen (jos bussin tai kijangin kyydissa pelkaamista ei lasketa), eika ole tarvinnut pelata etta joku kyttaisi kamoja silla silmalla etta haluisi varastaa ne. Iltaisin liikkuessa inhottaa vaan se jalkakaytavittomilla kaduilla suhaaminen ja ihmisten huutelu. Kaikki yrittaa kaupata meille kyytia tai haluavat vaan moikkailla meita. Hellou Mister! tai Helou Sir. How are you?! on yleisimmat lauseet, joita kuullaan. Pitemman paalle silmatikkuna oleminen alkaa ottaa aivoon. Pantai Biralla meista haluttiin jopa ottaa kuvia ja Samilta pojat kyselivat sattuisiko tama olemaan laulaja:) Sami on selkeasti suuri sankarihahmo, jonka kaveri jokainen haluaisi olla. Sami valilla yrittaa vinkata etta ei kaipaa kavereita, mutta eivat ihmiset ymmarra englantia sen vertaa.
Ollaan siis Bunakenin jalkeen kayty Tana Torajan alueella Rantepaossa, jonne matkattiin bussilla uuvuttava matka. Tana Torajaa hehkutettiin Lonely Planetissa oikeana mystisena helmena, joka lepaa vihreiden vuorien ymparoimissa laaksoissa. Kulttuuri on sailyttanyt omaleimaisutensa ja rituaalit ovat mahtavia. Osittain tuo oli totta, mutta pettymys oli kylla suuri. Ilman hollantilaispariskuntaa eli Ferrya ja Paulienia meidan reissu sinne olisi ollut suuri pettymys. Vietettiin kolme paivaa heidan kanssaan. He puhuivat hieman indonesiaa, joten oltiin tyytyvaisina loisina:) Otettiin minipaku eli bemo tosi syrjaiseen kylaan, jossa oli kuulemma hautajaiset. Siella hautajaiset on vahan erilaisia kuin Suomessa. Ne kestavat 5 paivaa ja kaikki ovat tervetulleita. Me tuotiin mukana paikallista tupakkaa, tervehdittiin vainajan lahisukulaista ja meille raivattiin VIP-paikka yhdesta monista katoksista, jossa meille tarjottiin naposteltavaa ja sokeriteeta. Ulisevia ja laskeja sikoja kannettiin koko ajan lahjoiksi ja osa teurastettiin heti. Seuraavana paivana vuorossa olivat sitten buffalot. Suurin osa ei tiennyt edes etta oliko kyseessa mies vai nainen joka oli kuollut. Vainaja oli kuollut jo noin 4 kuukautta sitten ja nyt hanelle haluttiin varmistaa yhta hyva elama kuoleman jalkeisessa elamassa.
Kaytiin toisena paivana nelistaan trekkaamassa lahikylissa, joissa nahtiin kauniita maisemia (riisiterasseja, perinteisia buffalohorn-taloja ja roikkuvia hautoja). Harhailtiin ilman minkaanlaista karttaa mutta Ferry vaan aina indonesiasksi kyseli etta mita tieta paastaan mihinkin kylaan. Saman paivana alkoi sataa kaatamalla, jota jatkui ja jatkui. Ilta oli todella kylma ja sahkot ja juokseva vesi loppuivat jonka takia paadyttiin etta lahdetaan yhdessa takaisin Makassariin.Makassarista F&Paulien jatkoivat Bunakenille ja me lahdimme etelaisen Sulawesin parhaaseen rantakylaan eli Pantai Biralle.
Oltiin ihan paineessa koko bussimatka (taas ainoat valkoihoiset koko saamarin sekavalla terminaalialueella ja tietysti myos bussissa), etta se on varmaan ihan sairaan roskanen rannan patka, jossa uidaan muovikanisterien ja sandaalien ymparoimina. Nahtiin matkalla taas kerran niin hirvea maara roskaa, etta pahalta tuntui. Ulapalle asti ulottuvat roskalautat on taalla ihan normaalia. Onneksi Pantai Bira oli rikkaiden, ylimielisesti kayttaytyvien ja vaikutusvaltaisten armeijan palveluksessa olevien makassarilaisten suosiossa, joten rannat oli siivottu aika nattiin kuntoon. Etittiin rannalta joka paiva poukama johon kukaan ei nahnyt ja uitiin ja otettiin aurinkoa siella. Aurinko oli tosi voimakas joten molemmat grillaannuttiin vahingossa aikamoiseen kuntoon. Vuokrattiin myos melkoiset aatamin aikaset snorklauskamat ja kaytiin toisena paiva snorklaamassa. Ruoka Biralla (siina ainoassa auki olevassa ravintolassa) oli aika hyvaa, joka oli ihana asia aivan hirveiden Rantepaoruokien jalkeen. Varoituksena voi silti sanoa, etta Annalla on edelleen muutama extramichelin kannettavana Uuden-Seelannin, Balin ja bunakenin jaljilta. Samin ruuansulatuksen tuntevat arvaavat varmaan etta sami on laihtunut.
Roskaisuuden lisaksi ainainen kusetus ovat asiota jotka arsyttavat indonesiassa eniten. On niin uuvuttavaa kayda aina ne samat tinkimiskeskustelut ja kehenkaan ei oikein voi luottaa. Ollaan niin turhautuneita ja kyllastyneita kun aina joku yrittaa epatoivoisesti vedattaa. Ollaan puhuttu etta Suomen tarkein asia, jota arvostetaan taman reissun jalkeen yha enemman on rehelliset ihmiset. Seuraavana tulee puhtaus.
Tama nettipaikka saa meidan paat rajahtamaan, koska taalla on noin 30 pikkupoikaa pelaamassa tietsikkapeleja taydet voluumit paalla. Ruvetaan siis lopettelemaan hermojen raakkays.
Ai niin pakko vahan lipsauttaa eli ma sain tanaan tietaa, etta sain Turun suomalsien yliopistoseuran apurahan gradun tekemiseen:) Kotiin palaaminen onnistuu siis vahan vahemmilla rahahuolilla kun on vuokratakuurahat taskussa. Graduhaastattelujen saaminen sai pariviikkoa sitten jattisysayksen eraan suomalaisen tutkijan indonesialaisen ystavan kontaktien muodossa. Nyt kalenteri alkaa olla aika mukavasti taynna svittuja haastiksia Balikpapanissa, Samarindassa, Banjarmarussa, Palangkarayassa ja Pontianakissa.
Toivottavasti voitte hyvin!
Terveisin,
Anna ja Sami
- comments