Profile
Blog
Photos
Videos
Selamat sore! Eli hyvaa loppuiltapaivaa taalta Palangkarayasta!
Ollaan siis matkustettu vimme blogin jalkeen Balikpapaniin, Banjarmasiniin ja Palangkarayaan. Ollaan oltu taalla Palangkarayassa maanantaista lahtien ja huomenaamusta lahdetaan bussilla Pangkala Buniin. Ollaan siis Keski-Borneon provinssissa. Taalla puolet vaestosta on muslimeja ja puolet kristittyja. Dayakit lasketaan kristittyihin ja muut eli jaavalaiset ja muualta Kalimantanista siirretyt ovat sitten yleensa muslimeja. Ei todellakaan olla missaan metsan keskella kannibaalien ymparoimina. Puita ei paljoakaan nay missaan. Indonesian hallitus suuressa viisaudessaan paatti Suharton kaudella etta sivistymattomat ja harvaan asutut saaret pitaa laittaa myos modernisaation piiriin. Transmigrasi-ohjelma ja Megarice-projekti nahtiin ratkaisuna Jaavan ruuhkaisuuden ja tyottomyyden poistamiseen ja ruokaomavaraisuuden saavuttamiseen. Seurauksena oli Kalimantanin luonnon ja kulttuurin kriisi, jonka seuraukset ovat selkeasti nahtavissa. Bussimatka Banjarmasinista Palangkarayaan oli melkoinen elamys. Tieta ei aina voinut edes sanoa tieksi. Se oli maiseman korkein kohta, jota yritettiin epatoivoisesti pitaa ymparoivan suon ylapuolella. Metsaa ei nakynyt kuin valilla jossain horisontissa. Tien sivuilta aukenivat silmankantamattomiin ulottuvat puuttomat rameet. Valilla rameita halkoivat suuret sahkolinjat ja siella taalla nokotti hylattyja taloja. Kun suota katsoi tarkemmin pystyi nakemaan tummia matanevia kantoja, jotka olivat ennen olleet suosademetsan suurimpia puita. Kuka tahansa pystyi nakemaan, etta metsan mentya koko alue oli muuttunut taysin hyodyttomaksi alueeksi niin ihmisen kuin luonnonkin nakokulmasta. Entinen metsa lillui vedessa ja joitakin kohtia oli yritetty ojittaa, mutta se naytti enemmankin saalittavalta yritykselta kuin toimivalta ratkaisulta. Joidenkin suon keskella nokottavien talojen ymparille oli yritetty istuttaa hedelmapuita ja kyhata jotain kasvimaata entisaikojen tapaan, mutta puut tonottivat vinossa ja kasvimaa naytti enemman matanevalta tunkiolta.
Keski-Borneon kaiken elaman perusta on metsa ja siihen linkittyva maannos. Jos joku vie puut, jaljelle jaa rame, joka ei ole siina ikuisesti. Tilalle ei tipu taivaasta mitaan uusia puita, jotka simsalabim uudistaisivat metsan entiseen loistoonsa. Kysessa ei ole mikaan Suomen metsa, josta voi helposti ottaa paljon ja laittaa uudet taimet kasvamaan. Hiljalleen suo haviaa ja jaljelle jaa tuottamaton hiekkamaannos. Tanaan kun juttelin WWF:n henkilokunnan kanssa yksi miehista sanoi, etta Borneon alla lepaa hiekka, josta ei seuraa mitaan tuottoisaa. Borneoon ei tarvita toista Saharaa.
Keski-Borneossa hakkuiden seuraus on etta ihmiset menettavat kulttuurinsa ja elinmahdollisuudet silla alueella. Rahalliset hyodyt joita hakkuista tippuu paikallisille ovat mitattomat. Jos paikalle perustetaan oljypalmuplantaasi paikalliset saavat olla siella toissa ensimmaiset kaksi vuotta, mutta sen jalkeen paikalle kutsutaan kokeneemmat jaavalaiset tyontekijat ja seurauksena on paljon tyytymattomyytta, etnista eripuraa ja koyhyytta.
Tallasiten asioiden ja niin erilaisen kulttuurin ymparoimina matkustaminen ei ole aina todellakaan helppoa. On tullut riideltya ja mokotettya niin paljon enemman kuin koto-Suomessa. Malesian puoleinen Borneo on yhta kaukana Kalimantanista kuin Suomi on Venajasta. Kaikkien huomion keskipisteena oleminen on vasyttavaa ja valilla hyvinkin arsyttavaa. Kielimuuri on valilla niin korkea, etta tuntuu etta kommunikointi on taysin mahdotonta. Englanninkielentaitoinen paikallinen on yhta harvinainen asia kuin lansimainen ihminen. On turha odottaa, etta hotellin respa osaisi englanniksi edes numerot. Ollaan jouduttu bahasa indonesian pakkokurssille. Respaan tai "taksiin" mennessa (joskus esim. skootterin taakse istuminen) pitaa muistaa ottaa mukaan kyna ja paperia seka paljon karsivallisyytta ja mielikuvitusta. Minulla eli Annalla oli esimerkiksi eilen yksi tapaaminen, jonka takia minun piti loytaa Taxi E, joka lahtee joltain markkinapaikalta ja tiettyyn suuntaan ja minun piti jaada pois banjarmasiniin menevan risteyksen kohdalla. En loytanyt meidan indonesia-englanti sanakirjasta yhtaan sanaa joka tarkoittaisi tienristeysta, joten se teki hommasta haasteellisen. Lapulle kirjoitettiin sitten "Taxi E", "Pasar??" "Di mana pasar?" (eli missa tori on) "Sungkai Mahakan" ja sitten piirsin kuvan tienristeyksesta jossa oli nuoli Banjarmasiniin ja STOP! Mies katsoi lappua ja kuunteli minun indonesian mongerrusta ja naytti peukkua ylospain ja sanoi Ok:) Seuraus ei ollut indonesialaisittain tyypillinen kusetus etta muka tietais mihin pitaisi menna vaan 15min paasta olin oikeassa paikassa:)
Huomenna ollaan siis menossa Pangkala Buniin. Tavattiin sattumalta unkarilainen pariskunta, jonka takia alitettiin koko aikataulu taas ihan uusiksi. He ehdottivat etta voisivat odottaa meita viikon niin jaettas "asuntovene" jolla paastaisi yhdessa kiertamaan Tanjun Puting National Parkkia viiden paivan ajan. Tuttuun tapaan minulle sitten tietysti tarjottiin niin mahdollisuutta paasta Borneon sydamen alueelle WWFn kanssa tutstumaan ylankosademetsiin seka tutustumaan ja seuraamaan brittilaisen tutkijan uudelleen metsittamis vaikkarin tekoa metsatutkimusasemalle. Tuttuun tyyliin jouduin taas kieltaytymaan mahtavista tarjouksista. Voi millanen meidan reissu olis ollut jos meilla olis ollut enemman aikaa!
palaillaan taas tietokoneen aareen viidakkoreissun jalkeen Pontianakissa.
Isoja haleja ja ollaan edelleen niin kateellisia siita etta Suomessa oli kerrankin mahtava talvi!
Terkuin,
mummohikiset Anna ja Sami
- comments