Profile
Blog
Photos
Videos
Hei!
Terveisia Pangkalan Bunista eli etelaisesta Borneosta! Kotiuduttiin tanne eilen viiden paivan viidakkoreissulta. Lahdettiin lauantai aamuna unkarilaispariskunnan Noran ja Balin seka paatin kuskin, oppaan (Jenie) ja apupojan/kokin kanssa Tanjung Puting National Parkkiin. Kansallispuisto on tunnettu orangeistaan ja siita etta joessa ei kannata uida, jos ei halua joutua krokotiilin mahaan. Sami odotti innoissaan mollottelya jokipaatilla ja anna toivoi nakevansa kunnon sademetsaa ja orankeja edes yhden kerran kun kerran Borneoon asti ollaan tultu.
Oppaamme Jenie osoittautui aivan taydelliseksi oppaaksi. Han oli todellinen luonnon ja elainten ystava, joka tunsi jokaisen orangin jo kaukaa nimelta ja selvasti rakasti metsaa yli kaiken. Taalla oppaat kun voivat olla vaikka millasia aalioita, joten saatiin oikea lottovoitto. Kun oltiin tunnin ajan matkustettu jokea pitkin meidan napsakalla paatilla nahtiin jo ensimmaiset nenaapinat, joita taalla kutsutaan hollantilaisiksi, koska niilla on jumalattoman komeat klyyverit. Ryhman pomon tunnistaa kaikkein komeimmasta nenukasta ja yltiolesoilevasta asenteesta. Apinat tarkkailivat meita jokivarren puista ja sitten kun toinen paatti meni ohi ne tajusivat etta nyt on oiva aika ylittaa joki. Apinat ovat niin fiksuja otuksia etta ne ylittavat joen hyvin harvoin ja silloin kun ne sen tekevat ne odottavat etta paikalle sattuu pari alusta, jotka pelottelvat krokot pois. Apinalauma hyppasi sitten mudanvariseen jokeen kuningatar edelta ja ne aloittivat uintimatkan. Pinnalla ei nakynyt kuin nena kun ne pistivat menemaan.
Hetken kuluttua naimme puussa nokottavan ison urosvilliorangin, joka tarkkaili meita. Aivan mieleton alku reissulle! Sen jalkeen naimme paljon paljon orankeja, mutta ensimmaisen korilaan nakeminen jai kylla mieleen. Parin tunnin joella lipumisen jalkeen jokihaarautui sisalle kansallispuistoon ja noin metrin alueella joen vari muuttui kirkkaaksi. Syyna tahan oli se etta paauoman varrella sijaitsee iso kultakaivos, joka on saastuttanut veden elohopealla ja samentanut jokiveden mudanvariseksi.
Nyt hieman paatistamme. Nimeamaton laivamme oli siis ravintolamme, vessamme, suihkumme, sateensuojamme, auringonsuojamme ja nukkumapaikkamme viiden paivan ajan. Vene oli puinen, aanekas, kaksikerroksinen ja kapea. Kannen keskikohdalla oli katos, joka suojasi meita auringolta. Kun rankkasade tuli rullasimme sivut kiinni ja nautimme edes hiukan viileammasta ilmasta. Yolla nukuimme nelistaan kannella moskiittoverkkojen alla. Nukkumatti tuli aina yhdeksan aikaan ja herasimme kuuden aikaan. Aikasin heraamisesta on tullut niin outo tapa. Sisainen kello heratti meidat tanakin aamuna kymmenen yli kuusi. Paatilla oli pontollinen veski ja kun moottorin laittoi paalle suihkusta tuli jokivetta jolla pystyi pesemaan itsensa.
Viiden paivan aikana Sami sai yliannostuksen metsassa kavelysta, kasvis ja seafoodpainotteiseta laivaruoasta ja moskiittojen pommittamana olosta ja erityisesti iilimadoista. Anna sai yliannostuksen moskiittoista, huonosta patjasta ja kamalalta haisevien moskiittomyrkkyjen holvaamisesta. Normaalisti metsissa tai laivalla ei ollut kovinkaan paljon moskiittoja mutta vimmeisina paivina kun olimme alempana joella ja maremmissa paokoissa moskiittoja oli jumalattomasti. Kamalin vessakokemus oli kun heti kun laski poksyt niin moskiittoparvi otti kohteeksi valkean herkan peppuihon ja viheliaiset aloittivat ruokailuhetken.
Samista tuli iilimatokisan voittaja, josta kunniasta han olisi halunnut kieltaytya. Viimeisena paivan oltiin kylla oltu jo liian kauan viidakossa koska mentiin viidakkoon paikalliseen tyyliin sandaaleissa. Kahlattiin tunnin ajan mutaisessa vedessa ja oikein paljaalla silmalla pystyi nakemaan maassa saalista odottavat iilimadot. Varpaanvaleista loytyi sitten taas ihania yllareita. Minulla eli Annalla oli selkeasti eniten iilimatoja, mutta vain yksi paatyi ruokailemaan. Iilimatoja koko sydamestaan vihaavalla samilla ei kaynyt niin hyva tuuri vaan jo toisena paivana iilimato loysi tiensa Samin makoiseen nilkkaan paksun sukan lapi.
Valitettavasti Borneosta ei loydy edes kansallispuistosta enaa sellaista rehevaa ja suuripuista sademtsaa mita ollaan nahty telkkarissa. Valilla tuntui etta suomalaisessa metsassa on enemman biodiversiteettia kuin siella. Sydanta taas sarki oikein kunnolla kun kateltiin mita laittomat hakkuut olivat aiheuttaneet kansallispuistossa. Seurauksena oli hiekkainen aukio, jossa kasvoi kitukasvuista ruohoa ja pensaikkoa seka nokotti muutama myohemmin metsapaloissa palanut puu. Tata jatkui silmankantamattomiin. Siella taalla oli istutettuja puuntaimia joilla yritettiin saada metsa takaisin "normaaliin" tilaan. Tehtava on kuitenkin melko mahdoton, koska maa muuttuu heti korkeiden puiden hakkuun jalkeen kuumaksi hiekkaeramaaksi.
Nyt mukaviin asioihin eli siihen etta metsa kuhisi edelleen apinoita. (Kestetaan positiivisina eli ei ajatella tassa valissa sita etta muualla isoja apinoita onkin sitten vaikeampi loytaa). Seurattiin orankien touhuilua joka paiva parin tunnin ajan eri lisaruokinta paikoilla. Orangit saavat sokeriruokoa ja banaaneja jotta ne voisvat pulskemmin heikentyneessa metsassa ja paikalliset malajisukuiset kansat, jotka ovat maanviljelijoita, tuntisivat etta luonnonsuojelusta seuraa heillekkin hyotya kun apinat eivat mene heidan puutarhoihinsa ja pelloille ja turistit tietysti tuovat tyota. Paljon ihmisten kanssa tekemisissa olleet orangit (esim.hoidettavana olleet tai vankeudessa syntyneet) olivat todella ihmisiin tottuneita ja yrittivat koskea ja tulla viekkuun. Orankeihin ei saisi koskea, koska ne saavat ihmisilta popoja jotka voivat olla niille hengenvaarallisia. Nahtiin nenaapinoiden ja orankien lisaksi myos gibboneita ja makakeja seka skorppioni mutta ei valitettavasti krokotiileja.
Nyt pitaa lopetella kun aivotoiminta on aivan jumissa koska on niin kova nalka. Tekisi kylla ihan hyvaa olla vahan aikaa nalassakin koska on tullut maisteltua vahan turhan paljon paikallisia herkkuja, jotka ovat sitten kertyneet tuohon vyotaron seudulle. Sokeriin on varmaankin muodostunut riippuvuus taalla ollessa, jolle pitaa tehda kylla loppu Suomessa.
Seuraavan kerran kirjoitellaankin sitten Pontianakista eli Lansi-Kalimantanista, jonne lennetaan huomenna Balin ja Noran kanssa.
Halauksin,
Anna ja Sammy
- comments