Kruger National park 27.2.- 1.3.09

Edessä on ensimmäinen valmiiksi järjestetty matka johon osallistumme. Matka maksettiin jo pari viikkoa sitten ja kaikki on ottanut perjantain vapaaksi. Aamulla kävelimme tuohon tien poskeen odottelemaan, jossa sitten afrikkalaiseen tyyliin ooteltiinkin yli tunti kyytiä. Vihdoin meitä saapui kombi noutamaan ja matka saatiin alkuun.

Saavuimme ensimmäiseen yöpaikkaan joka oli aivan mielettömän hieno mesta. Vihreää nurmikkoa, palmuja, sininen taivas, porottava aurinko, uima-allas, olkikattoisia huoneita, terasseja, vuoret ympärillä: näky oli suoraan matkaesitteestä. Huoneet olivat kuin hienosta hotellista konsanaan, suklaat tyynyllä ja suihkusta tuli lämmintä vettä!

Illalla pääsimme ensimmäiselle safarille Krugerin kansallispuistoon. Kiivettiin safariautoon, joka oli avonainen kuorma-auto pressukatolla. Kuskina meillä oli nainen, jolla oli tietysti kivääri mukana. Yösafari kesti 3 tuntia ja näimme kirahveja, sarvikuonoja, impaloita ja paljon seeproja. Puisto on mahtava. Alue on yli kaksi kertaa Swazimaan kokoinen ja eläimet elää siellä tietysti aivan omavaraisesti kuten missä tahansa luonnossa. Alueella vain on aidat ympärillä, mutta luonnonlait menee ihan samalla tavalla. Osa eläimistä on tuotu alueelle, mutta suurin osa on siellä jo ollut. Eläimet ovat kuitenkin hieman tottuneet ja kesyyntyneet, eivätkä häiriinny autoista. Pimeän laskeuduttua etsimme eläimiä valonheittimien kanssa ja löytyihän niitä silmäpareja tuijottamassa meitä. Oli aika hurja fiilis, kun pysähdyimme keskelle ei mitään ja astuimme ulos autosta: Taivas ja tähdet kattona, heinikkoa tienä ja ympärillä villieläimiä ties kuinka lähellä vaanimassa meitä suomalaisia makupaloja. Onneksi kuskimme suojeli meitä ase valmiudessa.

( kirjottanut Sari)

Lauantaina Oli paivasafarin aika. Lahdettiin upouuden kombimme ja Krugerin elaimiin perehtyneen kuskimme kera kiertelemaan puistoa. Tietysti taas lukemattomat maarat niita ian ikuisia impaloita nahtiin ihan kyllastymiseen saakka. Hienoa oli kun tormattiin ainakin kymmenpaiseen norsulaumaan jotka oli ylittamassa tieta. Siina oli parit poikasetkin ja emot suojeli niita isoilla kehoillaan meilta. Mut siita vasta riemu repes kun kolme naarasleijonaa lontysti meita vastaan paivakavelyllaan. Isot kissimirrit kappaili coolisti kahden metrin paassa meidan autosta..mietittiinkin siina kohtaa et kuin villielaimia naa sitte onkaan ku ei nayta pelkaavan ollenkaan..mut tultiin siihen tulokseen et ne on jo niin tottunu siihen et autot ei tee pahaa joten mita niil olis pelattavaakaan. Ja kylla ne sit pelasty ku mentiin liian lahelle. Olis pitany kyl saada meijan ilmeet nauhalle kun leijonat lahesty..kaikki oli ihan liekeissa ja varpaisiin asti jannittyneita. huhhuh. No siita jatkettiin sitte lammelle, missa olis voinu bongata hippoja. Niita ei nahty mut ys hieno historiallinen kalliomaalaus kyllakin ja vedessa chillaileva buffalo tosi kaukaa kiikareilla. Paikalla oli pari aseistautunutta miesta hippojen ja krokotiilien varalta. Onneks niiden ei tarvinnu kayttaa aseita. Krokotiili nahtiin mohemmin toisessa lammessa vaaniskelemassa pahaa-aavistamattomia uhrejaan.

Lounastauolla pysahdyttiin Krugerin kahvilaan, jonka terassin katossa nukkui x maara lepakoita..siina olis varmaan kiva istuu illalla kun ne heraa;) Kahvilan yhteydessa oli myos Krugerin oma museo, missa kaytiin pallistelemassa seepran ja leijonan sikioita ja upeita luontokuvaajien ottamia kuvia Krugerin elaimista ja luonnosta. Sitten olikin aika aloittaa kotimatka..joka ei ollukaan niin lyhyt kun luultiin... Ajettiin nimittain hiukka harhaan ja hyva kun kerettiin just ja just Krugerin porteista ulos ennen ku ne meni kiinni..Meille oli luvattu illallinen seuraavassa yopaikassa, Forever resortin lodgessa klo 21. Myohastyttiin siita noin tunti ja oli aika noloo kun kaikki tyontekijat oli sit jutunu odottaa meita siella. Kuskikin sai vissiin vahan huutia sen pomoilta, mut jatettiin sille onneks positiiviset palautelaput, silla hoisihan se asiat hyvin kuitenki vaikka vahan reitilta poikkeskin ja bensa meinas loppuu kesken ja sillai:) Mahtavan buffetruokailun jalkeen kaikki oli aivan valmista kauraa nukkumaan neljan hengen keittiollisissa mokeissaan.

Sunnuntaina herättyämme huomattiin apinalauman vallanneen meidan etupihan. Nahtiin ikkunasta kun yksi niista varasti naaapurimokin kynnysmaton ja loput leikki katolla ja terassilla. Fiksuina ihmisina meikalaiset oli jattany ulko-oven lukitsematta pienen ammuisen happihyppelyn jalkeen. Seuraavana hetkena kun astuin makuuhuoneesta eteiseen, suoraan silmiini tuijotti iso apina. Jahmetyin, otin pienen mietintahetken ja sujahdin takaisinmakkuhuoneeseen ovi tiukasti perassa kiinni. Huusin Marjolle ja Emilialle jotka oli toisessa huoneessa tilanneraportin ja sanoin etten uskaltanu alkaa haataa apinaa pois meinaan ne on tosi vahvoja kun ne suuttuu. Marjo keksi idean et heitetaan ulos omena niin se lahtee sen peraan, mutta siina kohtaa karvainen kaverimme oli jo haipynyt pihalle punainen takamus vilkkuen ja kahvikermajauhepussi mukanaan. Antoisa ryostoretki siis sille ja me jaatiin ilman kahvikermaa, poloiset. No saikahdyksesta selvittyamme lähdettiin aamupalalle paarakennukseen ja sen jalkeen aamukävelylle ihaniin maisemiin.

Patikointi oli joitakin kilometrejä ja maisemat upeita. Sademetsä fiilistä, vesiputouksia, liaaneja, kaktuksia, vuoria, kasveja ja ötököitä sekä sadetta. Ihan parasta ehka tahan asti koko matkassa! Onneksi ei mitään kaameita öttiäisiä nähty eikä käärmeisiin törmäilty. Apinoita oli paljon ja välillä ne piti hirveää mekkalaa ja meuhkasivat edestakaisin puissa.

Matka jatkui kotia kohti maisemareittiä pitkin. Tie mutkitteli vuoristossa, jonka ylitimme. Maisemia oli hieman vaikeaa välillä nähdä, sillä keli oli tosi tylsä ja sateinen ja vuoret oli pääosin ihan pilvessä. Pysähdyimme parhaalle näköalapaikalla, jossa sade piiskasi meitä ja pilvet ympäröi. Mietimme, että viitsiikö sitä edes lähteä kävelemään kun ei kuitenkaan mitään näe. Vaan kyllä kannatti kastua ja paleltua, sillä huh huh, kun sitä tunti itsensä taas niin pieneksi tässä maailmassa.Kävelimme rotkon reunalle josta tippui 2000 metriä alaspäin! Kyllä vain, olimme 2 kilometrin korkeudessa ja vaikka itse en pelkää korkeita paikkoja niin kyllä siinä hiukan huimasi kun päätään käänteli kun ei meinannut millään näkökenttä riittää siihen kaikkeen mitä sieltä näkyi. Alhaalla oli vuoria, jokia, järviä, lisää rotkoja, pilviä nousi ylöspäin ja huh kun maisema oli pysähdyttävä.

Kotimatka sujui mukavasti nukkuessa. Se rauhallinen hetki päättyikin sitten Etelä-Afrikan rajalle, jossa oli lievästi sanottuna kaaos. Paikalla oli kaksi virkailijaa ja satoja rajanylittäjiä. Käytävästä tuntui happi sekä kärsivällisyys loppuvan. Mutta tunnin "jonottamisen" ( ryntailysta ja kyynerpaataktikoinnista mustelmille joutumisen) jälkeen pääsimme taas ulkomailta kotimaahan ja Swazimaan puolella ei tarvinnut enää odottaa. Ja taas oli siis saatu leima ulos Etelä-Afrikasta ja uusi leima sisään Swazimaahan. Voin kertoa, että kyllä on leimoja kertynyt passiin tämän Afrikkareissun aikana. Monet ovat myos oppineet melkoisesti kärsivällisemmiksi :o)

(kirjottanut Sari feat Saana)