Profile
Blog
Photos
Videos
Päivän biisi: -Mumford & Sons- "The Cave"
http://www.youtube.com/watch?v=fNy8llTLvuA&ob=av3n
HUOMIO! Tämän tarinan jälkeen jokainen teistä rakastaa paskaa työtään ja menee huomenna hymyssä suin työpaikalle halaamaan jokaista mulkkua työtoveriaan. Jopa sitä kaljuuntuvaa ylipainoista narsistipomoa, joka jälleen kerran valitsi sen viereisen toimiston perseennuolijan kuukauden työntekijäksi, vaikka kaikki työpaikalla tietävät, että juuri sinä olet koko organisaation todelliset aivot...
Bolivian matkailu on yhtä ennätysten rikkomista. Nyt on jo oltu maailman korkeimmalla järvellä, pääkaupungissa ja suola-aavikolla. Nyt ennätystehtailu jatkui maailman korkeimman kaupungin Potosin muodossa. Potosi lepäilee himpun verran päälle neljässä donitsissa ja koko kaupungin "leipä" pyörii kaivosbisneksen ympärillä. Nyt onkin siis hyvä hetki kirjoittaa pitkästä aikaa asiaa.
Potosissa on Etelä-Amerikan suurin kaivosalue, joka käsittää pitkälti yli 200 eri kaivantoa. Pääasialliset tulonlähteet kaivoksissa ovat hopea ja sinkki. Systeemi toimii niin, että jokainen kaivosmies toimii itsenäisesti myyden löytämänsä mineraalit viereiseen valtionomistamaan tehtaaseen. Valtio nappaa välistä 15% ja kaivosmiehelle jää 85%. Tarinoiden mukaan normaali Potosin asukas tienaa kaupungissa 700-800 boliviaanoa/kk (80-90 euroa!), kun taas kaivosmies voi tienata 1000-4000 boliviaanoa/kk. Täytyy kuitenkin muistaa, että työhön liittyy valtavia riskejä. Samaisten kaupunkitarinoiden mukaan ainoastaan 3-15% kaikista kaivosmiehistä tienaa todellisuudessa työssään kaupunkilaista paremmin. Mineraalien löytäminen on vaikeaa ja usein silkasta onnesta kiinni. Lisäksi olot ovat kurjat, työviikot pitkiä ja ihmisiä kuolee jatkuvasti. Miesten elinikä kaivokseen astumisen jälkeen on keskimäärin 10-15 vuotta. Duunarit kuolee pääasiassa keuhkoahtaumaan, mikä johtuu pölyisistä ja kaoottisista työoloista. Lisäksi tapahtuu paljon onnettomuuksia, epäonnistuneita räjäytyksiä, sortuvia seinämiä ja muuta vastaavaa. Itsellä oli vielä muutaman vuoden takaiset Chilen kaivosturmat vahvasti takaraivossa, joten oli lähdettävä tutkimaan, että mitä siellä vuoren sisällä todellisuudessa tapahtuu.
Potosin keskusta on täynnä matkatoimistoja, jotka tarjoaa 5-6 tunnin vierailua kaivoksiin. Jokainen joutuu allekirjoittamaan vastuuvapautuksen yritykselle mahdollisen onnettomuuden tai kuoleman tapahtuessa. Siispä nimeä paperiin ja 6-henkisellä tiimillä kaivoskuteet niskaan ja vuoren sisään. Ensin tosin lähdettiin miners marketille, josta jokainen pystyi ostamaan lahjoja kaivosmiehille. Jotkut osti pullon limua, jotkut pussin kokalehtiä ja jotkut taas pötkön dynamiittia. Itse sen sijaan ostin perushärmäläisen perjantain kunniaksi pullon 96% alkoholia. Kyseinen Etelä-Bolivian Elysee on suurin piirtein ainoa asia, joka pitää kaivosmiehet järjissään, joten lahja tuntui oikealta. Kokeeksi muutama huikka viinapullosta omaan naamaan ja vuoren uumeniin. Kaivos toimii kuudessa eri tasossa ja mitä syvemmälle mennään, sitä ahtaammaksi, kuumemmaksi ja pölyisemmäksi olot käyvät. Me rymyttiin ensin ykköstasoa pitkin ja jo siinä joutui suurimman osan ajasta etenemään tiukassa kyyryssä, ettei päänuppi kolahtanut kattoon. Matkalla tavattiin muutamia kaivosmiehiä itse työn aktissa. Eräskin 54 v. herra oli työskennellyt kaivoksessa jo 36 v, toinen 21-vuotias jantteri taas oli uhrannut elämäänsä 8 v. helvetin uumenissa. Sairasta, mutta totta.
Seuraavaksi mentiin morjestamaan kaivoksen jumalaa Jorgiota. Jorgio ei suinkaan ole ihminen vaan ihmisen ja karhun seksuaalisesta kanssakäymisestä syntynyttä friikkiä muistuttava kivestä hakattu veistos. Kaivosmiehet käyvät tasaisin väliajoin uhraamassa kivipatsaalle alkoholia, onnen amuletteja ja kokalehtiä, jotta tämä suojelisi heitä onnettomuuksilta. Kaivoksen jumalille tyypillistä on miehisyys. Naiset kaivoksessa tuovat huonoa onnea, minkä johdosta jokaiselle jumalalle on veistetty valtava penis muistuttamaan maskuliinisuudesta. Jorgiolla oli sinänsä huono päivä, että hänen mulkkunsa oli villeissä kaivosorgioissa katkennut. Ei siis ollut kovinkaan turvallinen olo jatkaa matkaa kaivoksessa, jossa meitä suojeli katkinaisella mulkerolla heiluva jumala. Voihan vehje!
Kaivosturnee jatkui yhä syvemmälle ja tasaisin väliajoin pysähdyttiin antamaan duunareille lahjoja päivän piristykseksi. Olot kävi yhä vaikeammaksi ja aika-ajoin jouduttiin kuteet mudassa ryömimään juuri ja juuri ihmisen mentävää tunnelia pitkin polvia halkovassa kivikossa. Aivan vitun käsittämätöntä meininkiä! Pahoittelut voimasanojen käytöstä, mutta se on tällä hetkellä ainoa tapa antaa edes jotain osviittaa olosuhteista näin tekstin muodossa. Lopulta kolmen tunnin meuhkaamisen jälkeen koko porukka selvisi elossa ulos vuoren uumenista.
Mä oon paljon nähnyt elämässäni, mutta tämä oli ehkä se kaikkein silmiä avaavin kokemus tähän asti. Meidän opas oli täysin oikeassa. Tämän turneen jälkeen jokainen tulee rakastamaan omaa työtään oli se sitten paskakuski, excelsetä tai siwan kassa. Mä olen aina sanonut haluavani lähettää jokaisen länsimaalaisen Mumbain kaduille viikoksi elämään dollarilla päivässä niinkuin paikalliset. Nyt mä haluan lähettää jokaisen päiväksi Potosin kaivokseen katsomaan, miltä helvetti näyttää. Luulisi jokapäiväisen ruikuttamisen loppuvan... Toisaalta tällaisten juttujen jälkeen voi myös kyseenalaistaa oman oikeuden vierailla kaivoksessa. Onko oikein mennä varakkaana länkkärinä katsomaan vierestä toisten hidasta kuolemaa? Mun mielestä tässä tapauksessa on. Tämä oli yksi niistä turismin kohteista, joista on oikeasti hyötyä. Ensinnäkin mun valitsema Koala Tours -matkatoimisto lahjoittaa 15% rahoista suoraan kaivosmiehille ja heidän perheilleen. Toiseksi mainarit olivat oikeasti iloisia saadessaan kaikilta turisteilta lahjoja kaivoksen uumeniin, joten tästä on heille konkreettista hyötyä. Lisäksi pidemmän tähtäimen positiivinen juttu on se, että turismin kasvaessa alueella, yhä enemmän kaivosmiehiä pääsee pois kaivoksesta esimerkiksi oppaan hommiin. Kaikki kaivoksissa oppaina työskentelevät ovat entisiä kaivosmiehiä, joten heidän tietotaitonsa on hyödynnetty huomattavasti terveemmällä tavalla. Tällästä siis elämä Potosissa. Äärimmäisen rankkaa katseltavaa, joten oli parempi jatkaa matkaa takaisin tutkimaan maan pääkaupunki La Pazia.
La Pazin on pakko olla katukuvaltaan ja arkkitehtuuriltaan yksi Etelä-Amerikan rumimmista suurkaupungeista. Masentavan punertavaa tiilitaloa toisensa perään ilman mitään sielua. Jos Rio de Janeiro on metropolien banaaninlehteen kääriytynyt Megan Fox, on La Paz ehdottomasti korsettiin puettu ja huonosti meikattu Paavo Väyrynen. Mutta kuten ihmistenkin kanssa, rumakin voi olla mielenkiintoista. (Tämä ei koske Väyrystä!)
Mä oon ollut elämäni aikana kymmenissä vuoristokaupungeissa ja -kylissä, mutten kertaakaan näin isossa. Vuoristossa sijaitseva La Paz on yli 3600 m korkeudessa ja täten maailman korkein pääkaupunki. Populaatiota löytyy jonkun matkaa toista miljoonaa. Tuntui jotenkin hauskalta olla miljoonakaupungissa ja kävellä koko ajan ylä- tai alamäkeä. Lisäksi kaupungin kadut joka ilta valtaava markkinahössötys oli varsin mukaansa tempaava.
La Pazin kaduista tulee vahvasti mieleen aasialaiset suurkaupungit. Siellä tapahtuva yrittäjyyden vapaus on jotain, mistä moni työttömyyskassalla mässäilevä taskubiljardin Ronnie O'Sullivan voisi ottaa oppia. Kuka tahansa voi mennä kadulle ja myydä mitä tahansa. Suurella osalla myyjistä on itserakennetut myyntikojut, joista tavaraa kaupitellaan. Ne keillä ei ole kojua, on yleensä kyhännyt tuotteilleen pienen puisen pöydän. Ne taas keillä ei ole varaa edes pöytään, on levittänyt kadulle kankaan alustaksi. Kaikista epätoivoisimmilla kauppiailla ei ole edes liinaa, vaan roikuttavat käsissään vaikkapa kravatteja tai kaulaliinoja. Suomalaisesta "meillä on kultalusikka korvia myöten hanurissa eikä silti arvosteta mitään" -näkökulmasta näky voi olla raffi, mutta jostain näiden paikallisten on se päivittäinen dollari raavittava. Välillä reissuilla tuleekin ostettua jotain täysin tyhjänpäiväistä pelkästä sympatiasta yksikätistä, sokeaa tai muuten vaan totaaliköyhää kaupustelijaa kohtaan.
Seuraavassa hieman erikoisimpia esimerkkejä. Eräs rouva kaupitteli pelkästään vessapaperia ja vanupuikkoja. Toinen taas rusinoita ja luumuja. Eräs herra sen sijaan veti perässään kärryä, josta irtosi halvalla muun muassa kengänpohjia ja kynsileikkureita. Yksi ihanasti hymyilevä vanhempi senorita oli laittanut toimeentulonsa muovisten roskakorien ja seinäkellojen varaan. Toisin sanoen täällä myydään juuri sitä, mitä millonkin saadaan käsiin raavittua. Tähän kun lisää paskan katutaiteen huonoine Michael Jackson moon walkeineen ja humalaisine macarena-esityksineen, oli yksi kaikkien aikojen katucocktaileista valmis. Kaikista paras näky oli kuitenkin pyörien päälle nostettu kaasulla lämmitettävä uuni, jonka päällä metrin korkuinen läjä uunipitsoja. Ei muuta ku dollari tiskiin, rollaava uunilätty naamaan ja baanalle! Hahaa, rahan teossa ei näköjään tunneta rajoja. Taivas varjele tätä mielikuvituksen määrää.
Jotta markkinahäminä olisi saanut arvoisensa lopun oli vielä lopuksi suunnattava La Pazin perinteisille noitamarkkinoille. Minä naiiviuttani luulin näkeväni luudalla lentäviä vanhoja akkoja ja heidän loitsujaan, joten kun akat pysyi lopulta tiukasti kiinni lattiassa ja luudat heidän käsissään, oli paikka hieman pettymys. Hyllyiltä löytyi yrttejä, onnenamuletteja, kuivattuja liskoja ja muuta erikoista piperrystä, muttei mitään erityisen raflaavaa. Tulipahan käytyä. Viimeisen illan kunniaksi tuli vielä parin jenkkikamun kanssa hieman läträttyä, jotta varmasti saatiin kunnon morkkikset tulevaa lentohelvettiä varten. Oli tullut aika jättää mielenkiintoinen Bolivia ja jatkaa kohti reissun loppuhuipennusta...
Nyt pelin henki on nimittäin se, että allekirjoittanut toteuttaa pitkän unelmansa ja lentää viimeiseksi kolmeksi viikoksi Fidelin ja Erneston kotikonnuille maahan, missä sikari palaa, rommi virtaa ja rytmit valtaa sielun... Viva Kuuba!!
T. Ernesto Manuvara
- comments
Työn orja Ctrl + Alt + Del
A-V-T Loistavaa loppuhuipennusta! Ei muuta kuin nokka kohti Havannaa Querilla Radion soidessa ja Hasta La Victoria Siempre mielessä! Ja paksu rössäkkä huuleen, senorita kainaloon ja cuba libre pyörimään kielen päälle... ;)