Profile
Blog
Photos
Videos
Päivän biisi: -Orishas- "El Kilo"
http://www.youtube.com/watch?v=9uEttBMAwEs&ob=av2e
"Ota pala Tolkienia, ripaus Gabriel Garcia Marquezia, sekoita ne 1960-luvun psykedeliaan ja anna hautua kylmän sodan sosialismin kanssa. Tämän jälkeen jätä se seisomaan 400 vuodeksi maantieteellisesti eristäytyneen tropiikin keskelle ilman kosketusta ulkopuoliseen maailmaan. Welcome to Baracoa, Cuba!"
Näillä sanoin kuvailee Lonely Planet paikkaa, jossa tällä hetkellä jumittelen. Matka tänne oli kuitenkin pitkä ja kivinen, joten Baracoasta lisää myöhemmin.
Heti alkuun mä annan yhden neuvon kaikille, ketkä tekee budjettejaan Latino-Amerikan reissua varten. Lentäminen on helvetin kallista! Halvin lento La Pazista Havannaan maksoi 600 euroa ja pituutta 34 tuntia. Edessä oli ensin 14 tunnin stoppi Kolumbian pääkaupunki Bogotassa, joten ajattelin lähteä kaupungille hengaamaan. Kolumbia on maa, josta mä olin kaikilta kuullut pelkästään hyvää, joten odotukset oli korkealla. Ensihetkistä lähtien nämä odotukset jopa ylittyivät ja syntyi suuri lomaromanssini Bogotan ja Kolumbian kanssa. Joissain kaupungeissa vaan kaikki natsaa kohdilleen: ihmiset, ruoka, infrastruktuuri, liikenne, luonto, naamat, kuppikoko, ilmasto, ihan kaikki. Missään Etelä-Amerikassa en ollut vielä tuntenut oloani niin kotoisaksi ja halutuksi kuin täällä. Kaikki heitteli yläfemmoja ja tuli kyselemään kuulumisia. Mimmeiltä tuli silmää enemmän ku koskaa ja voinen taata teille hyvät kikulistit, että daamit on latinolaista laatutyötä, josta ei kuori enää parane!
Päivä vierähti lopulta katukuvaa katsastellessa, paikallisten kanssa lörpötellessä ja kolumbialaiseen keittiöön tutustuessa. Kolumbian katukeittiön erikoisuutena oli herkullinen muki, joka oli täynnä hedelmiä, juustoa ja makeaa siirappia. Ei tulisi itelle ensimmäisenä moinen mixi mieleen, mutta hyvin se toimi. Lopulta illansuussa oli palattava lentokentälle ja suunnattava seuraavaksi Costa Ricaan. Jos mua joku tällä reissulla jää kaivelemaan, on se ehdottomasti Kolumbia. Eikös Bogotan pitänyt olla se paikka, missä tulee luoti ohimoon heti kun lentokentän ovet aukeaa? Huutonaurua tälle pelon ilmapiirille! Totuus oli jälleen kerran eri, mitä media meille syöttää. Ite pääsin käymään tällä reissulla Leticiassa ja nyt Bogotassa ja uskallan jo melkein tällä kokemuksella julistaa Kolumbian Etelä-Amerikan huikeimmaksi maaksi. Kaikkea Andien vuoristoista Karibian rantoihin. Tänne on palattava, piste.
Costa Ricassa mulla oli 12 tunnin stoppi yöllä, joten tyydyin vetämään unta kuutioon lentokentän tappopenkeillä. Aamulla matka jatkui kohti tulisimpia hiiliä, mitä olen joutunut ikinä kohtaamaan. Kuubaan Havannan lentokentälle saavuttuani jouduin nimittäin sellaiseen syväkuulusteluun, että meinas jännäkakka puskea pitkin tullikopin seiniä. Huumeita tai muuta vastaavaa mulla ei tietenkään rinkassa ollut. Sen sijaan mukanani edelleen kulkeutui Amazonian apteekista poistamani "lääkeaineet" kuten viidakkoviagra, boan myrkky ja anacondavoide. Kuubaan on kiellettyä viedä mitään eläinperäisiä tuotteita, joten hiki puski otsalohkolle, kun tullivirkailija jämäkällä otteellaan nappasi vaalean skandinaavin tarkastuksen kohteeksi. Ensin asialle laitettiin huumekoira nuuhkimaan mun reppuja. Mä en ollut huolissani muusta kuin boan myrkystä, joka haisee hyvin erikoiselle ja oli kaiken lisäksi vuotanut hieman pussin pohjalle. Huumehurtta rupesi tietenkin puremaan mun rinkkaa juuri kyseisen taskun kohdalta, joten seuraavaksi mut ohjattiin sivummalle tarkempaa tutkimusta varten. Kumihanskat ja rakas rektumini pysyi onneksi koskemattomanana. Sen sijaan seuraavan puolentoista tunnin aikana tullivirkailija kävi läpi aivan kaiken rinkasta löytyvän. Hän jopa luki mun reissumuistiinpanot, tutki shampoopullon sisällön ja uteli ärtyneenä shortseissani olleista cannabislehden kuvioista. Juuri kun hän oli avaamassa mun amazonian lääkepussukan suuaukkoa, tuli avustava tullivirkailija keskeyttämään jollain muulla asialla. Samassa hän unohti katsoa pussin sisälle ja jatkoi tämän jälkeen muun repun tutkimista. Tässä vaiheessa allekirjoittanut huokaisi syvään helpotuksesta. Mitään ei lopulta löytynyt, joten tilanne raukesi kättelyihin ja tervetuloa Kuubaan -toivotuksiin. Kävipä joulu sanon minä!
Jo Boliviasta lähdettyäni mua arvelutti koko homma, koska mielessä jyskytti fakta siitä, että Kuubassa kaikki on niin erilaista. Ongelma oli lähinnä siinä, että edes minä en tiedä, mitä esim. kyseinen viidakkoviagra pitää sisällään. Jos virkailija olisi pullon laukusta löytänyt, olisin mä takuuvarmasti viettänyt lentokentällä huomattavasti pidempään kunnes sisältö olisi selvitetty. Pahimmassa tapauksessa mä olisin ollut kuubalaisessa putkassa odottamassa tutkimustuloksia ja vähintäänkin maksanut kovat verot droppien tuomisesta. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä, joten jokaiselle Kuubaan tulijalle tiedoksi: Älkää kantako mitään vähänkään epäilyttävää rinkassanne, sillä täällä jos jossain siitä voi olla niskavilloja(tai peräreikää) myöten kusessa(tai kumihanskassa).
Sitten itse asiaan. Havannaan oli tarkoitus palata myöhemmin, joten ensin suunnaksi Kuuban itäinen kärki ja Guantanamon osavaltio. Karibian meren rannalta löytyvä Baracoa on Kuuban vanhin kaupunki, jossa kaikki on vähän erilaista. Kuten alun kuvauksesta voinee ymmärtää, on kyseessä hyvin eristäytynyttä ja omalaatuista meininkiä. Mulle suurin syy visiittiin oli ruoka, jonka piti huhujen mukaan olla parasta Kuubassa. Ensin oli kuitenkin löydettävä katto pään päälle.
Kuubassa on majoituksen suhteen oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, hotelli tai casa particulare. Hotellin käyttöohjetta ei toivottavasti tarvi kenellekään selventää, mutta paikalliset casat varmaan vaatii pienen luennon. Casa particularessa käytännössä yövytään paikallisen perheen luona. Taloista löytyy yleensä 1-2 huonetta, joista omistajat joutuvat maksamaan valtiolle veroa. Casat ovat siis normaalien kuubalaisten koteja, joten niitä voi olla vaikea erottaa katukuvasta. Parhaiten majapaikat löytää ulko-ovien yläpuolelle laitetusta I-kirjainta muistuttavasta laatasta. Jos merkki on sininen, olet länkkärinä tervetullut. Jos se taas on punainen, tarkoittaa se majoituksen olevan ainoastaan kuubalaisille. Minua kiinnosti kovasti hotellin sijaan yöpyä paikallisen perheen luona, joten tutustuin kadulla kuubalaiseen perheenisään, Albertoon, jonka huostaan iskin massiivisen telttakapulani pystyyn viiden päivän leiriytymisen merkiksi.
Koko Baracoan vierailun aikana mä en varsinaisesti harrastanut mitään erikoista. Alberto diilasi mulle laatikollisen baracoalaisia käsintehtyjä sikareita ja itse pidin huolen, että repussa oli koko viiden päivän ajan pullo Havana Club -rommia. Samaan taloon muutti myös mukava puolalainen pariskunta Martin ja Magda, joiden kanssa käytiin iltaisin istumassa iltaa Casa de la Trovan penkeillä kuuntelemassa kuubalaista tajunnanräjäyttävää musisointia. Päivisin tottakai pidettiin huoli, ettei mitään paljon hehkutetusta ruokavaliosta jäänyt nielemättä. Baracoan erikoisuus on tomaateilla, valkosipulilla ja erilaisilla mausteilla terästetty kookoskastike, joka tarjoillaan yleensä meren elukoiden kuten hain, mustekalan, red snapperin tai katkarapujen kera. Kaupungista löytyy kaikkea kivaa myös makean ystäville. Cucurucho on herkku, jota kokeilematta ei Baracoasta saa lähteä. Tämä palmun lehden sisään kääritty makupommi pitää sisällään kuivattua kookosta, sokeria, hunajaa, pähkinää, papayaa, guayabaa ja mandariinia. Lisäksi alueella toimii Che Guevara -suklaatehdas, jonka tuotoksia pääsee helpoiten snackailemaan keskustan Casa de Chocolatessa.
Yhtenä päivänä aktivoitiin itsemme 22 km päässä löytyvälle Maguana-rannalle grillaamaan rasvakerroksiamme. Valkoisella rannalla Karibian meren äärellä sikari suussa ja rommileka kädessä palmun alla istuessani, mieleen jyrähti fakta siitä, että pian tämä ihanuus taas loppuu. Pian koittaa taas se hetki, jolloin elintilani kutistuu murto-osaan siitä, mitä se tällä hetkellä on. Se on se hetki, jolloin tuntuu kuin palaisi yläasteelta lastentarhaan holhottavaksi. Se on myös se hetki, jolloin 2 dollarin mojito vaihtuu 8 dollarin Lapin Kultaan. Onneksi se on myös hetki, jolloin näkee taas mahtavia ystäviä, perhettä ja aina niin sympaattisia NJK:n jäseniä. Nyt on siis aika nauttia viimeiset hetket täysillä!
Viimeisen Baracoan illan kunniaksi meidän kattoterassille kasattu bändi omisti viimeisen kappaleen minulle. Kappaleen, jonka sanoma oli surullinen: "Adios Markus!" Oli tullut aika hyvästellä Alberton mahtava perhe ja jättää Baracoa taakse. Nyt suunnitelmana on lähteä pikku hiljaa etenemään takasin kohti Havannaa pysähtyen matkalla muutamassa mielenkiintoisessa kohteessa. Ensimmäisenä näistä on kaiken kuubalaisen musiikin kohtu, senoritojen salainen serenadi ja mojitojen mosaiikki, Santiago de Cuba.
Ladies and senoritas, boys and b-boys, nu ska vi salsa!
- comments