Profile
Blog
Photos
Videos
Päivän biisi: -Nightwatchman- "One Man Revolution"
http://www.youtube.com/watch?v=vZnuGbCxN0o
"Todellisessa vallankumouksessa vallankumouksellinen joko voittaa tai kuolee"
-Ernesto "Che" Guevara-
Huh huh heijjaa sano Markus-setä, kun Kuubaan astui! Tää on niin käsittämätön maa, että mun jesarilla elmukelmuun käärityt kirjoittajan "lahjat" joutuu todella koetukselle, yrittäessä kertoa tätä kaikkea teille. Jostain turistinähtävyydestä on vielä helppo kirjottaa, mutta tämä ympärillä roihuava tunne, syke ja kuubalainen elämän himo on jo vaikeampaa. Kuubassa parasta on nimenomaan se, että täällä kaikki on niin erilaista. Jos joistain tuntuu, että kulttuurishokki iskee Thaimaassa, missä paikalliset puhuu sujuvampaa Suomea kuin Pataässän asiakkaat, niin koittakaapa Kuubaa...
Trinidadista matka jatkui Santa Claraan, joka on tunnettu oikeastaan vain yhdestä asiasta. Siellä Che Guevara painoi nimensä historian kirjoihin. Ilman Santa Claran joulukuun 1958 tapahtumia tuskin kukaan tietäisi Fidel Castroa ja asiat voisivat olla hyvin toisin. Santa Clara oli aikanaan ensimmäinen kaupunki, jonka viiksi-Fidelin joukot Che Guevaran johdolla valloittivat ja täten syrjäyttivät lopulta entisen hallitsijan Batistan vallastaan. Kaupunki onkin täynnä erilaisia Che Guevaran muistomerkkejä ja patsaita. Kierros oli hyvä aloittaa legendaarisimmasta eli valtavasta "commandanten" monumentista. Massiivinen muistomerkki oli arvoisensa spektaakkeli, mutta valitettavasti yhteydestä löytyvä herran urotekoja käsittelevä museo oli jostain syystä suljettu. Yhtä lailla suljettu oli myös vierestä löytyvä mausoleumi, josta löytyy Chen ja 16 muun Boliviassa murhatun sissin jäänteet. Harmi!
Historian oppitunti jatkui itse pääkallopaikalle, jossa koko vallankumous sai alkunsa. Kilometrin päässä Santa Claran keskustasta junan radan varressa löytyy paikka, jossa Che Guevara 18-henkisen joukkionsa kanssa suisti Batistan armeijan sotilasjunan raiteltaan, kukisti hänen 300 sotilaan vahvuisen joukko-osaston ja otti lopulta kaupungin haltuunsa. Muistopaikalla on edelleen solmussa neljä junanvaunua, joiden sisään on tänä päivänä kyhätty asiaa käsittelevä museo. Lisäksi vierestä löytyy turistinähtävyytenä itse bulldozer, jolla armeijan juna jyrättin huitsun vittuun kiskoiltaan. Paras tapa päättää vierailu, oli istua bulldozerin juurelle, sytyttää kuubalainen röppönen palamaan, räplätä hetki omia röppösiä ja hiljentyä kunnioittamaan maailmankuulun vallankumuksellisen muistoa. Tämän jälkeen mä jatkoin päivän ohjelmaani tsekkaamalla vielä useita kaupungista löytyviä Chen muistomerkkejä ja muita kunnianosoituksia.
Santa Clara ei muutoin ihmeitä tarjoa, mutta aiheesta kiinnostuneille ehdottomasti aitoa historian havinaa. Jos kiinnostaa syventyä siihen, miten yhdestä miehestä tuli niin valtavan suosittu ympäri maailmaa, suosittelen ehdottomasti menemään Santa Claraan. Mä oon Kuubassa paljon jutskannut paikallisten kanssa, koska mua on kiinnostanut, mitä herra todellisuudessa merkkaa heille. Vastaus on ollut yksimielinen. Kaikki täällä ihannoi Che Guevaraa. Hän on kansallissankari, joka symboloi heille karismaa, mahdollisuutta ja ennen kaikkea tekoja. Sen sijaan Fidel Castro jakaa vahvasti mielipiteitä. On ihmisiä, jotka aidosti diggailee Fideliä(ja nykyisin Raulia). Yhtä lailla hän on monille paikallisille pelkkiä puheita ja pelkät kasvot, joka otti suuren osan Che Guevaran kunniasta. Ja vaikka Fidel on läpi historian avoimesti surrut Guevaran kuolemaa, monet täällä ovat sitä mieltä, että hän lähetti soturinsa mahdottomaan tehtävään kuolemaan. Kuten joku viisas mies aikanaan sanoi, on maailmassa lopulta vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka puhuu ja niitä, jotka tekee. On jokseenkin paradoksaalista, että Che Guevara, joka ennen kaikkea ajoi köyhien ja vähäosaisten asiaa, oli yksi CIA:n etsityimmistä rikollisista. Hän oli myös mies, joka ennen kaikkea edusti vapautta koko kolmannelle maailmalle. Lopulta hänet epähumaanisti murhattiin ilman oikeudenkäyntiä ja haudattiin Bolivian maastoihin, josta jäännökset kaivettiin ja palautettiin Kuubaan vuonna 1997. Se siitä historian oppitunnista. Tämä on niin suuri osa Kuubaa, etten voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa asiasta. Nyt takaisin reissutapahtumiin.
Edessä oli reissun viimeiset maalliset kilometrit takaisin Havannaan, jossa tarkoitus fiiistellä viimeiset päivät ennen Suomeen paluuta. Havannassa on näkemistä yhtä paljon kun Malmön ja Örebron keskustoissa yhteensä, joten mä en edes yritä käydä selvittämään tätä valtavaa kaupunkia, koska puolet porukasta nukkuu jo nyt. Sanotaan nyt vaikka näin, että "virallisia" nähtävyyksiä on pitkälti toista sataa, joten oli aika ruveta poimimaan joukosta makeimpia juttuja. First things first, ensin oli totta kai rynnittävä Partagasin sikaritehtaaseen ja Havana Club -rommimuseoon ostamaan reppu täyteen elämää lyhentäviä, mutta tuskallisen koukuttavia nautintoaineita. Samalla tuli tsuumailtua keskustan mahtavaa ikivanhaa rakennustaidetta. Seuraavat päivät kului mm. automuseon, puistojen, vallankumousmuistomerkkien ja kevyen rommittelun ja sigettelyn merkeissä. Launtaina lähdin bussirundille muutaman kilometrin päähän centteristä pyörimään Havannan ehkä kuuluisimmalle tontille, Plaza de la Revolucionille. Valtavalta aukiolta löytyy yhden kansallissankarin Jose Martin patsas ja kaupungin korkein rakennelma, 138,5-metrinen valtava toteemipaalu. Totta helvetissä aukiolta löytyy myös "Hasta la Victoria Siempre" -tekstillä varustettu valtava Che Guevaran lärvi. Jos ei muuta niin ainakin on tullut kohtuu messevä annostus Che Guevaraa ja historiaa viime päivien aikana.
Havanna on kuin Che Guevara itse. Siinä todella on karismaa ja tyyliä. Mä en varsinaisesti ole mikään arkkitehtuurifriikki, mutta näitä rakennuksia on pakko fanittaa. Mä en myöskään ole mikään amiksen pakoputkiopiston kardaanin raiskaaja, mutta onhan nää Kuuban katukuvaa valloittavat vanhat jenkkiraudat makeen näkösiä. Hiljaa ohi rullaavat ja kolisevat Pontiacit, Chevroletit ja Cadillacit saa sinut todella tuntemaan itsesi keskelle 50-luvun gangsterileffaa, jossa luodit viuhuu kuin Voikkaan keskustassa konsanaan. Havanna ei kovasta kärkikolmikosta(Kathmandu, Rio de Janeiro, Bogota) johtuen pääse top 3 miljoonakaupunkien joukkoon, mutta ehkä tää sit on se neljäs. Joka tapauksessa helvetin hieno kaupunki!
Tää rupee kuulkaas olee pikku hiljaa tässä. Kuubasta sen verran vielä, et tänne kannattaa ehdottomasti tulla nyt. Paljon on puhetta siitä, kuinka täällä meiningit muuttuu, mutta vielä sitä ei katukuvassa näe millään lailla. Raul Castro on ollut puikoissa muutaman vuoden ja kaikki täällä ennakoivat, että asiat tulee muuttumaan. Sitä, kuinka paljon ja milloin, ei kukaan tiedä. Jos haluaa autenttisen matkailuelämyksen jossain täydellisen erilaisessa kulttuurissa, on tämä loistava kohde. Kuvitelkaa yhteiskunta, jossa ainoastaan 3-5% ihmisistä saa käyttää internetiä(Miten he selviääkään ilman facebookia ja youtubea?). Miettikää yhteiskunta, jossa henkilökohtaiset kännykät sallittiin vasta muutama vuosi sitten. Miettikää yhteiskunta, jossa poliisi tienaa 50, lääkäri 25 ja tarjoilija 8-13 dollaria kuukaudessa(terveisiä NJK:n ja Savoyn poppoille!). Miettikää yhteiskunta, jossa saa 25 vuotta ehdotonta vankeutta, jos ajaa kännissä jonkun kuoliaaksi(mallia Suomelle?). Mä olen onnellinen, että ehdin nähdä tämän nyt, kun se vielä on kaikkien vuosikymmeniä tuntema Kuuba. Case closed.
Nyt on aika päättää tämä mahtava reissu arvoisellansa tavalla. Mä hyppään tohon vieressä odottavaan vuoden -53 Chevroletiin, jolla kuskini David tykittää pari tuntia pitkin Havannan rantabulevardia Maleconia kohti auringonlaskua. Varustuksena tietenkin radiosta soiva Benny More, pullo Havanna Clubia ja paksu Partagas... Nyt hyvää illanjatkoa itse kullekin oman elämänsä kulkurille... I love Cuba!
P.S. Luvassa vielä viimeinen blogiteksti, jossa mun elämän Top 20 reissukohteet ja maailman parhaat safkat, joten pysykää vielä kertaalleen taajuudella... Ciao!
- comments