Profile
Blog
Photos
Videos
Ensimmäiset koulupäivät ja welcome evening
Reissumme alkuperäinen tarkoitus eli opiskelu pyörähti käyntiin viimein keskiviikko aamuna. 2- päiväinen orientaatiotilaisuus koulullamme starttasi yhdeksän aikaan aamulla, ja sen ohjelmaan sisältyi mm. rehtorin puhe, paikallisia tanssi- ja musiikkiesityksiä sekä tuutorien ja opettajien esittäytymistä. Myös Asia Exchangen ylläpitäjät Harri ja Tuomas sekä pari harjoittelijaa esittelivät itsensä ja toivottivat meidät uudet opiskelijat tervetulleiksi monien hyödyllisten vinkkien ja neuvojen saattelemana. Hyödylliseksi koin myös Jakartassa sijaitsevan Suomen suurlähetystön työntekijän meille pitämän puheen/luennon turvallisuudesta Balilla ja Indonesiassa. Tosin ennen reissua oli tullut jo niin paljon selviteltyä omatoimisestikin että kyseinen luento oli lähinnä kertausta kaikesta aikaisemmin tiedossa olleesta. Toisena päivänä koululla vieraili myös lääkäri paikallisesta sairaalasta kertomassa meille trooppisista sairauksista ja niiden oikeaoppisesta hoidosta, eli informaatiotäyteiset ja mielenkiintoiset päivät kerrassaan!
Torstain orientaatiopäivänä saimme haltuumme tulevan syksyn lukujärjestyksemme jota olimme innolla odottaneet, sillä reissujen suunnitelu on tästä lähtien helpompaa. Päivät vaihtelevat pituudeltaan jonkin verran, välillä koulua on vain 8-12 ja toisinaan taas puoli viiteen iltapäivällä saakka. Kestoltaan yksi luento kestää n. 1h 45 minuuttia. Kouluviikkojenkin pituudet vaihtelevat niin että toisinaan koulua on maanantaista keskiviikkoon ja toisinaan myös torstaisin ja perjantaisin. Torstaisin järjestetään useimmiten myös workshopeja, joissa paneudutaan enemmän käytännönläheisesti paikalliseen elämäntapaan (mm. vierailuja paikallisiin yrityksiin ja bambunlehti askartelua sekä tanssitunteja :) )
'Raskaiden' ensimmäisten koulupäivien jälkeen koitti perjantai ja tervetuliaisilta opiskelijoille suomalaisessa Rio- baarissa. Ennen Rioon saapumista minä, Ansku, Anna, Anssi ja amerikkalainen Paul joka tuli taksilla meidän villallemme lähdimme katsomaan saksalais/suomalais/ruotsalais vaihtari kavereidemme uutta villaa jonka he olivat löytäneet tällä viikolla. Lowe, Saskia, Paul ja Saara olivat löytäneet hulppean villan aivan Bintang- ostoskeskuksen lähettyviltä. Pihapiirissä asusteli myös muita koulumme vaihtareita jotka sitten kaikki jakoivat keskeneen pihalla olevan ison uima-altaan. Vaihtarikavereidemme villalta Rioon oli vain kävelymatka joten käppäilimme seitsämän jälkeen sinne katsastamaan mitä meille oli illanvietteeksi järjestetty.
Tervetuliaismaljojen saattelemana ilta Riossa kului leppoisasti. Mielestäni tervetuliaisjuhla oli järjestetty oikein onnistuneesti sillä varsinaista ohjelmaa oli sopivasti ja jäi enemmänkin aikaa jutella ja tutustua muiden vaihtareiden kanssa. Myös pientä naposteltavaa oli tarjolla. AE:n tyypit olivat järjestäneet myös tietokilpailun jota emme kuitenkaan harmiksemme voittaneet.. Ansku kuitenkin voitti arvonnassa Asia Exchange- topin ja salmiakkia joten propsit siitä!
Ilta Riosta eteni jatkoille minulle ja Annalle jo tuttuun 61 Legian baariin jossa olimme vierailleet myös viime viikonloppuna. Suurin osa muistakin vaihtariporukasta löysi tiensä kyseiseen baariin ja täytyy sanoa että oli tosiaan ikimuistoinen ilta ja hauskaa tuntui kaikilla olevan! Tervetuliaisilta ainakin hoiti tehtävänsä ja huomenna voi palata kouluun monia uusia tuttavuuksia rikkaampana :)
- comments
Anskun äiti Hyvä meidän Ansku!!! :)) Luen myös tätä sinun blogiasi, kun Ansku ei muista aina kaikkea kertoa ja kirjoittaa... vaikka esim. arvontavoitostaan. :) Eletään täällä hengessä mukana näiden kirjoitustenne myötä. Aina odotetaan jotain uutta lukemista.
Annan äiti Sinne baariin ei tarttis aina mennä...muututte vielä baarikärpäsiksi...
Roosa Anskun äiti; hyvä jos ei mene ihan yksiin nää miun ja Anskun tekstit niin saatpahan sitten mahdollisimman monipuolista informaatiota päivistä Balilla! :) Annan äiti; ei tietenkään, ei tietenkään mutta pitäähän sitä vähän rentoutua aina rankan kouluviikon jälkeen ;)
Annan äiti No joo, mutta pitää olla varovainen...ja onko se niin rankkaa se opiskelu....
Minna-serkku Hehe, ymmärrän äitien huolen. Mutta onneksi siellä on kaikenlaisia terveellisiä trooppisten hedelmien mehuja, joita voi myös juoda baari-iltana, eikös niin? :) Vitamiinit haltuun.