Näin yöllä painajaisia. Pakko kertoo niistä ensin. Sekavaa tekstiä luvassa sitten siis!
Mulla oli ollut kissanpentu, mutta joku oli varastanut sen. Etin sitä paljon, kissan nimi oli Viiru. Yritin löytää aikuisia kissoja, josko jokin niistä olisi ollut se, mutta en löytänyt. Itkin ja itkin, kun rakas kissani oli viety minulta.Jossain vaiheessa mua ajoikin karhu takaa, ja lähdin uimaan. Karhu ui perässä.. Kunnes yhtäkkiä olin vankina jossain huoneessa, missä oli muitakin ihmisiä (keitä en tuntenut entuudestaan). Panttivankina meitä piti Susan Ruusunen (hei, nyt ehkä naurattaa mutta siinä unessa ei todellakaan naurattanut). Sulkiessaan huoneen ovea hän silti huomautti että paikasta pääsee pois. Löysimme huoneesta polun (O_o ?), jonka ympärillä oli pitkää ruohoa. Lähdimme koko kööri kävelemään, ja huomasimme että matkan varrella turvaan ja pelastukseen, jouduimme kulkemaan mitä vaikeimpia reittejä. Ihmiset vähenivät koko ajan, milloin mihinkin. Kovimmin henkisesti voimille otti erään kivisillan kohdalla tapahtunut onnettomuus, kun eräs muutamista jäljellä olevista naisista tippui tuuliselta sillalta alas johonkin jokeen tms. Hän ensin vain horjahti, ja yritimme alkaa auttamaan häntä, mutta hän sanoi ettei jaksa nostaa itseään ylös, ja että hän on valmis putoamaan. Lopulta lähdimme jatkamaan matkaa, ja pääsimme kuivalle maalle. Jossain tässä vaiheessa taisin herätä, koska enempää en muista. Sen jälkeen näinkin mukavampia unia.

Heräsin silti 20 yli 5, enkä enää saanut sen jälkeen unta. Kuudelta nousin ylös ja aloin valmistautumaan päivään. Heidikin heräili siinä ja heitti mut sitten Strathfieldiin, mistä ostin Daytripperin ja lähdin kruisailemaan. Ensin menin junalla Parramattaan, jossa en sitten jaksanutkaan pyöriä. Otin junan takaisinpäin ja jäin pois Lidcombessa, minkä ohi mennessä olin monesti jo katsonut isoa hautausmaata. Kävelin sitten sinne, ja katselin ympärilleni.

Osaako muuten joku sanoa, miksi korpit viihtyvät hautausmaalla?

Hautausmaa olikin loppujen lopuksi "aika" iso - varmaan yhden kaupunginosan kokoinen. Sen läpi kulkiessa meni reilusti yli tunti, ehkä kaksikin. Kaikki uskontokunnat olivat omilla alueillaan edustettuna, kuten myös joitain suurimpia maita. Hautoja oli jos jonkinnäköisiä, isoja ja pieniä, oli sukuhautoja sekä hieman unohdetumpiakin. Yhdellä alueella oli 1900-luvun alkuvuosina haudattuja, joten hautausmaa oli todellakin myös vanha.

Kello taisi olla kymmenen kohdilla, kun olin kävellyt läheiselle juna-asemalle, joka oli Flemington. Flemingtonissa on lauantaisin ja sunnuntaisin isot markkinat, jossa on myynnissä tuoreita hedelmiä, mausteita, vaatteita ja rihkamaa.. Oikeastaan mitä tahansa. Hedelmiä tuollaisista paikoista on ihana hakea!

Kun juna saapui, menin yläkertaan istumaan nähdäkseni paremmin seuraavan hyvännäköinen asema. Juna meni keskustaan päin, joten seuraavaksi jäin pois Summer Hillissä. Lähiöstä löytyi muutama kiva maalaus, mutta ei mitään kovin säväyttävää. Niitä löytyikin sitten seuraavasta pysähtymispaikasta; Newtownista. Paikallinen Uusikaupunki oli mun unelma! Kävelin mihin tahansa, niin kauniita maalattuja seiniä ja aitoja löytyi joka puolelta. Vielä ihanempaa oli, että kukaan urpo ei ollut mennyt sotkemaan maalausten päälle omia huonoja tagejaan. Newtownissa viihdyin suht kauan - lähdin kävelemään päätietä pitkin keskustaan, ja ihastelin näkymiä ja tunnelmaa. Ja mikä sää oli! Hikoilin mustissa housuissani ja t-paidassa, mutta eipä siitä oikein voinut enää vähentääkään. Onneksi tuli aurinkorasva tällä kertaa mukaan!
Päätiellä (joka osoittautui Princes Highwayksi) oli miljoona thaikkuravintolaa, kuin myös afrikkalainen ja (aaahhhh) libanonilainen! Mun on niiiiin pakko mennä tonne takasinkin vielä! Katutaide vei välillä mut ihan täysillä mukanaan, ja koko olotila oli vaan niin hyvä. Pysähdyin jossain vaiheessa teelle paikkaan, missä työntekijät paahtoivat kahvipapunsa itse. Harmittaa kun en ottanut paikan nimeä ylös, mutta onneks sinne löytää helpolla. Sinne aion palata.

Istuin juoden teetä varmaan tunnin verran ja katselin liikennettä. Vaikka itse autotie oli vilkas, tunnelma oli silti ajaton ja huoleton. Hymyilytti väkisinkin! Ihmeellistä löytää tuollainen paikka noin läheltä ydinkeskustaa.
Kävelin vielä Redfernin kautta Broadwaylle yliopistojen läpi, josta käpöttelin rautatieasemalle. Otin junan Bondi Junctionille jossa hyppäsin bussiin ja kävin katsastamassa Bondi Beachin. Surffareita näkyi paljon, mutta myös uimareita. En sitten käynyt edes hiekalla tai vettä kokeilemassa, otin parit kuvat ja suuntasin sitten takaisin bussipysäkille, ja kuljin muutaman pysäkinvälin kunnes jäin kuvaamaan paria seinää. Paikallisesta apteekista löysin ystävälle tuliaisia, Lucas Papaw Ointment-rasvaa (http://lucaspapawointment.com.au) jota sitten ostin itsellenikin. Aika hyvä ostos!

Bondin jälkeen jalat alkoivat olla jo suht rikki, ja hyppäsin seuraavaan keskustaan menevään bussiin. Kruisailin suoraan Circular Quaylle, jossa aattelin pällistellä hetken mutta en sitten jaksanut. Kävelin Darling Harbouriin etsimään ruokapaikkaa, koska kello oli jo neljä. Yritin löytää mukavan paikan auringosta, mutta suurin osa ravintoloista oli tietenkin kiinni (aukeevat vasta kuudelta dinnerille). Olin jo turhautumispisteessä ja aattelin mennä vaan sitten Harboursiden ostoskeskuksen Food Courtiin, mutta sitten silmät osui ravintolaan nimeltä Blue Fish. Tarjoilijakundi toivotti tervetulleeksi, heillä oli "Early bird"-tarjous joka päivä kolmesta kuuteen - ruoat listalta -25%! Ihme ja kumma että päädyin ottamaan chili-valkosipulipastaa jättikatkaravuilla. Valkkarivalintakin oli hemmetin hyvä; The Lakes Semillon Chardonnay. Viini oli halpa, mutta se ei mausta tuntunut.

Darling Harbourin meri-ilma toi rauhaa, ja oli ihana kattella kun aurinko värjäs ensin pilvenpiirtäjät keltaisiksi, sitten oranssiksi, sitten vaalean punaisiksi jonka jälkeen ilta oli laskeutunut. Viihdyin yli tunnin ravintolassa itsekseni, enkä tuntenut oloani ollenkaan tukalaksi vaikka yksin olinkin syömässä. Tarjoilija toi heti alkuun jonkun italialaisen ruokalehden, joka oli mielestäni mukava ele.

Kello oli jo viiden, ja päätin vielä käydä jalkahieronnassa, koska ravintolan tuolista noustessani huomasin, että jalkapohjat ovat suht kipeät. Harboursidessa on onneksi hierontapaikka, joten menin nauttimaan 40 minuutin jalkahieronnasta 40 dollarilla. Voi luksusta. Taisin ehkä myös vähän nukahtaakin?
Kun pääsin hieronnasta, oli Heidikin jo matkalla keskustaan, joten hyppäsin kyytiin ja ajettiin kotiin. Ihanaa, nyt voi vihdoin levätä.