Lähdön hetket käsillä. Samoin viimeiset palat Pumpkin Piesta.

Miten kiteyttäisin tämän kaiken? Kun kahdeksankaistainen moottoritie vain jatkuu olemattomiin, alkaa sataa vettä eikä Los Angelesia vain näy. Tai Montereyn henkeä salpaavan merinäkymän kotkineen ja lumihuippuiset vuoret jossain siellä horisontissa, jonne tulisimme pian ajamaan. Entä Universal Studiosin, jossa kaikki mitä pienen elämäni aikana olen oppinut populaarikulttuurista realisoitui tai vesittyi. Eikä pidä unohtaa William R. Hearstin Castlea vuoren huipulla San Simeonissa. Tai Jay Lenoa ja stand up -koomikko Patton Oswaltia. Haight-Ashburyn aikamatkaa flowerpoweriin. Ja tietysti Mickey Rourken The Wrestleriä, joka iski ilmat pihalle ja jonka jälkeen mikään elokuva ei voi tuntua enää miltään.

Lähdemme huomenna, perilä olemme myöhään uudenvuodenaattona. Lähes vuorokausi pyyhkäisty siihen mennessä olemattomiin ja olo varmasti yhtä hehkeä kuin malarian myöhentämällä Tuksulla.

Tänään piti piipahtaa San Franciscon suosituimmassa turistikohteessa. Eastwoodin Pako Alcatrazista ja Conneryn The Rockin katsoneena toki omat intressit vetivät tuolle reilun mailin päässä rannikolta olevalla saarelle. Suuri kiitos siitä, että paikka on onnistuttu pitämään aika askeettisena, liki muuttumattomana siitä, kun sellin ovet lyötiin kiinni viimeisen kerran vuonna 1963.

Suosituimmat ajanviettomuodot yleensä elinkautista lusineilla vangeilla oli lukeminen ja kutominen. Paitsi eristysselliläisillä, joiden päivät kuluivat odottan sitä kertaviikkoista hetkeä, jolloin pääsee suihkuun. Alcatrazissa vangit saivat muuten ainoina tämän maan vankiloista lämpimän suihkun. Käytännössä siksi, että he tottuisivat lämpimään veteen eivätkä suunnittelisi pakoa virtauksista arvaamattomaan mereen.

Eilen kirosin pitkään, kun jätin kameran hotellihuoneeseen. Muuten se on kulkenut kiltisti kaulassa. Törmäsimme näet hurmaavimpaan laitapuolenkulkijaan näillä nurkilla ja niitä on kuten aiemmin tuli sanottua hyvin paljon. Vähän sama kuin väistelisi feissareita Kampin narikkatorilla. Nämä yrittävät saada huomiosi kaikin keinoin. Äskenkin yksi seisoi päällään O´Farrellin ja Powellin kulmassa.

Kuitenkin, palataan siihen eiliseen mieheen. Tummaihoinen harvahampainen mies piti käsissään pahvilaatikosta kyhäämäänsä kylttiä, johon oli kirjoittanut seuraavasti:

"My wife is kidnapped. I need 99 cents for ransom to get her back."

Kun tihrustin hänen harakanvarpaitaan, mies tuijotti koiranpentukatseellaan, levitti kätensä ja kohautti olkiaan. Eikä sitä hetkeä pysty mitenkään pukemaan sanoiksi.

Kiva, kun jaksoit kahlata blogiani! Ikuisena travellerina suosittelen seuraamaan jalanjälkiämme tai Pontiacimme pakokaasuja. Kalifornia on nähtävä, ja kun vähän katsoo, mitä buukkaa, niin pystyy elämään suhteellisen kepeällä budjetilla.