20.7. Koh Samui

Ravintolan eilen todistamaan tasoon nähden keskinkertainen amerikkalainen aamiainen. Käveltiin rantahiekkaa pitkin viereiselle Nikki Beachille ja takaisin. Vesi oli sopivan lämmintä, vielä viilentävää.

Lepäiltiin iltapäivään. Kömmittiin poolille, kävin pari kertaa meressä aaltojen heiteltävänä. Aurinkotuolissa merituuli kuivatti ihon hetkessä, palmut kahisivat, vaahto piiskasi rantaa. Mohito oli laimea, mutta sopi kostean kuumaan iltapäivään. Seurattiin omalta kuistilta illan sinertymistä horisontissa.

Pimeän pudottua otettiin taksi läheisen Nathonin ruokatorille, joka bongattiin eilen taksin ikkunasta ja jonka Mondon kulunut painos vahvisti. Nathon ei satamakaupunkina ole juurikaan turistien spoilaama, minkä näki paikallisten kansoittamalla torillakin.

Kierreltiin kojuja, poimittiin evääksi parit pienet lihavartaat. Vanha setä väänsi hiki päässä pad thaita muovipöydissä vuoroaan odottaville paikallisille, joista yksi kertoi syövänsä saman annoksen joka ilta. Pakkohan sitä oli kokeilla. Haalittiin pöytään vielä erilaisia lihapullavartaita ja litran kannut olutta.

Pad thai oli täydellistä: ihana muurikan maku, ravut täydellisesti kypsennettyjä, mukana makua antamassa pieniä kuivattuja rapuja, myös Piritan kana-annoksessa. Bangkokin hotlan annos tuntui ihan eri ruokalajilta, jäi niin 6-0 kuin vain voi. Riisinuudelit olivat niitä ohuimpia ja täydellisen fritattuja, hotlalla oli paksuja ja rasvassa uitettuja. Lihapullavartaat olivat nahkeita, kalapullat eivät suosikkejani, niistä tehtiin pieni nyytti, joka luovutettiin sivukadun kulkukoiralle.

Shopattiin jälleen vettä ja Lays Originaleja ja otettiin taksi hotlalle. Istuttiin pimeässä kuistilla Changia siemaillen, meri kantoi kaukaa tasaisen basarin, aallot ruoskivat rantaa, silloin tällöin rauhan katkaisi yksinäinen gec-koo. Sisällä muutaman sentin pituinen geckon alku karkasi ihailuamme yöpöydän taakse.