Profile
Blog
Photos
Videos
Netta oli kyläilemässä viime viikon loppupuolen täällä ohikulkumatkallaan Chileen. Oltiin perjantaina taas salsaamassa kattoterassilla :) Oli aika tulista touhua, sillä erityisesti torstain, mutta vielä perjantainkin lämpötilat oli melko korkealla. En ole tällaisia lämpöjä kyllä kokenut missään aiemmin, ja hiki virtasi täysillä ihan vain omalla painollaan.. Perjantaina oli myös Jaizkin kamun läksärit, joissa piipahdettiin Sussun & Netan kanssa. Läksärit oli persoonallisen baarin kattoterassilla. Tunnelmaa loi mahtavat graffitit ja erinäiset maalaukset alakerrassa. Viikonloppuna käytiin tutustumassa myös Recoletan hautausmaahan “Cementerio de la Recoleta“. En varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, mutta en kyllä osannut lainkaan kuvitella sitä sellaiseksi, kuin se on. Oli vaikuttava paikka! Koko alue oli kuin pieni kylä. Perheiden hautapaikat oli pieniä kivisiä “taloja” ja arkut olivat näiden talojen sisällä. Myös Eva Peronin, Evitan, hauta on tällä alueella.
Viikonloppuna käytiin katsomassa myös tangoesitys Buenos Airesin ja itse asiassa koko Argentiinan vanhimmassa kahvilassa, Cafe Tortonissa, joka on reilut 150 vuotta vanha. Samassa paikassa käytiin myös kahvittelemassa, ja tykkäsin. Kahvilaksi se on todella iso, mutta jotenkin paikassa oli oma tunnelmansa. Ehkä siinä piileekin sen salaisuus. Ja pitihän sitä viikonlopun kunniaksi sitten vihdoin käydä tutustumassa myös paikalliseen yöelämään. Läksärijuhlissa tutustuttiin paikalliseen Diegoon, joka suositteli meille paikkaa nimeltä Crobar ja järjesti jopa meidän nimet “listalle” ja säästyttiin näin sisäänpääsymaksuilta :). Saavuttiin paikalle noin yhden pintaan, ja saimme huomata olevamme suomalaiseen tapaan hyvin ajoissa. Paikan ovet olivat vielä kiinni tässä vaiheessa, eli yöelo tosiaan ajoittuu täällä hieman myöhempään kuin kotosalla..
Viikonloppuna sateli välillä aika kovastikin vettä, mikä oli sinänsä ihan piristävää, vaikka suunnitelmat menikin sen myötä osittain vähän uusiks.
- comments