Profile
Blog
Photos
Videos
Eeeeiiii miten ihanaa olikaan kun mama ja siskot kävivät tuossa luonani kyläilemässä! Se on jotenki kauheen totta ko sanotaan et "poissa silmistä, poissa mielestä". Kun perhettä ei nää täällä, ei niitä ehi kauheesti kaipaamaankaan. Tossa muutamia viikkoja sitte alettiin Skypetellä että saatiin kaikki suunnitelmat visiitin ajaks lyötyy lukkoon ja siinä sit jotenki alko ikävä jotensakkii kasvamaan ja ai vitsi miten ihanaa oli nähdä taas perhettä! Enhän mä kotona Suomessakaan nää porukoita kauheen usein ko Jyväskylästä tulee käytyä Helsingissä joku viis kertaa vuodessa eikä sillonkaa jokasella kerralla näe kaikkia perheenjäseniä, mut jotenki täällä Alaskassa se oli kyllä tosi tervetullut kyläily. Niikö oon maininnu täällä blogissa aikasemmin on mun vaihto ollu aika hektistä ja kouluntäyteistä ni teki kyllä oikeesti tosi hyvää se et oli ikäänkö pakko irrottautuu läksykierteestä ja vaan nauttia, pitää hauskaa, seikkailla.
Lauantaiaamuna 17.10. tarkotus oli huristella busalla lentokentälle mamaa ja siskoja vastaan, mut niiden lento Seattlesta olikin sen vert etuajassa et ne oli saanu jo laukut ja kaikki ennenkö meikäläisen busa ees saapu yliopiston pysäkille, joten ne meni jo suoraan hotellilleen ja meitsi sinne perässä. Oli muuten ehkä tökeröin hotellin respa johon oon koskaan törmänny, siitä ei meinannu olla mihinkään apua ko yritin kysellä et oliskohan mun perheeseen mahollisuutta saaha yhteyttä et he kirjottautu just tänne sisään mut mun puhelimella ei voi soittaa/tekstaa ulkomaalasiin numeroihin. Suostu se sit lopulta ottamaan yhteyttä porukoihin ja tiemme viimein kohtasivat ♥ Vaihettiin ekat kuulumiset ja sit lähettii hakee vuokra-autoo, jonka jälkee piti lähtee Juneaun keskustaa ettii lounaspaikkaa. Keskusta on siis suht pieni ja varsinki näi turistikauden ulkopuolella monet mestat on joko kokonaa kii tai sit niil on rajatummat aukioloajat joten eihä siellä mikään ollu lauantaina ennen puoltapäivää auki. Tää on tää suomalaisten kello yhentoista lounasaika monelle ulkkarille muutenki vähä kummallinen
Piti lähtee sit takas lentoaseman lähettyville Valleyyn josta löydettiin iha kiva paikka ateriointiin. Sit lähettiinki mun vapaaehtoistyöpaikalle eli DIPACiin eli Macaulay Salmon Hatcheryyn jossa mun pomo Rich meitä jo oottelikin, oltiin sovittu yksityinen esittelykierros meitsin perheelle. Paikka oli siis muuten yleisöltä kiinni, jokunen kalanhoitaja oli työvuorossa mut muuten saatiin olla siellä aikalailla keskenämme. Rich esitteli paikkoja joissa ees mä en ollu vielä käyny vaikka oonki syyskuusta lähtien käyny noin kerran viikkoon siellä avustamassa. Miljoonat munat ja tuhannet ja taas tuhannet eri-ikäiset kalanpojat, pääosin hopea- ja kuningaslohta, sai siskotki iha hämmästelemään millasta hommaa kalankasvatus on. Ihasteltiin kans yleisöakvaariopuolelle hiljattain saapunutta wolf eeliä (joku merikissa?) joka on ruma ko mikä. Siinä ko siirryttiin ulkokautta rakennuksesta toiseen nähtiin veessä laitoksen eessä hengailevia hylkeitä ja koska jo ajomatkalla aikasemmin oltii bongattu valkopäämerikotka, oli mama ja siskot ehtiny nähä jo kolme upeeta Alaska-elukkaa parin tunnin sisällä saapumisestaan!
DIPACin jälkee lähettii käymää Walmartissa koska siskot ei ollu moisessa koskaan käyny. Tottapuhuen meitsikää ei ollu Juneaun Walmartissa poikennu ennen tota. Mulla oli kauppalista mukana koska tarttin kotiin ruokaa, mut huomasin pian et ihan hyvä etten oo aikasemmin käyny ostoksilla Walmartissa koska siellä oli mulle tosi kehnot valikoimat, maitovammasille löyty vaan mantelimaitoo mut ei puhettakaa mistää vegaanijuustoista tai -jogurteista, eikä ees ollu mun lempibrändin myslipatukoita, joissa on soijasuklaata! Piti lähtee siis tekee uutta kauppareissuu viel Fred Meyeriin et meitsin ostokset saatii hoidettuu. Mama ja siskot heitti meitsin kotiin yliopistolle ja ne lähti omalle hotellilleen ottaa torkut ja siistiytymään iltaa varten.
Illaks meidät oli kutsuttu Richin perheen kanssa illallistamaan, paikalla oli myös Richin veljen ja pojan perheet, yhteensä meitä oli viistoista henkee paikalla. Heillä on siis suomalaisia sukujuuria ja olivat just kesällä käyneet Suomessa, kaikki olivat tosi innoissaan ja kiinnostuneita saadessaan suomalaisia vieraita. Mama ja siskot toi Suomesta mukanaan tuliaisiks ruisleipää, salmiakkia ja Turun sinappia ja Rich lahjoitti meille pyytämistään lohista tekemiään säilykkeitä. Syötiin lohikeittoa ja salaattia ja erikoista mutta mun mielestä hyvää (siskot ei tainnu hirveesti tykätä) omena-kalkkunamakkaraa ja ruisleipää ja hengailtiin ja juteltiin joku kolmisen tuntia, kunnes matkustamisen rasitus alko painaa porukoita ja lähettiin kotiin että he pääs nukkumaan.
Sunnuntaina olikin sit luvassa seikkailupäivä! Olin sopinu yliopistolla parin kaverin kanssa että he lähtevät johdattamaan meiän perhettä Mendenhallin jäätikön laidalla sijaitseville jääluolille, joissa en ollu itekää koskaan käyny! Tän suunnitelman edetessä oli muutama muuki kaveri ilmottanu et hyö olis kiinnostuneita lähtemää messiin ja loppujen lopuks meitä olikin sit kolme täyttä autollista lähtemässä. Oltii sovittu treffit yhekstoista ja suomalaiseen tapaan mama ja siskot oli paikalla jo joskus 20 vailla, meitsi valmiina pihassa 10 vailla ja kaikki muut saapu 20 yli - puol kakstoista päästiin viimein lähtemään pihasta... Ajettiin polun alkupäähän ja lähettiin reippailemaan kevyessä tihkusateessa. Alkumatka oli suht tasasta ja leveetä metsäpolkua, joka reitin edetessä alko kapenemaan ja jyrkkenemään, kunnes polku katosi kokonaan ja reitti kulki liukastellen märkien kivien ja maasta törröttävien puun juurien ylitte välillä ylä- ja välillä alamäkeen. Matkan varrella oli pari mieletöntä näköalapistettä joilta näki jäätikön laidan ja kykeni ees vähän käsittämään sen laajuuden, vaikka tietenkää sitä ei kokonaisuudessaan pysty näkemään muutenko ilmasta käsin. Mendenhall vetäytyy vuosi vuodelta ja reitin edetessä metsikkö alko harventua ja lopulta oltiin ihan vaan soran ympäröimiä, alueella jolta jäätikkö on vetäytyny pois vasta niin hiljan ettei sille oo ehtiny vielä kasvaa puita ja pensaita. Saavutettiin viimein jäätikön laita ja jääluolat, päästiin siis jäätikön alle kävellä kipsuttelemaan. Osa jääluolista oli sortunu vuos sitte ja mun paikalliset kaverit epäili että ens keväänä jääluoliin ei enää pääse vaan neki sortuvat siihen mennessä.
Osa meidän joukosta oli vähän kokeneempia trekkaajia ja kirmasivat jäätikölle alppivuohien lailla, joten osa meistä hitaammista lähti sitte paluumatkalle jo vähän etukäteen ko tiiettiin että loppujengi sais meidät kuitenki kiinni matkalla. Roosalla alko jo epätoivo hiipiä puseroon ko se mietti edessä olevaa paluutaivalta, onneks mulla oli viinirypäleitä mukana ja evästauon jälkeen alko hymyki palata meiän molempien kasvoille. Joskus neljän maissa päästiin takas autoille eli joku neljä tuntia tuli reippailtua jäätikölle ja takasi, matkasta noin kolmasosa oli suht tasasta maata, kolmasosa loivaa mäkeä ja kolmasosa suht jyrkkää, ts. rankkaa kiipeemistä - välillä mentiin melkee nelinkontin ja roikuttii kiinni juurakoissa että pääs turvallisesti ylös/alas. Loppujen lopuks pilvinen ja tihkunen keli oli retkelle just hyvä, ei tullu liian kylmä eikä liian kuuma (siis sen jälkeen ko oltii kuoriuduttu jo alkumatkasta liiallisesta vaatetuksesta...).
Meitsi heitettii taas kotii ja porukat lähti hotellille suihkuun. Illemmalla käytiin kämppikseni Ana-Christinen ja maman kanssa ruokakaupassa ostamassa illallistarvikkeita, poimittii siskot kyytiin ja tultiin meidän kämpille laittamaan ruokaa. A-C on kotosin New Mexicon osavaltiosta ja sen opastuksella laitettiin yhdessä uusmeksikolaista ruokaa: tehtiin ite tortillalättyjä ja täytettiin ne jauhelihalla, chilillä, salaatilla, tomaatilla, sipulilla, juustolla ja paistetuilla munilla ja syötiin niitä tomaattiriisin kanssa. Päästiin samalla ihastelemaan ko mun toinen kämppis Tori ja sen poikaystävä ja kaveri kaiversivat olkkarissa kurpitsalyhtyjä halloweeniks. Mun kaverit Cody ja Riley tuli illallistamaan meidän kanssa myös ja Cody toi kans mun perheelle lahjaks ite tekemäänsä lohisäilykettä ja jotain marjahilloa.
Maanantaiaamuna kello soi aikasin koska oltiin varattu lauttaliput Hainesin kaupunkiin (kylään?). Lautta lähti seitsemältä mut koska meillä oli auto tulossa mukaan, piti terminaalilla olla kaks tuntia aikasemmin eli viideltä. Check-inissä meille sanottiin että ei mee enää kauaa et pääsette sisään mut taidettiin me joku 45min kököttää autossa ennenkö päästiin ajamaan lauttaan... Nopeesti varaamaan yläkannelta paras löhönojatuoliryhmä ja alettiin kaikki torkkumaan. Lauttamatka Hainesiin kesti neljä ja puoli tuntia, mun oli alunperin tarkotus lukea vähän koulujuttuja mut herätessäni torkuilta heräs kaikki muutki ja homma meni sit höpöttelyks ja maisemien ihasteluks. Ihan mieletön säkä, aurinko paistoi, siis AURINKO PAISTOI lokakuussa kaakkois-Alaskassa! Ei satanu vettä eikä ollu harmaata ja pilvistä!!! Lautta kulki siis samaa reittiä ko aiemmin mennessäni Skagwayyn, nyt vaan jäätiin aiemmin pois.
Hainesissa etittiin ekana hotelli ja käytiin heittämässä ylimääräset laukut sinne. Respassa meidät toivotti tervetulleeks hotellin omistaja joka oli tosi mukava heppu, anto meille vinkkejä missä kaikkialla Hainesissa kannattaa käydä ja missä on suurin todennäköisyys kohdata erinäisiä luontokappaleita. Esitteli meille vielä puhelimestaan ottamiaan kuvia karhuista, jotka hän oli kohdannu vähän lähemmin ko mitä oli toivonu muutamaa viikkoa aiemmin - karhu poikineen oli tallustellu hänen ja hänen autonsa väliin ja tyyppi oli joutunu hyppäämään jonku vieraiden ihmisten autokyytiin ko ei ollu enää päässy omalle ajoneuvolleen.
Etittiin lounasmesta ja käytiin aterioimassa, jonka jälkeen lähettii ajaa Haines Highwayta pitkin Chilkat Riverin vierellä. Chilkat-joella sijaitsee valkopäämerikotkille varattu suojelualue. Joki ei jäädy talvisin, joten siellä majailee lohia ympärivuotisesti, joka taas saa tuhannet valkopäämerikotkat saapumaan alueelle talven ajaksi. Osa kotkista olikin jo kiitänyt mestoilla näin lokakuun puolessavälissä ja pienen kuikuilun jälkeen alettiinki bongailla kotkia kököttelemällä puissa ja hiekkatörmillä joessa. Suojelualueella oli tien varrella parkkipaikka, jonka laidalla oli erilaisia alueesta ja kotkista sekä muista alueen eläimistä kertovia opastekylttejä ja parkkiksen laidalta lähti pieni luontopolku jokivartta pitkin. Käppäiltiin polkua sellaselle näköalapaikalle jossa oli kaukoputki kotkien tarkkailua varten mutta kaukoputki mokoma oli sisältä ihan kostee, sumee ja pisaroiden täplittämä - sääli, sillä joella olis just ollu pari kotkaa jotka ois ollu kiva erottaa vähän paremmin ko ei meillä kellää mitää kiikareita ollu. Onneks nähtiin sit ajellessa yhen levikkeen laidalla puussa kaks kotkaa jotka ei ollu moksiskaa vaikka käveltii iha puun juurelle ni sain napsittuu muutamia ihan onnistuneita fotoja.
Chilkat-joen jälkee lähettii Chilkoot-joen luo Hainesin toiselle laidalle, nää mestat mainitaan joka opaskirjassa yhtenä parhaimmista mestoista karhubongailuun, Chilkootilla meidän hotellin omistajaki oli karhuja nähny. Ajeltiin jokivartta pitkin pariinki otteeseen eestaas, pysäheltiin ottamaan kuvia maisemista, mutta karhuja ei näkyny missään. Sinällään ihan hyvä koska joessa oli muutamia lohenkalastajia joiden kannalta karhut ei oo varmaan kauheen kiva juttu. Lähettii sit iltapalalle ja ooteltiin hämärän laskeutumista, jonka jälkeen palattiin vielä uudestaan Chilkootille karhubongauksen toivossa. Ei nähty
Seuraavana aamuna auringonpaiste ei valitettavasti enää jatkunu vaa oltii palattu taas harmaaseen tihkuun. Lähettiin jälleen uudelle seikkailulle Chilkat State Parkiin, ihasteltiin vesiputouksia, merikotkia ja matkan varrella jonkun kotipihassa ruohoa mutustelevaa hirveä. Helvetin iso kaveri. Alaskalaiset hirvet onki kyl jonniverra kookkaampia ko suomalaiset toverinsa. Tän jälkeen lähettiin Haines Bald Eagle Foundationin luonnontieteelliseen museoon ja petolintukeskukseen. Museossa oli täytettyjä paikallisia elukoita, luita, infotauluja yms, lisäksi keskuksessa hoivataan loukkaantuneita petolintuja jotka ei enää selviäis luonnossa. Jos keskukseen toimitetulla loukkaantuneella linnulla on mahiksii vielä parantua, ne toimitetaan Sitkaan kuntoutuskeskukseen, Hainesissa näytillä oli siis vaan sellasia lintuja joita ei pystytä enää luontoon palauttamaan. Esillä oli siipiään murtaneita ja sokeita valkopäämerikotkia, haukkoja ja pöllöjä. Koska turistikausi on ohi Hainesissakin, meidän lisäksi paikalla oli vaan yks pariskunta vierailemassa, joten työntekijöillä oli hyvin aikaa jutella meidän kanssa ja kertoa keskuksen toiminnasta ja alueen luonnosta.
Lintukeskuksen jälkeen käytiin lounaalla ja sit mentiin Sheldon Museum & Cultural Centeriin, jossa päästiin tutustumaan Hainesin ja ympäröivän alueen historiaan ja kulttuuriin. Esillä oli alueen alkuperäisasukkaiden tlingitien ja muiden heimojen käsitöitä, maalauksia, kanootteja yms, infotauluja jotka kertoi heidän tavoistaan, sekä sitte uudempaa historiaa valkoisten asuttamisen jälkeen. Täällä oltii ainoot vierailijat ja museon työntekijät oli hirveen kiinnostuneita juttelemaan meidän kanssa, kyselivät keitä me ollaan ja mistä me tullaan ja antoivat vinkkejä mitä kaikkee Hainesissa kannattais tehä. Harmi vaan et meillä ei ollu enää oikeestaan aikaa mihinkää muuhun, museon jälkeen käytiin yhessä turistipuodissa ja sit pitiki jo lähtee ajaa takas lauttaterminaalille. Lautan lastaus alko vähä myöhässä ja jouduttiinki sit kuitenki taas istumaan ja oottelemaan autossa aika kauan... Mulla oli vakaa aikomus käyttää tällä kertaa lauttamatka hyödyksi ja tehä kouluhommia ja olin jo suunnitellu meneväni lautan mainioon hiljaisen työskentelyn tilaan sitä varten, ikävä vain et tällä kertaa kohalle sattuki eri lautta ko millä oon aikasemmin kulkenu ja tää oliki tosi tosi pieni, kolmen sijaan kerroksia oli vaan yksi ja sekin puolet toisen lautan kerrosten koosta eli tässä oli vaan yks telkkarihuone, yks istuma-aula ja ruokala. Kaikkialla hirvee mekkala ja ihan täyttä. Mun on yleisesti ottaen hirveen vaikeeta keskittyä lukemiseen jos ympärillä on vähänkää hälinää ja luettavana oli viel mulle aiheena täysin vieras vuorovesijäätiköiden massatasapainoo käsittelevä tieteellinen julkasu. Käytin siis melkein kolme tuntia seitsemän sivun lukemiseen ennenko aloin ymmärtää mitä siinä sanottiin... Iltapala syötiin lautalla ja perillä Juneaussa oltiin puoli yheksältä, suoraan kotiin ja seuraavan päivän tenttiin kertaamaan siis.
Keskiviikkoaamuna mulla oli pakollinen luento, joten olin opastanu maman ja siskot vierailemaan Mendenhallin jäätikön toisella laidalla, varsinaisen visitor centerin puolelta. Siellä oli kunnon leveet tasaset helpot kävelypolut ja infotaulut ja pääsee ihan Nugget Fallsien vesiputouksen viereen ja olis jopa mahiksii nähä piikkisikoja. Ei ollu kuitenkaa näkyny . Luennon jälkee mama ja siskot tuli kampukselle, käytiin syömässä lounasta yliopiston ruokalassa ja esittelin meidän piskuista parin rakennuksen yliopistoa. Yheltä oltii sovittu menevämme NOAA:n eli National Oceanic and Atmospheric Administrationin merentutkimuslaitokselle Ted Stevens Marine Research Instituteen. Olin ite käyny siellä vaan kerran pikasesti Richin kanssa hakemassa lisää elukoita DIPACin yleisöakvaarioon ja Richiltä sain tiedon että keskus järjestää esittelykierroksia turisteille kesäkaudella - soittamalla etukäteen sain meille järjestettyä yksityisen kierroksen laitoksella ja ihan ilmaiseksi! Kuultiin keskuksen historiasta ja tutkimuksista jota siellä tehdään, nähtiin eri labroja ja akvaariotiloja ja vedenkierrätysjärjestelmiä sun muuta. Lisäks nähtiin Science on a Sphere -esitys, jossa katossa roikkuvalle isolle karttapallolle heijastettiin erilaisia menneitä ja ennakoituja maailmanlaajuisia (ja pienemmänki mittakaavan) ilmiöitä niikö merenkorkeutta, lämpötilaa ja maanjäristyksiä, samalla ko oppaamme Ralph kertoi niistä lisää. Heurekassa on vissii samanlainen pallo?
Merentutkimuslaitoksen jälkeen mama ja siskot heitti meikäläisen yliopistolle, jossa mua ootti siis ilmastonmuutoskurssin tentti. Mielestäni suoriuduin ihan hyvin ottaen huomioon et luin tenttiin edeltävänä iltana ja samana aamuna... Iltasella mun piti kirjottaa kaks esseetä merinisäkäskurssia varten joten olin ihan vaan kotosalla, mama ja siskot ajoivat "end of the roadille" - Juneaun kaupunkiin pääsee vaan meriteitse tai lentämällä koska tää on vuorten ympäröimä, joten tiesysteemi kulkee kaupungin päästä päähän ja sit vaan katkeaa. Porukat tais vissii käydä viel Walmartissa uudestaan hypistelemässä paikallista halloweenkrääsää. Torstaina meitsillä oli päivällä läsnäolopakollinen keskustelukerta merinisäkäskurssia, joten olin ohjeistanu maman ja siskot nappaamaan busan hotellilta keskustaan - auto palautettiin vuokraamoon aamusta ettei tarvinu enää uutta päivää maksaa. Luennon jälkeen meitsi huristeli perästä Juneauun, käytiin syömässä ja kierreltiin niissä kaupoissa, jotka siellä vielä oli auki. Ja käytiin ostamassa fudgea mmmm... Kasilta lähti maman ja siskojen lento Seattlesta Juneauun joten ennen seiskaa saatoin ne lentokentälle ja sanoin haikeat heipat. Mama ja siskot lens tosissaa eka Seattleen ja olivat siellä kaks yötä ja yhen kokonaisen päivän jonka käyttivät shoppailuun - Juneau kun ei siihen mitenkää erityisen hyvä mesta ole... Porukat skypetteli vielä perjantai-iltana meitsille hotelliltaan ja esitteli ostoksiaan, oli sieltä vissii jokunen tuote tarttunu matkaan . Oli kyl tosi tosi ihanaa saada perhe tänne kyläilemään mun luokse, onneks saatiin ees yks aurinkoinenki päivä niiden vierailun ajaks! Kauheesti me ehittiin vajaassa viikossa tekemään ja näkemään vajaassa viikossa. Eipä tässä enää paljoa oikeesti vaihtoaikaakaan oo jäljellä, tammikuussa mä tuun jo takas Suomeen!
- comments