Profile
Blog
Photos
Videos
Henkemme saattaa olla uhattuna kirjoittaessamme tätä raporttia Suomen tunnetuimman arkkivihollisen - Nicaraguan - ytimestä. Tämä aina niin fasismin vastainen maa julisti sodan Suomelle muiden liittoutuneiden vanavedessä jatkosodan aikaan. Ja koska Nicaragua ei osallistunut pariisin rauhanneuvotteluihin olemme diplomaattis-teknisesti yhä sodassa keskenämme. Onneksemme rajaviranomaiset eivät mitä ilmeisemmin olleet vierailleet wikipediassa ja pääsimmekkin pujahtamaan vihollisen maaperälle. Uhkaavasta ilmapiiristä huolimatta olemme toistaiseksi välttyneet teloituskomppanialta.
Matkamme Perquinista tänne Leóniin oli haastava. 10 tuntia, 2 rajanylitystä. 6 bussia ja 3 taksiviritelmää olivat jo sinällään kylliksi venyttämään fyysisen sietokykymme äärirajoille. Psyykkinen puoli romahti viimeistään Hondurasin ja Nicaraguan välisellä kaoottisella bussi/hevosasemalla. "Humoristiset" ja rahanhimoiset rajaviranomaiset eivät myöskään varsinaisesti helpottaneet jo valmiiksi epätoivoista tilannetta. Maanantaina illansuussa kuitenkin saavutimme Nicaraguan kolonialistisen keskuksen Leónin. Valitsimme Big Foot -hostellin (double 13 USD) kaupungin valloituksen määmajaksemme ja niin oli tehnyt aika moni muukin gringo. Mutta alkujärkytyksen jälkeen huokasimme kuitenkin helpoituksesta: ei tämä onneksi mikään Antigua ole!
Kaupungin historialliset meriitit ovat merkittäviä: lähihistorian tunnetuimpiin mullistuksiin kuuluu mm. sandinisti-vallankumous ja ns. contra-sota. Kaupunki oli ja on yhä FSLN:n (Frente Sandinista de Liberación Nacional) tukialuetta ja näillä kulmilla tuoreen (hyvin omalaatuisen) presidentin Daniel Ortegan asemaa virallisena kansakunnan pelastajana ei kyseenalaisteta. Poliittiset kuviothan ovat tällä mantereella yhtä sekavia kuin keskiverto asiakasTampereen Ale-Baarissa. Tällä viikolla lehtien otsikot ovat käsitelleet lähinnä Ortegaan kohdistuvia vilppisyytöksiä kunnallivaaleissa, mutta ilmeisesti Ortega ja oppositiopuolueen pojat ovat saaneet jo sovun aikaiseksi - jälleen kerran lehmänkaupat oli onnistunut poliittinen ratkaisu. Hauskana anekdoottina vielä kerrottakon: paikallisessa 100 cordoban setelissä komeilee presidentin ampunut runoilija Rigoberto López Pérez. Ei liene monia maita, missä valtionpäämiehen lahtaaja on noussut kansallissankarin asemaan. ¡Viva la revolución!
Pari päivää kaupungin kujia koluttuamme olimme valmiita aktivoitumaan. Nicaraguahan on tunnettu myös tulivuoristaan ja olisihan se typerää olla kiipeämättä moiselle. León on täynnä erinäisiä puulaakeja, jotka tarjoavat näitä retkiä. Valintamme oli Quetzaltrekkers, joka pyörii vapaaehtoisvoimin ja luovuttaa kaiken saamansa voiton katulapsia auttavalle Las Tias -organisaatiolle. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen naisen mielipide voitti ja valitsimme kohteeksemme maan luoteisimmassa kolkassa tönöttävän Vulcan Cosigüinasin, joka oli vielä 1800-luvun puolessa välissä oli Väli-Amerikan korkein tulivuori (n. 3 kilometriä).
Matkamme pyörähti käyntiin klo 6:15 torstaiaamuna aamiaisella Quetzaltrekkersin toimistolla. Kohteen harvinaisuudesta johtuen mukaamme lähti kolme opasta, joista kaksi oli itsekin ensimmäistä kertaa Cosigüinasilla, Kuuden tunnin matka pieneen kalastajakylään (emme muista enää nimeä) taittui pölyisiä teitä pitkin paikallisella joukkoliikenteellä. Perille saavuttuamme leiriydyimme vulcaanisen mustan hiekan peittämälle autiorannalle. Aina jaksetaaan jauhaa paratiisin löytymisestä, mutta nyt on sanottava, että tämä ranta oli meille sellainen. Musta hiekka, lämmin meri, muutamat hassut kalastajat, vapaana juosseet hevoset ja vastarannalla näkyvät El Salvadorin ja Hondurasin tulivuoret tekivät auringonlaskun ihmettelystä melkoisen elämyksen.
Hikisen huonossa teltassa nukutun yön jälkeen oli varsinaisen suorituksen aika. Kolmen tunnin nousu polttavassa helteessä ja pölyävässä hiekassa aiheutti Milkan osalta "hieman" natinaa, mutta 850 metrin korkeudessa sijaitseva huippu kuitenkin saavutettiin. Tosiaan vuonna 1835 vuoresta poksahti kerralla reilu kaksi kilometriä päältä pois ja tuhkaa sateli Jamaikalle saakka. Nykyisellään vuoren kraaterissa on 200 metriä syvä järvi. Alas meno olikin sitten rivakampaa kun paikallisoppaillamme vaikutti olevan jonnekkin kiire - juoksu kestikin vain puolitoista tuntia. Harvoin on uiminen tuntunut niin mukavalta kun tämän suorituksen jälkeen. Illalla kävimme paikallisessa "pulperiassa" nauttimassa kala-aterian (mainio!) seuranamme kaikki mahdolliset farmin eläimet suloisessa sekamelskassa. Suosikiksemme nousi mustatäpläinen possu, joka näytti ilkeän puolensa kiusaamalla ensin lammasta ja juoksuttamalla sitten ankkaa pitkin pihaa. Eilen paluumatkan jälkeen olimme enemmän kuin iloisia päästessämme suihkuun ja vessaan. Koko lystin hinnaksi tuli 60 USD per lärvi (+ tipit) ja tämä summa siis sisälsi kaiken.
Nyt on luvassa muutama lepopäivä Leónissa - ehkä maksimissaan pari museota. Tiistaina kenties matka jatkuu... luoja yksin tietää minne.
- comments