Profile
Blog
Photos
Videos
Lukuisat bussit, pick-upit ynnä muut menopelit ovat kuljettaneet meitä ympäri El Salvadoria kuluneen viikon ajan. Tämän hetkinen sijaintimme on Perquin niminen 3500 asukkaan kylä keskellä vuoristoa maan koillis-osassa Hondurasin rajan lähellä.
Viikko ei alkanut lainkaan lupaavasti kun salaperäinen kuumetauti alkoi runnella retkikuntamme miespuolista jäsentä. Onneksi olimme täydentäneet lääkelaukkuamme Santa Anassa halvimmilla markkinoiden tarjoamilla antibiooteilla. Taudista huolimatta suoritimme maanantaina siirtymän San Salvadoriin, jossa toivuimme kahden päivän ajan länsimaisen roskaruoan ja MTV:n reality ohjelmien parissa. Ja halleluah - parannus oli tapahtunut ja matkaa pystyttiin jatkamaan. Pääkaupungin nähtävyys saalis jäi tosin heikonlaiseksi: valtava ostoskeskus ja hostellin kadun päässä ollut MS-13 graffitti. Niin... MS-13:sta (aka. Mara Salvatrucha = fiksujen salvadorilaisten taimenten jengi) pidetään yhtenä maailman vaarallisimmista rikollisjengeistä ja se - kuten niin monet muutkin hienot asiat maailmassa - on syntynyt Amerikan Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Nämä iloiset velikullat tienaavat vaatimattomat viikkorahansa pääasiassa huumekaupalla, ihmissalakuljetuksella ja kiristyksellä. Paikalliset taimenet tunnistaa kehoa ympäröivistä tatuoinneista ja lajille tyypillistä käyttäytymistä on mm. viidakkoveitsin suoritetut verityöt. Laji ei ole lainkaan uhanalainen - viimeisessä rengastustilaisuudessa havaittiin lajin pääluvun nousseen 100.000 yksilöön.
Länsimainen rappio-elämäntapa kulutti uhkaavasti dollari varantojamme, joten kahden yön jälkeen olimme jälleen bussissa suuntana Alegria. Kahden bussinvaihdon ja kuuden tunnin jälkeen saavuimmekin 1593 metrin korkeudessa sijaitsevaan uinuvaan kukkien täyttämään kylään. Huomasimme heti, että kaikki ei ollut kohdallaan. Oliko Alegrialaisten juomaveteeen lisätty jotain? Oliko ohut ilmanala sekoittanut paikallisten päät? Vai se kauhein vaihtoehto... olivatko he kaikki hippejä? Jokin selitys täytyi löytyä - vai voivatko ihmiset luonnostaan olla näin ystävällisiä ja iloisia? Auttavainen turisti-informaatiopiste opasti meidät korttelin päähän Casa Alegre (20 USD kahdelta) nimiseen majataloon - ainakin majatalon pitäjät olivat hippejä. Tepasteltuamme päivän ympäri mäkistä kaupunkia totesimme, että oli aika jatkaa matkaa: kaupunki itsessään ei tarjonnut kummoisia virikkeitä, vaikka kaunis olikin ja Jussin taudista toipuva ruho ei ollut valmis pidempiin patikointi retkiin. Vaikkakin hiljainen - tai ehkä juuri siksi - Alegria on ehdottomasti käymisen arvoinen.
Perjantain kunniaksi kumouksellinen veri veti meitä kohti sodanaikaista FMLN:n päämajaa, joka sijaitsi täällä Perquinissa. Matka ei tosin alkanut kovin solidaarisessa hengessä, kun kolmannen bussimme rahastaja päätti pimittää 3 dollarin vaihtorahamme (sika!). Koijarista ja tuskallisen hitaasta (ja kalliista!!) bussista huolimatta ehdimme suoraan bussiin San Miguelista Perquiniin. Tällä viimeisellä bussiosuudella saimme myös hieman graffittia konkreettisempaa kosketusta Mara Salvatruchaan. Jussin sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun havaitsimme edessämme olevaan penkkiin nojaavan käden, johon oli tatuoitu em. jengin pahamaineinen tunnus: 13. Vaikka paikallisetkin koittivat vältellä käden omistanutta herrasmiestä - joka oli myös nauttinut jotain kansalaisluottamusta vahvempaa - käyttäytyi hän salvadorilaiseen malliin ylikorostuneen kohteliaasti. Ehkäpä jengiläistenkin pitää välillä käydä äidin luona kylässä. Perille tähän Twin Peaksiä muistuttavaan kylään päästiin myöhään iltapäivällä ja majoitukseksi valitsimme Hotel Perquin Lencan (15 USD per lärvi!).
Pitkästä aikaa hotellin hintaan sisältyi aamiainen ja eilen siitä ähkyt syötyämme olimme jälleen valmiit vastaanottamaan vallankumouksen ilosanomaa. Perquinin "keskustan" takana sijaitsee museo de la revolucion salvadoreña (1 USD), joka toimii kunnianosoituksena FMLN:lle ja heidän kaatuneilleen. Museo vierailun jälkeen kapusimme viereiselle kukkulalle, josta avautuivat mainiot näkymät ymäpäröivälle seudulle. Tästä innostuneina päätimme ottaa vielä toisenkin vuoren haltuun. Cerro de Gigante osoittautuikin nimensä veroiseksi - ei tosin kokonsa vaan puutteellisen opastuksensa johdosta. Hyvä uskoisina hölmöinä seurasimme tolppiin maalattuja nuolia ja parin tunnin metsässä samoilun jälkeen olimme neljän kilometrin päässä kaupungista maantien laidalla. Voimme todeta, että neljän kilometrin jatkuva jyrkkä nousu pistävässä helteessä ei ollut toivomamme loppuhuipennus jo koko päivän kestäneelle patikointi reissulle. Kiitos ja ylistys kirkon pihasta löytyneelle viljelijälle, joka ilmeisen huvittuneena tarjosi meille vesipullon loppumatkaksi.
Aamun mennessä olimme jo kuitenkin toipuneet kuntoilun aiheuttamasta järkytyksestä ja tämän päivän vierailukohteeksi valitsimme 10 kilometrin päässä sijaitsevan El Mozoten, joka on kaikkea muuta kun iloinen turistinähtävyys. El Mozote joutui hallituksen joukkojen "poltetun maan" -taktiikan kohteeksi joulukuussa 1981. Kylästä oli tuettu vuorilla piileskeleviä FMLN:n sissejä ja varmuuden vuoksi sekä esimerkiksi amerikkalaisten kouluttama armeijan joukko-osasto katsoi tarpeelliseksi murhata kaikki - yli tuhannesta kuolleesta suurin osa oli alle 12-vuotiaita lapsia. Verilöylyä täällä sekä länsimaissa kymmenen vuoden ajan poliittisista syistä. Vasta rauhansopimukseen voimaan astuessa kylän jälleenrakennus aloitettiin. Tänä päivänä muistomerkkinä, joka sanoo: "¡Nunca mas!" = ei enää ikinä!
Huomenna olisi taas maan vaihdon aika, joten tuttuun tapaan pitäisi taas ynnätä muuta juttu El Salvadorista:
- El Salvadorilaiset ovat aidon ystävällisiä ja mukavia. Heidän puoleensa on helppo kääntyä tarvitsetpa kyytiä jonnekkin tai halutessasi kysyä jotain.
- Tiet ovat loisto kunnossa ja liikennekulttuuri ei ole lainkaan latinalaisen sekopäistä.
- Bussit ovat halpoja ja niitä kulkee tiheään. Jos syrjäseuduilla busseja ei kulje paikallisilta saa kyllä kyydin pick-upin lavalla.
- Maa on liika kansoitettu, joten metsiä ei ole paljoa, mutta tulivuoret ja vaihtelevat maastonmuodot ovat jo riittävän säväyttäviä.
- Murhia täällä tapahtuu kun Irakissa konsanaan, mutta ei maan turvallisuustilanne turistin näkOkulmasta lainkaan kamala ole. Turistien ehkä maata pelätessä - ja siksi välttäessä - myös kaikenlainen hihasta nyppiminen loistaa poissa olollaan.
Kaiken kaikkiaan El Salvador oli yksi tähänastisen reissun kohokohdista, kannattaa ehdottomasti mennä.
(tämä teksti kirjoitettu koneelle 13.1 Nigaraguassa, kun oli hieman vaikeuksia nettiyhteyksien löytymisen kanssa)
- comments