Profile
Blog
Photos
Videos
Selkämme ovat auringon polttamat, koipemme sänkyotusten syömät ja lompakko keventynyt huomattavasti. Mutta hei! Olemme keskellä Karibiaa, postikorteista tutulla hiekkarannalla nautiskelemassa kylmää kaljaa ja vastapoimittuja kookoksia, joten kai huonomminkin voisi mennä.
Viime tiistaina otimme bussin Managuasta Juigalpaan, jossa onnistuimme majoittautumaan ehkä kaupungin halvimpaan "hotelliin" (4 euroa yö kahdelta), joka oli lähinnä rakennettu aaltopellistä. Laskettuamme rinkat selästä löysimme tiemme ravintolaan, jonka omistajalla oli myös hostelli. Rouvan niin vaatiessa kävimme tutustumassa siihen ja että kun harmitti paikan ollessa halpa/erinomainen (Hostal Don Lalo). Syy pysähtymiselle Juigalpaan oli puhtaasti logistinen ja onkin vaikea keksiä miksi kukaan sinne muuten haluaisi pysähtyä.
Viihtyisän ghetto-aaltopelti-yön jälkeen otimme bussin satamakaupunki La Ramaan. Tämä "hieman" hämärä kaupunki oli viimeinen paikka johon pääsi maitse - tästä eteenpäin meidän täytyisi noudattaa herramme esimerkkiä ja siirtyä vetten päällä kohti Corn Islandia. Parin tunnin mielyttävän satamassa norkoilun jälkeen hyppäsimme jokiveneeseen, joka kiidätti meidät parin huoltopysähdyksen kautta seuraavaan hurmaavaan satamakaupunkiin: Bluefieldsiin. Kaupunki oli nimetty tanskalaisen merirosvon mukaan ja tästä voikin jo päätellä millainen pysäkki oli kyseessä. Satamassa oli enemmän hustalausta ja pimppausta kun Rovaniemen markkinoilla ja keklusta oli enemmän kuin todennäköistä saada keuhkoonsa, jos notkui väärillä nurkilla. Eli otimme taksin vaikka hotelli oli kolmen korttelin päässä (Mini Hotel Cafe Central, 8 euroa yö kahdelta). Yö-unia hieman häiritsi ilmastointikanavassa tietänsä vapauteen jyrsivä rotta-eläin.
Perjantai-aamun vienossa kajossa ja kalan hajussa otimme saamamme tiedon mukaisesti veneen La Bluffiin, jossa itse laivan oli määrä lähteä klo 9.00 kohti Great Corn Islandia. Lieneekö merikarhujen säntillisen ammattikunnan ansiota, että aikataulut pitivät paremmin paikkaansa kuin mantereella? Joka tapauksessa paattimme irtautui satamasta tasan kello 9.00. Hauskan lisänsä lähtöön teki laivasto-upseeri, joka tarkisti laivan matkustajat. Hän oli ollut samassa bussissa kun matkasimme kohti Cosigüinasia muutama viikko sitten. Näin kun olimme vanhoja tuttuja saimme huomattavasti mukavamman kohtelun (kannatti lainata hänelle sanomalehti silloin bussissa).
Itse laivamatka oli kuusi tuntia puhdasta riemua. Milkan sisäelimistö kieltäytyi yhteistyöstä ja kanssamatkustaja sisusti vessan heti alkumetreillä oksennuksella. Saapuminen Great Corn Islandin satamaan teki Via Dolarosasta vaivan arvoisen: silmiemme eteen avautui turkoosin meren ympäröimä paratiisi. Satamaan rantautuminen oli myös pienoinen kulttuurishokki: mannermaan häslääminen ja yleinen kakofonia oli tiessään. Taksikuskeja ja muita yleisiä turistien riivaajia tuntuin enemmän kiinnostavan tuulensuuntien tutkailu sekä yleinen notkuminen kuin meidän piinaaminen. Ja saimme kuin saimmekin taivuteltua erään näistä laiskoista shaufföreistä kuskaamaan meidät saaren toiselle puolelle Yellow Tail nimiseen majoitus puulaakiin. Ranskalaiset juopot olivat kuitenkin valloittaneen koko majatalon, mutta sydämellinen omistaja herra talutti meidät kädestä pitäen kulman taakse, jossa saimme äärimmäisen hienon ja halvan (5 euroa lärvi) huoneen paikallisen suurperheen talosta. Kaupan päälle saimme vielä seuraksemme kasan hölmöjä pikku koiranpentuja.
Seuraava päivä meni uiskentelun merkeissä täydellisellä Long Bay nimisellä rannalla. Fiksuja kun olemme, onnistuimme polttamaan itsemme auringossa ja siitä kostoksi selkämme vieläkin kirvelevät. Majapaikkammme oli hyvin rauhallisella puolella saarta ja illalla olikin mukava mennä istuskelemaan paikallisten kanssa "pulperian" edustalle tarkkailemaan hidasta elämänmenoa. Saaren väestö on hauska sekoitus creoleja ja hispaanoja, joten kielenä on espanjan lisäksi englantia muistuttava creoli (sitä ei ymmärrä, jos paikalliset niin haluaa). Saaren elämä vaikutti melko leppoisalta ja turistitkin olivat tarpeeksi harvassa.
Eilen otimme kello kymmenen "pangan" (pikavene) Little Corn Islandille. Matka uhmasi taas jälleen kerran kaikkia meriturvallisuus-säädöksiä, mutta oli todella viihdyttävä. Jussi muunmuassa joutui toimimaan osana "pass the baby"-ketjua, jossa paikallisen rouvan vauva siirtyi matkustajalta toiselle kunnes oikea omistaja löytyi. Little Corn Island on kopio isommasta täydellisine hiekkarantoinen ja koralliriuttoineen. Suurin osa turisteista suuntaakin kulkunsa juuri tälle pienemmälle saarelle, jonka ansiosta rantaviivoja värittävät pienet cabañat ja terassit ynnä muut turistiviihdykkeet. Saari ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole muuttunut ällöttäväksi turistirysäksi ja paikalliset kalastajat tuntuvat nauttivan oluitaan samoilla leppoisilla terasseilla siinä missä gringotkin.
Ensimmäisen äärimmäisen hikisen yön vietimme Elsa´s Placessä (7,5 euroa cabaña), mutta tänään oli edessä muutto viereiseen Grace´s Placeen, koska "bedbugsit" olivat suorittaneet invaasion sänkyymme. Olemme siis pienten punaisten puremien pilkuttamia ja Jussia kiukuttaa uuden cabañamme kalleus (25 USD), mutta tästä huolimatta on hyvin vaikea keksiä täydellisempää paikkaa viettää laiskoja päiviä. Nyt täytyy lähteä etsimään kookoksia (M.A. Numminen voi laittaa tekstaria avaamisvinkeiksi), koska uuden cabañamme hinta on suoraan pois ruokarahoista... ja kookoksestahan voi kuulemma tehdä myös viiniä.
(Kirjoitettu puhtaaksi Granadassa 10.2.2009 kun myrsky katkasi nettiyhteydet saarelta siellä ollessamme, mutta kerrotaan siitä myrskystä huomenna lisää...)
- comments