Heissan! Täällä on sunnuntai-ilta ja netti vaihteeksi poikki. Yritän saada tämän tekstin julkaistua huomisaamuna, silloin yhteys toimii parhaiten.

Viikko on ollut aika juhlinnan täyteinen, baarissa tuli käytyä sekä keskiviikkona ja eilen. Perjantaina juhlimme erään Villagen asukkaan 21-synttäreitä, porukkaa pyöri pihalla ja useassa asunnossa enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. (Paikan virallisessa sääntökirjassa kielletään yli kahdeksan hengen alkoholipitoiset kokoontumiset, mutta sääntöä ei käytännössä valvo kukaan. Tai jos on joskus valvottukin, valvojan on kyllä täytynyt luovuttaa varsin nopeasti.) Huomenna on vielä USU:n eli Unitec Student Unionin järjestämä Village Party, yhdistys piffaa oluet ja BBQ-safkat kaikille. Tänään on kuulunut aika monen Villagen asukkaan suusta, että huomisen jälkeen ei kyllä korkki aukea hetkeen. En kyllä ihmettele, omakin olo ja varsinkin olemus muistuttavat tällä hetkellä enemmän zombia kuin ihmistä. Vähillä yöunilla on menty, tänään olisi tarkoitus mennä ajoissa nukkumaan. Onneksi koulu alkaa huomenna vasta kolmelta iltapäivällä…

Paikallinen yöelämä on muuten varsin eri laatua suomalaisen kanssa. Baarit ovat auki pitempään kuin Suomessa, sisäänpääsyä ei ole melkein missään saati narikkamaksua, niitä tosin ei lämpötilan takia edes tarvita täällä. Hintataso on aika sama kuin Suomessa. Merkittävin ero esimerkiksi Porvoon baareihin on se, että täällä dj:t osaavat hommansa erittäin hyvin ja kaikki, siis ihan kaikki tanssivat. Myös pojat ja alusta lähtien, ei suomalaiseen tyyliin vasta sitten kun on otettu tarpeeksi monta vahvistavaa ryyppyä alle. Toinen asia, mikä on kiinnittänyt oman huomioni, on tyttöjen bilepukeutuminen. Mitä lyhyempi ja kireämpi hame, sen parempi, näyttäisi olevan paikallisten ohjenuora. Korkeat korot kuuluvat asiaan ja voitte uskoa, että meikäläinen tunsi olonsa alipukeutuneeksi ensimmäisen kerran baariin mennessäni. Shortsit ja tennarit herätti varsin kummastuneita katseita vastaantulevissa saman sukupuolen edustajissa. Marssin seuraavana päivänä kauppaan ja ostin itselleni mekon, en tosin lyhyttä ja kireää (mikä ajatus!), mutta mekon kuitenkin ja eilen koitti henkilökohtaisen vastaiskuni aika. Eipä tullut enää ihmetteleviä katseita, hah!

Toki viikon aikana on tullut tehtyä muutakin kuin vain riekuttua baarissa. Maanantaina avasin paikallisen pankkitilin, hommasin paikallisen sim-kortin (jos jollakin sattuu olemaan jotakin todella akuuttia asiaa, niin meikän tavoittaa numerosta +64221929480) ja hankin StudentID-kortin, joka on täällä varsin hyödyllinen ja melkeinpä pakollinenkin.

Keskiviikko ja torstai olivat varattu kurssiorientaatioille, lisäksi keskiviikkona oli myös International Orientation eli tervetuliais- ja infotilaisuus meille ulkomaisille opiskelijoille. Porukkaa on täällä yli 90 eri maasta, meikäläinen ainoana suomalaisena. Yhteensä ulkomaisia opiskelijoita on Unitecissa kuulemma tuhansia (opiskelijoita yhteensä on reilut 23 000), meitä tämän lukukauden vaihto-opiskelijoita on noin 60. Varsinkin espanjan- ja saksankielistä jengiä on paljon ja nytkin seinän takaa olohuoneesta kuuluu kämppikseni Nimben ja hänen ystäviensä espanjankielinen juoruilu.

Perjantaina osallistuin USU:n järjestämälle bussiajelulle ympäri Aucklandia, kävimme muun muassa sammuneen tulivuoren kraaterilla, paikkaa kutsutaan One Tree Hilliksi. Ennen matkaan lähtöä osallistuimme kampuksen Maori Culture Centressä tilaisuuteen, jossa meille esiteltiin paikallisten alkuperäisasukkaiden eli maorien kulttuuria. Maoreita näkee täällä paljon ja sekä he itse, että kiwit tuntuvat olevan hyvin ylpeitä satoja vuosia vanhasta kulttuurista ja sitä vaalitaan täällä tarkasti.

One Tree Hilliltä suuntasimme Aucklandin toiselle puolelle Devonportiin, jossa söimme puistossa pikniklounaaksi fish and chipsit. Söin sitä ensimmäistä kertaa elämässäni ja täytyy sanoa, että hyvää oli! Devonportissa oli todella kaunista, siellä oli kaikenlaisia pikkukahviloita, gallerioita, ravintoloita ja kauppoja. Nina, jos tulet tänne, sinne vien sut ehdottomasti! Kiipesimme siellä myös vanhalle linnoituskukkulalle, jossa oli toisen maailmansodan aikaisia tunneleita, tykkejä ja bunkkereita. Näkymät olivat sekä One Tree Hilliltä, että Devonportin kukkulalta todella hienot, molemmista hahmotti hyvin sen tosiseikan, että Aucklandia ympäröi vesi melkein joka puolelta, kaupunki kun sijaitsee kahden sataman välissä. Devonportista suuntasimme vielä Mission Bay-nimiselle rannalle, jossa vietimme noin tunnin ennen paluumatkaa takaisin kampukselle, jossa oli tarjolla ilmaista olutta ja BBQta (BBQ on avainsana mitä paikalliseen "keittiöön" tulee…)

Syömisen jälkeen noin 50 meistä kävi vaihtamassa vaatteet ja sitten suuntasimme katsomaan rugbya. Pojat jankkasivat asiasta koko päivän bussissa ja lopulta suostuin lähtemään peliin. Monelta mukaan lähteneeltä puuttui lippu, osa oli ostanut omansa ennakkoon. Päästyämme stadionille asti selvisi, että peliin oli jäljellä vain sikahintaisia lippuja. Ihmetellessämme stadionin ulkopuolella, että mitähän tekisimme, jostain ilmestyi vanhempi mieshenkilö, joka tiedusteli, olemmeko lippuja vailla. Myöntävän vastauksen saatuaan tyyppi kaivoi povaristaan neljä lippua, tyrkkäsi ne meille ja paineli tiehensä. Problem solved ja pääsin katsomaan rugbya, josta en kyllä tajunnut mitään. Kyseessä kuulemma oli todella tärkeä peli ja sen kyllä huomasi, stadion oli aivan täynnä ihmisiä kannustamassa paikallista Blues-nimistä joukkuetta. Myös juna, jolle matkasimme peliin ja takaisin oli kuin Tokion metro pahimpaan ruuhka-aikaan.

Lauantaina kävimme paikallisen radiokanavan ilmaiskonsertissa läheisessä puistossa. Paikalliseen tyyliin lähtiessä paistoi aurinko, viisi minuuttia myöhemmin paikalle saapuessamme satoi kaatamalla. Kyseinen fakta tosin ei hirveämmin jengiä häirinnyt, dj soitti konemusaa isossa katoksessa ja porukka tanssi nurmikolla sateessa. Kymmenen minuutin kuluttua paistoi taas aurinko ja tanssin varmaan noin kaksi tuntia yhteen menoon. Varsin hyvä lauantaipäivä siis. Illalla porukan toivuttua perjantaisista pippaloista meno jatkui Villagessa ja myöhemmin baarissa.

Tämä päivä oli pyhitetty rannalla loikoiluun, osalla Villagen asukkaista on autot ja suuntasimme noin puolen tunnin matkan päähän Piha Beachille. Paikan nimi on maorin kieltä, en tiedä mitä se tarkoittaa suomeksi. Menomatkan vietin kolmen argentiinalaisen jätkän autossa ja jouduin kuuntelemaan varsin huonoja vitsejä koko matkan, espanjaksi piha nimittäin tarkoittaa erästä miesten varsin strategista ruumiinosaa. Rannalta lähtiessämme varasin etupenkin toisesta autosta.

En muistanut ottaa kameraa mukaan rannalle, joten tällä kertaa jäivät kuvat ottamatta. Paikka oli uskomattoman kaunis, rantaa ympäröivät korkeat kasvillisuuden peittämät kukkulat, hiekka oli lähes mustaa (toisella puolella saarta se on kuulemma valkoista) ja vesi turkoosia. Kannattaa googlettaa nimi Piha Beach, jos haluaa tietää miltä siellä näytti :)

Paikallisesta säästä vielä sen verran, että se tosiaan vaihtelee jatkuvasti. Matkalla rannalle ehti sataa vettä, paistaa aurinko, mennä pilveen ja paistaa uudelleen. Sama jatkui rannalla, onneksi vettä ei sentään tullut. Täällä myös tulee meren läheisyyden takia melkein jatkuvasti. Aucklandilainen sanonta kuuluu: "Jos et pidä säästä, anna sille viisi minuuttia ja se muuttuu." Perjantaisen bussikuskin mukaan kesä on täällä tähän asti ollut poikkeuksellisen kylmä, paikalliset toivovat sormet ristissä, että ensi kuussa kesä vihdoin alkaisi. Itse olen kyllä ollut ihan tyytyväinen lämpötiloihin, keskilämpötila on ollut varmaan noin +23 astetta. Pandatkin olen jo ehtinyt hankkia…

Nyt on pakko painaa pää tyynyyn, jotta jaksan huomenna raahautua kolmelta iltapäivällä alkavalle rasittavalle kahden tunnin luennolle. Raskasta tämä mun elämä täällä :-D

Julia kuittaa, ensi kertaan!