Profile
Blog
Photos
Videos
Hey yall!
Istun taas yhdessä kimppakämpistä datailemassa, katsotaan jos saisin kerrankin blogipostauksen julkaistua heti kirjoittamisen jälkeen ilman, että tarvitsee hampaat irvessä tapella nettiyhteyden kanssa…
Viime postauksesta on vierähtänyt ihan luvattoman pitkä aika, muistankohan edes mitä kaikkea on tullut tässä välissä puuhattua.
Toissa viikonloppuna ainakin vietimme lauantain Sounds in the Sun -konsertissa, joka tosin myrskylukemiin edellisenä päivänä yltyneen tuulen takia jouduttiin siirtämään sisätiloihin konserttiareenalle Aucklandin keskustaan. Se söi tunnelmaa aika paljon, mutta oli mukavaa silti. Ja tuli ainakin koko joukko uusseelantilaisia bändejä tutuksi. Eniten tykkäsin reggaeta soittaneesta Katchafire-nimisestä poppoosta ja elektroa vääntäneestä Kidz in Spacesta. Pääesiintyjä Shapeshifter jätti aika kylmäksi, johtui tosin varmaan väsymyksestä, seitsemän tunnin konsertti yhdistettynä muutaman tunnin yöuniin edellisenä yönä ei ollut mikään maailman paras kombo…
Konsertin jälkeen suuntasimme syömään legendaariseen White Ladyyn, joka on snägäri keskustassa. Se sijaitsee vanhassa valkoisessa trailerissa, joka on ollut samassa paikassa kuulemma 20-luvulta lähtien. Hampurilaiset ovat niin hyviä, että paikka mainitaan jopa Lonely Planet-kirjoissa yhtenä pakollisena vierailukohteena täällä. Hakkasi CB:n 10-0, vähintään.
Sunnuntain vietimme kanadalaistyttöjen kanssa Mission Bay Beach -nimisellä rannalla, jonne on noin 45 minuutin bussimatka täältä Villagesta. Tuli hankittua kunnon rusketusrajat, syötyä parasta paellaa vähään aikaan ja siihen päälle vielä tupla-annos jäätelöä. Rantakunnosta ei kyllä tätä menoa voi enää keskustella.
Arkipäivisin täällä ei tapahdu kummempia, meikäläisen päivät on viime viikon puolivälistä kuluneet kirjastossa kurssitehtävien parissa, stressitaso alkaa vähitellen kivuta kohti punaista. Varsinkin Organisational Communication Managementin kurssi aiheuttaa harmaita hiuksia ja päänsärkyä, kurssin sisältö kun on pääasiassa pelkkää teoriaa.
Viikonloppuna taas pistettiin juhlat pystyyn täällä Villagessa. Perjantaina päivällä hyppäsimme bussiin ja huristelimme porukalla keskustaan naamiaiskauppaan ostamaan pukuja iltaa varten. Illalla kaikki sonnustautuivat ostoksiinsa. Allekirjoittanut sijoitti punaiseen viittaan ja leikki Punahilkkaa. Olin varmaan ainoa tyttö, jonka hame ei kuulunut kategoriaan vesirajamini. Hauskaa oli ja suurin osa jengistä oli tosissaan panostanut pukeutumiseensa. Joku oli jopa hankkinut konfettitykin ja jossain vaiheessa ampui kyseistä värikästä paperisilppua ilmaan. Alakerran asuntojen ikkunoihin sijoitetuista kaiuttimista soi musa ja erään kämpän ikkunaan oli myös laitettu storbovalot ja diskopallo. Leikittelimme jonkin aikaa ajatuksella lähteä puvuissa baariin, mutta koska meillä oli täälläkin niin hyvä meno, ei kukaan loppujen lopuksi lähtenyt mihinkään.
Lauantaina kävimme pyörimässä Western Springs Lakeside Parkissa Pasifika Festivalsissa. Homman ideana oli esitellä Tyynenvaltameren saaria, kuten Fijiä, Tongaa, Samoaa, Tualua jne. Täytyy sanoa, että matkakuume nousi hälyttävän korkeisiin lukemiin, törmäten kuitenkin hienoisiin budjettirajoitteisiin, pahus soikoon. Ehkä vielä joku päivä pääsen kuitenkin sinnekin asti.
Sunnuntaina ei sitten tapahtunutkaan mitään kummempaa. Nyt on taas alkanut uusi kouluviikko ja istuin kirjastossa koko päivä kahden tunnin luentoa ja ruokataukoja lukuun ottamatta ja huomenna odottaa sama urakka, luento vaan kestää kahden sijaan kolme ja puoli tuntia ja on myöhään illalla. Täällä ei myöskään tunneta 10 minuuttia pitempiä taukoja ja niitä meille suodaan tasan yksi.
Onneksi illalla on luvassa ulkoilmaleffa Villagen vieressä sijaitsevalla nurmikentällä ja torstaina St. Patrick's Dayn warming up party kampuksen pub/ravintolassa. Varsinaista juhlapäivää vietetään lauantaina, itse tosin suunnittelin meksikolaisen Federicon kanssa päiväreissua jollekin Aucklandin lähisaarista. Kaikkia viikonloppuja kun en halua kuluttaa juhlimalla Villagessa. Yritämme suostutella muitakin mukaan, katsotaan onko joku muu jo kyllästynyt bailaamiseen. Ja ehtiihän sitä sitten illalla pukeutua vihreisiin ja liittyä juhlahumuun jos siltä tuntuu.
Sellaista tällä kertaa, nyt Nukkumatti huhuilee jo sen verran vaativasti, että parasta suunnata kohti omaa kämppää ja sänkyä. Hyvää alkavaa viikkoa sinne Suomeen!
-Julia
PS. Täällä kylässä asuu Romeo-niminen latinopoika. Oli hieman surrealistinen fiilis, kun esittäydyimme. En ajatellut kuitenkaan karata kyseisen tyypin kanssa, pituuseroa kun on hänen häviökseen noin 10 senttiä! :D
- comments
anna Hej ven Hvordan har du det? Gæt fint. Først, mit navn er Anna, jeg er ung flot pige, art og friendly.Well jeg kom igennem din profil, og jeg besluttede at droppe dig en note.Meanwhile kan du skrive mig noget mere om dig selv, mens jeg komme tilbage på dig herunder mit billede? Kontakte mig via min private adresse. Har en meget dejlig dag. Tak, anna ([email protected]) kysser med kærlighed og tillid