Profile
Blog
Photos
Videos
Noniiiiin nyt yleisön eli Anninan pyynnöstä kirjottelen kuulumisia sillon tällön vielä tännekin! Eli nythän kävi niin, että meikäläinen päätti vielä pidentää oloaikaa Balilla vielä kesän yli, eli lento Suomeen vaihtui toukokuun 24. päivästä elokuun 22. päivään.
Olo on tällä hetkellä sen verran onnellinen ja liian monta got to do -asiaa oli vielä toteuttamatta, että rakkaiden vanhempieni "vastustusyrityksistä" huolimatta päätin, ettei mun aika ollutkaan vielä lähteä täältä ihan vielä. Mutta älkää pelätkö, kyllä mä sitten elokuussa kaipaan äitin tekemiä lihapullia ja muusia jo niin paljon, että koneeseen noustaan kyllä sillon ihan varmasti :)
Kulunut kevät on ollut aikamoista kasvunaikaa ainakin mulle itselle, muiden puolesta en toki voi puhua. Ehkä ensimmäistä kertaa on ollut aikaa ajatella sitä, mitä itse oikeesti elämältään haluaa, kun omassa elämässä vahvimmin vaikuttavat ihmiset ovat olleet etäällä. Näkemykset sekä suhtautuminen tiettyihin asioihin on muuttunut myös aika paljon, ei sitä turhaan oikeasti sanota, että matkailu avartaa. Persoona ja luonne on tietysti ihan sama ja ulospäin muutos ei välttämättä edes näy, mutta on kiva kun itse tuntee, että oman pään sisällä vallitsee tällä hetkellä vähän pienempi epäjärjestys kuin ennen :) Olo on aikalailla sanotaanko..noh,onnellinen.
Yksi syy jäämiseen on myös se, että mun ens vuoden urakka tulee olemaan aika sairas. Maaliskuussa alkaa loppuharjottelu Sjoen keskussairaalan lastenneurolla, ja sitä ennen yritän hoitaa kaikki loput kouluhommat valmiiksi..mm . gradun ja mitä muita pikku juttuja tässä vielä onkaan :) Gradua oon alkanut kattelemaan jo täällä, tarkotus olis kesän aikana saada jo jäsenneltyä hyvin teoriaosuutta, joka pitäis olla sitten marraskuussa valmiissa kunnossa. Lisäksi suuri toive on, että onnistun löytämään hyvän orpokodin, jossa voisin muutamana päivänä viikossa tehdä vapaaehtoistyötä. Palkallista työtähän en täällä saa tehdä, koska siihen tarvii saada oman viisumin ja niitä ei kauheen helpolla täällä Indoissa jaella..varsinkaan miksikään kesän ajaksi opiskelijalle. Toivotaan, että jotain järjestyisi. Saa kuitenkin olla aika tarkkana, että paikka on kunnollinen ja tarkotusperät hyvät, Baliltakin kun löytyy valitettavasti kuitenkin todella paljon orpokoteja, jossa ei lasten tarpeet oo etusijalla.
Toukokuun loppu oli ihan kamalaa kun piti sanoa hyvästejä, varsinkin oman villan tytöille. Onneksi neidit näkee kuitenkin Suomessa taas, joten ei hätää sen puoleen :) Ihanaa oli, että sain pikkusysteri Sannan tänne pariksi viikoksi ja oikein onnistuneesti meikäläinen kyllä pidettiin kiireisenä! Ikävä perhettä kohtaan helpottu paljon ja nyt taas tuntuu, että aika lentää taas niinkuin siivillä...pian on jo kesäkuun puoliväli...provinssiaika, juhannus..ja sitten onkin jo heinäkuu. Huhhuh, oon todellakin vakuuttunut siitä, että ajan eteneminen on todella paljon vauhdikkaampaa täällä päiväntasaajan tienoilla kuin Suomessa. Tällä hetkellä asustelen vaatimattomassa indotyylisessä asunnossa, josta maksetaan kämppiksen kanssa n. 45€/kk/naama. Paikka on kuitenkin rauhallisella seudulla (jos kutalta sellaista voi sanoa löytävänsä=)) ja naapurustossa asuu tuttuja ihmisiä, joka on kyllä tosi mukavaa. Oon onnistunut myös löytämään monta hyvää ruokapaikkaa, jossa saa herkkua "kotiruokaa" alle eurolla! Nyt perus arjen välillä yritetään myös vähän päristellä ympäri ämpäri katselemaan uusia paikkoja, Gili -saarilla käytiin jo Sannan kanssa ja keskiviikkona lähdetään kolmen kaverin kanssa Lombokkiin, mennään lautalla ja otetaan skobat mukaan! Haaveena olis myös päästä käymään vielä kesän aikana jossain muualla Indonesiassa, itse kun en oo Indonesiasta vielä nähnyt kun tän Balin pikkusaaren. Bali eroaa hirveästi muusta Indonesiasta jo esim pääuskontojen kohdalla ja olisi mukava nähdä myös paikkaa, missä ei turismi myllää. Toivotaan, että tuokin haave toteutuisi!
Koitan kirjoitella tänne aina, kun jotain päivitettävää on! :) Hyvää alkuviikon jatkoa!
-N
- comments
Isä Onpa kiva kun jatkat kirjoittelua - silloin kun tapahtumia on..ja kuvat olisivat myös tosi "kiva juttu".
äiskä <3 <3 <3 <3 <3 ja hali
Nippe no isä katsoppa tuonne kuvakansioon, siellä on pari uutta! :)