Lauantaina lähdettiin autolla Pohjois-Balille seikkailemaan puiden latvoihin! Meillä oli todella mukava autokuski, joka odotteli sen aikaa kun me roikuttiin liaaneissa ja verkoissa henkemme edestä. :D

Seikkailupuistossa oli 4 erilaista rataa, joista yksi oli lapsille, joten siinä ei käyty. Musta rata meni 20 metrin korkeudella, joten lähellä puiden latvoja kyllä oltiin! Aluksi tuntui, että helpoimmissa radoissakin sydän pamppaili, mutta jälkeenpäin ajateltuna ne ei ollu kyllä mitään! Itse piti kiinnittää aina turvalaitteet (joiden nimistä mulla ei oo mitään käsitystä), joten mentiin aika rauhallista vauhtia. 3 radan suorittamiseen menikin 2 tuntia.

Viimeisessä, eli mustassa radassa piti heilauttaa itsensä liaanilla kiinni verkkoon ja jos ei onnistunut saamaan verkosta kiinni, niin piti joko aloittaa rata alusta tai sitten keskeyttää kokonaan, koska sitä oli enää vähän jäljellä. Mä onnistuin saamaan verkosta kiinni jalallani, niin ei tarvinut pelkästään uupuneilla käsilihaksilla yrittää roikkua siinä, mutta Elina ja Hanna joutu keskeyttämään kokonaan.

Se verkon ylös kiipeäminen olikin sitten eri juttu.... En oo koskaan tehnyt mitään niin fyysisesti vaativaa!! Se liaani oli nimittäin muhun kiinnitettynä vielä ja se kiskoi kokoajan taaksepäin, käsilihakset oli melkein kokonaan poissa pelistä, kun oli jo puoltoista tuntia kiipeillyt ja verkon kiipeäminen ei oo muutenkaan ihan helppoa. :D Mun jalat alko täristä aivan hirveesti ja mä olin jo luovuttamassa, mutta sitten Ryan tsemppas mua viereisestä puusta eteenpäin. Mä en halunnut jättää sitä rataa kesken, joten mä liikutin mun kättä sentti kerrallaan ja lopulta sain yhden turvalukoista kiinni verkon yläpuolella olevaan vaijeriin ja pystyin lepäämään hetken sen varassa. Sen jälkeen se muuttuikin helpommaksi, kun sain sen liaanin irti itsestäni ja pääsin jatkamaan vaan omaa painoani vasten. Radassa oli jäljellä vielä muutama vaativa trapetsitaiteilu, mutta enää ei olis voinut keskeyttää, koska sieltä ei olis päässy alas millään :D Loppuun asti pääsin ja tärisin ihan hulluna kaikesta adrenaliinista!

Kiipeilyn jälkeen lähdettiin käymään Balin yhdessä kuuluisimmista temppeleistä, Pura Ulun Danu Bratania . Se oli todella kaunis ja kauniilla paikalla järven rannalla ja vuorten vierellä. Ehdottomasti hienoin näistä temppeleistä mitä ollaan nähty! Nähtiin vielä paikallinen seremonia ja kulkue, joka siitä seurasi.

Sen jälkeen käytiin syömässä Babi guling-nimisessä paikassa, eli riisiä+ porsaan KAIKKIA osia sekaisin :D Noh, siinähän kävi sitten niin, että me tytöt otettiin vaan jäätelöt ja Ryan ja kuski kyseistä ruokaa... Mua rupes kyllä kaduttamaan, etten ottanut sitä, koska se näytti paljon paremmalta lautasella kuin vitriinissä, jossa sitä oli esillä.

Lopuksi käytiin vielä pyörähtämässä kahviplantaasilla. Siellä nähtiin miten tavallinen kahvi valmistuu ja miten maailman kalleinta kahvia, Luwak-kahvia tehdään. Kyllä se aika hidasta hommaa on, varsinkin tällasessa paikassa! Yks työntekijäkin käänteli kahvipapuja pannulla, jota pitää kuulemma tehdä tunti! Huh huh.

Luwak-kahvia tehdään siis niin, että Luwak-nimiset eläimet syö kahvipapuja, ja sitten niiden uloste kerätään talteen ja se puhdistetaan moneen kertaan ja tehdään pavuista kahvia. Tämä siksi, että kahvipavut ei sula Luwakin elimistössä, vaan tulee sellaisenaan ulos, ja kai niissä pitäisi sen jälkeen olla jotenkin erilainen aromi...? Enpä maistanu mitään eroa tavalliseen kahviin.

Luwak: Luwakin ulostetta ja kahvipapuja:

Maisteltiin erilaisia kahveja ja teetä, ja Ryan osti kupin Luwak-kahvia, joka maksoi noin 5 euroa. Sitruunatee oli tosi hyvää, mutta paketti sitä olis maksanu 6 euroa, niin sinne jäi :)

Oli todella hyvä reissu ja oikein jäin miettimään, että miksei me käydä useammin pohjoisessa, kun siellä kerran on kaikista hienoimmat maisemat ja ihanan rauhallista! Illalla piti vielä lähteä ulos syömään ja kymmeneltä olin ihan valmis nukkumaan. :)

-A