Profile
Blog
Photos
Videos
Luang Prabangista siirryttiin Vang Viengiin. Bussilla taas matkustusta ja siihen menikin oikeastaan koko päivä. Vang Viengissä etsittiin majotus ja syötiin ja mentiin melkeen siitä sitten nukkumaan. Seuraavana aamuna syötiin aamupalaa ja suunnattiin sitten tuubaamaan. Bileet oli kovat ja tuubaus jäi lyhyeksi kun päädyttiin vaan lähinnä juopottelemaan. Kivaa oli ainankin kameran kuvista päätellen.
Seuraavana päivänä erottiinkin Laosin osan matkaseurasta poikien suunnatessa mahdollisesti Chiang Maihin meidän suunnatessa Vientianen kautta Bangkokkiin. Matka Vang Viengistä Vientianeen ei mennyt ihan odotusten mukaisesti. Tuktuk haki meidät kyllä ihan odotetusti yhdeltä mutta kun bussin piti lähteä puoli kahdelta ei näkynytkään koko bussia. Lopulta sitten puolen kolmen aikaan meidät sysätiin johokki mini busseihin mitkä ei selkeästi olleet meille tarkoitettuja mutta päästiin sentään matkaan. Puolessa välissä matkaa bussi pysähtyi ja meidät siirrettiin toiseen pikkubussiin missä sentään oli ilmastointi. Yhteensä vang Viengin hotellilta Vientianen hotellille kesti 7h 30min ja matkaa oli noin 150kilometriä. Kaiken lisäksi olo oli koko matkan ihan kauhea edellisen päivän takia ja selkä rikki Vang Viengin hotellin huonon sängyn takia. Ei parhaita hetkiä mun elämässä mutta joskus matkustaessa asiat eivät mene ihan suunnitelmien mukaan.
Vientianee saavuttua otimme tuktukin Mali nampu hotellille mutta siellä oli täyttää mutta onneksi pääsimme viereisee iHouse nimiseen hotelliin. Siellä tuli uni heti kun sain pään tyynyyn.
- comments
Maura Oltiin samaan aikaan Vang Viengissä ( ollaan siis ne 2 suomalaista tyttöö)! Meijän piti lisätä sut fb:ssä kaveriks, et saatais samalla sun ottamia tubing-kuvia, mut sieltä ei löytyny ketään sun nimistä.. Kaiken lisäks meijän oma kamera, missä oli kaikki Vang Viengin kuvat hajos matkan varrella, eikä sieltä oo nyt yhtään kuvaa! Jos sulta vielä löytyy jotain kuvia, ni olis super kivaa jos voisit lisätä mut fb kaveriks (Maura Stam)!